Miksi minihame ei kelpaa eduskuntaan?
Osmo Soininvaaran villapaita ja Rosa Meriläisen roiskeläppä. Myös shortseissa on nähty eduskuntaan talsittavan. Ja miten Paavo Arhinmäki saattoikin pukeutua t-paitaan ennen eduskunta-aikaansa? Pöyristyttävää! Melko ala-arvoista sakkia – no tuskin kuitenkaan.
Miksei eduskunnassa saisi pukeutua, kuten haluaa?
Kansanedustajien pitäisi edustaa meitä kansalaisia, mutta siltä ei päällepäin ainakaan tällä hetkellä näytä. Koko Suomen kansa ei tietääkseni ole puku päällä heiluvia ihmisiä. Vaatetuksesta päätellen kukaan eduskunnassa ei edusta esimerkiksi minua tai moniakaan kavereistani. Eikö myös jokainen kansanedustaja ole oma persoonansa, joten miksi sen ei anneta näkyä? Olisi helpompi äänestääkin, jos esimerkiksi t-paidassa lukisi ehdokkaan slogan eikä tilalla möllöttäisi valkoinen kauluspaita. Eihän siitä voi päätellä yhtään mitään.
Olisi virkistävää nähdä edustajien päällä jotain värikästä ja persoonallista harmaan ja räätälöidyn sijaan.
On naurettavaa, miten suuri julkinen meteli syntyy aina, jos kansanedustaja laittaa päällensä jotakin vähän erilaisempaa. Vielä naurettavampaa siitä tekee se, että yleensä kaikki niin sanottu erilainenkin on oikeastaan melko tavallista. Villapaitoja, minihameita ja shortsejahan näkyy katukuvassa silmänkantamattomiin.
Ei ole pinnallista ajatella edustajien pukeutumista ja vaatia siihen persoonallisuutta. Pinnallista sen sijaan on vaatia edustajien pukeutuvan jakkupukuun.
Mielipiteet eivät asua vaihtamalla muutu. Vai muuttuiko Soininvaara villapaidan riisuessaan keskustan kannattajaksi? Tuliko Meriläisestä kokoomuslainen hameenhelmaa pidentämällä? Muuttuiko Arhinmäki vakuuttavammaksi vasemmistolaiseksi vaihtaessaan t-paidan pukuun?
On naurettavaa, jos hameen helma tai hihan pituus määräävät poliitikon pätevyyden.