Miksi äänestäminen on niin vaikeaa?

Mediassa on vatvottu paljon suomalaisten, etenkin nuorten heikkoa äänestysprosenttia. Vantaalla, missä itse asun, äänestysprosentti oli heikoin, eli 50,9 prosenttia. Koko Suomen keskimääräinen äänestysprosentti oli 58,2, matala sekin. Nuorten laiskuus, sekä haluttomuus vaikuttaa tuntuvat olevan suurin syntipukki tällaiseen vastuuttomaan kansalaisuuteen. Nuorten ylläpitämiä järjestöjä ja liittoja on kuitenkin lukuisia, ja ne huolehtivat välittömämmin nuorille tärkeistä asioista, ilman puoluesitoumuksia.

Oli todella vaikeaa päättää, mitä puoluetta ja ketä henkilöä äänestäisi, vaikka vaalilehtisiä lykättiin käteen tuon tuosta, vaalimökit houkuttelivat kahveineen pistäytymään juttusilla, pysäkkien seinämillä koreilivat vaalimainokset kliseisine fraaseineen ja televisiossa keskusteltiin tärkeistä teemoista. Painavin syy kampanjoiden tehottomuuteen ainakin minuun oli se, että käyn koulussa ja harrastuksissa, sekä käytän terveyspalveluita ja julkista liikennettä Helsingin puolella, missä näitä vaalimainoksiakin näkyi. Vantaan kampanjat ja ehdokkaat eivät tavoittaneet minua, enkä minä heitä. Tuntui hassulta että minun tulisi toteuttaa ”kansalaisen vastuuni” siellä mihin virallisesti kuulun, eikä siellä, missä konkreettisesti olen. Ymmärrän, että olisi tärkeää kehittää omaa kuntaansa, jottei tarvitsisi ravata toisen kunnan puolella, mutta luulen että kuntarajat tulevat jatkossakin yhä häilyvimmiksi, yhdistyvätpä kunnat tai eivät.

Tosin, täällä Vantaallahan verorahani tulevaisuudessa käytetään. Vaalikoneessa tentattiin mielipiteitä verorahojen investoinnista ja budjettikysymyksistä omassa kunnassa. Kannanotto oli todella hämmentävää, koska nuorena keikkatyöntekijänä en maksa vielä veroja, sillä verorajani ei ole ylittynyt. En haluaisi ottaa kantaa asioihin, joista en tiedä, tai jotka eivät minua vielä kosketa. Minusta oli siten äärimmäisen typerää, että kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak laukoi mielipiteitään lapsilisistä, vaikka hän edustaa nimeomaan nuorten puoluetta ja on itse lapseton. Äänestäjien kauan sitten toivoma käytännönläheisyys poliitisessa päätöksenteossa vaatii mielestäni poliitikoilta itseltään kokemusta ja perehtymistä asioihin, muutoin kuin teoreettisesti tai pelkästään taloudellisesta näkökulmasta.

Ikä tuo haluttua kokemusta, ja se näkyy Suomen päättäjien keski-iässä, joka on 51-65 vuotta. Maailman kehittyminen ja nuorten erilaisuus vanhempiin verrattuna on usein mustamaalauksen kohteena. Syytöksiä sukupolveamme kohtaan saa kuulla liiankin usein, mutta mehän olemme kasvaneet vanhojen päättäjien luomassa maailmassa, jos niin voi sanoa. Esimerkiksi kouluissa politiikkaa ei opeteta kuin lukion yhdellä kurssilla, jos sielläkään. Ennakkoluulot nuorta sukupolvea kohtaan tuskin vahvistavat nuorten halua astua saappaisiin, vaikka tulevaisuus onkin meidän. Syksyn yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksissakin yhdeksän pisteen jokeritehtävä käsitteli ehdokkaiden sosiaalisten taustojen vaikutusta äänestäjiin. Tässä sitä odotellaan oikeita vastauksia.

Mielestäni äänissä laatu korvaa määrän, mikä saattaa olla vastoin poliittisia ihanteita. Fraasina kulunut sanonta ”vain tyhmä jättää äänestämättä” ja pääministeri Jyrki Kataisen lausahdus medialle ”Vaikka sitä ihan parasta ehdokasta ei löytyisi, niin vähiten huono on toinen peruste, jolla voi valita” ovat mielestäni suuri ongelma äänestyksissä. Mikäli suomalaiset eivät luota päättäjiinsä, miten maa voi mennä parempaan suuntaan? Äänestämiseen painostaminen tuo ehkä haluttuja prosenttilukuja, muttei takuulla kansan luottamusta. Suomalaiset tulisi saada aidosti kiinnostumaan ehdokkaista ja tulevista ongelmista. Nykytilanteessa ihmisisä herätellään mainoslehtisillä vain kuukausi ennen vaaleja.

Pinnallisuus ja sosiaalinen paine ovat ainakin omalla epävirallisella kenttätutkimuksellani lisääntyneet äänestämisessä, nimeomaisesta ”pakko äänestää” -tilanteesta johtuen. Poliittinen, konkreettinen informaatio on vähäistä, kausittaista, ja päätökset mielletään lähinnä byrokraattisiksi. Siksi luultavimmin ulkonäkö ja perhetaustat koetaan ehdokkaissa kiinnostavimmiksi. Näin ollen kuvattomat ehdokkaat saatetaan hypätä yli, nuoret eivät äänestä vanhoja iän takia, Kristillisdemokraatteja ei voi maineensa vuoksi äänestää ja Perussuomalaisille langetettu ääni tekee sinusta rasistin. Hakaniemen torilla eräs vanhempi rouva kertoi äänestävänsä aina miestä ja aina jotakin uutta puoluetta. Näitä esimerkkejä löytyy uutisistakin. On huolestuttavaa, että asioihin ei perehdytä ja valinta tehdään velvollisuuden pakosta, ei niinkään vaikuttamishalusta. Sitten pohditaan aiheutuneita ongelmia ja mietitään miksei päätöksiin saada yhteisymmärrystä, tai ylipäätään mikseivät päätökset miellytä.