Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Kyynisyys voi iskeä nuoreenkin

Maija Koivistoinen
Blogit Megafoni 1.11.2012 11:32

Olen löytänyt itsestäni huolestuttavia piirteitä. Niitä esiintyy yleensä keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla, mikä on vieläkin hirvittävämpää. Minusta on nimittäin tullut kyynikko.

Kyynisyyttä on vaikea määritellä, sillä niin henkilöt kuin sanakirjatkin riitelevät keskenään. Toiset sanovat kyynisyyden olevan silkkaa välinpitämättömyyttä ympäröivää maailmankaikkeutta ja elämää kohtaan, kun taas toiset määrittelevät sen äärimmäiseksi pessimismiksi, jossa toivoa ei juuri ole. Määritelmästä riippumatta ominaisuudet mielletään usein kaikennähneiden ja -kokeneiden elämänasenteeksi.

”Ei se kuitenkaan toimi”, ”se rikotaan kumminkin” ja ”ei siitä mitään tule” ovat lauseita, jotka ovat päässeet suustani kerran jos toisenkin. Kun jollain asialla on suuri, tai myönnettäköön, myös pieni, todennäköisyys epäonnistua, suhtaudun siihen kovin skeptisesti. En ole tiedostaen ja tarkoituksella pessimistinen, mutta uskoa on vaikea koota tyhjästä, kun lähtökohdissa ei ole hurraamista. Silti tuntuu, että monet ystäväni näkevät asiat aivan eri tavalla ja jaksavat innostua yhä uudelleen ja uudelleen.

Itseni lisäksi olen huomannut kyynistymistä myös muutamissa muissa omanikäisissäni. Yhteistä meille kaikille on se, että olemme keskimääräistä kiinnostuneempia yhteiskunnasta ja olemme olleet mukana erilaisissa vaikuttamisryhmissä tai toimineet järjestöissä jo useita vuosia. Huolestuttavaa, ja toki myös naurettavaa, on se, että eräs 18-vuotias on niin turhautunut, että on valmis lähettämään kaikki yhteiskunnan ”mädät omenat” – eli noin 90 prosenttia sivilisaatiosta – menolipulla kuuhun. Kukaan ei ole tietoisesti aivopessyt tätä juuri täysi-ikäisyyden saavuttanutta, vaan hän on itse ”tajunnut” maailman toivottomuuden. On toki ymmärrettävää, että ne jotka heräävät aiemmin, väsyvät nopeammin, mutta toivon menettäminen jo varhaisella iällä on ainoastaan kovin surullista.

Itse en ole onneksi vajonnut vielä kovin syvälle, ja myönnettäköön, että oman kyynisyyteni huomaan pääasiassa puhuessani itseäni nuorempien kanssa. Heidän kertoessaan näkemyksiään esimerkiksi nuorten vaikuttamismahdollisuuksista, ajattelen heidän olevan naiiveja, sinisilmäisiä ja helposti huijattavia. Ehkä asia ei ole kuitenkaan niin mustavalkoinen. Ikä tuo kyllä kokemusta, mutta toivon menettäminen ei tee asioita ainakaan paremmaksi. Usein puhutaankin lapsenuskosta, joka katoaa iän myötä, mutta sitä tulisi varjella mahdollisimman pitkään – onko niin, että minun tulisi silmien pyörittelyn sijaan ihailla näiden 12-vuotiaiden maailmankatsomusta?

Nykypäivän yhteiskunnassa on kuitenkin kovin vaarallista jäädä 12-vuotiaan tasolle. Vaikka kyynisyys ei ole sama kuin kriittisyys, meidän on pakko kyseenalaistaa asioita nykypäivän yhteiskunnassa. Emme voi vain herkkäuskoisesti luottaa meille syötettyyn tietoon. Sen takia sanat lähde- ja mediakritiikki ovat livahtaneet muiden joukossa päivittäiseen puheeseemme.

Mikäli kyynisyys olisi hyvä piirre, en olisi lainkaan huolissani. Mutta kyynisyyttä ei pidetä minkäänlaisena hyveenä meidän maailmassamme: kyyniset ihmiset ovat usein ikäviä, luotaantyöntäviä sekä kylvävät epäonnistumisen henkeä ympärilleen. Kyynistyminen pelottaa minua, mutta voiko siltä suojautua? Onko niin, että jotkut ihmiset saavat ensimmäiset kasvorypyt aikaisin ja toiset harmaantuvat varhain, mutta minä alan kyynistyä ennen kahdeksattatoista syntymäpäivääni?

Maija Koivistoinen

Keskustelu

Sinä nyt vain olet ’siinä iässä’. JOS asia sinua todella kiusaa, kaksi konstia auttaa.
1) katsele vähemmän peileihin. Ja niistä jälkimmäinen on sielusi peili.
2) Hankkiudu olosuheisiin, joissa todella joudut ottamaan vastuun itsestäsi, ilman perheen ja hyvinvointiyhteiskunnan pumpulikoppaa.

Kyllä se siitä. Jo heti, parin-kolmenkymmenen vuoden päästä tilanne näyttää toiselta.

Hyvää pohdintaa minun mielestäni!

Toivoisin, että vuosien varrella säilyisi kuitenkin intoa ja vaikuttamisen halua, vaikka elämän mittaan huomaa, että mitään suuria muutoksia ei juuri tapahdu ja kaikki on niin kovin rajallista ja ihminen pääsääntöisesti kiinnostunut itsestään.

Silti…pienet asiat voivat poikia jotain hyvää pidemmällä tai lyhyemmällä viiveellä. Tärkeää on aitous, sitkeys, uskollisuus, vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa, toisten ja oman itsen syvempi näkeminen jne…tätä kaikkea toivoisin meille kaikille ihmisille. Ymmärrän kyllä, että meihin vanhoihin väistämättä pettyy jossain vaiheessa.
Haastakaa silti meitä!

Itse olen ainakin ollut aina kyyninen (jo lapsena). Nykyään neljää kymppiä lähestyessäni myös huomaan katkeroituvani.

Monesti kyynisyys onkin vain ylimielisyyden yksi ilmenemismuoto. Käyn jatkuvaa sisäistä taistelua ylimielisyyttä vastaan. Luen Ari Turusen ”Ettekö te tiedä kuka minä olen – Ylimielisyyden Historiaa” -kirjan kahdesti vuodessa muistuttaakseni itselleni mikä olikaan tärkeää. Teos tarjoaisi varmasti hyviä rakennuspuita nuoremmalekin mielelle.

Nykyinen Suomen, EU:n ja maailman kehityssuunta nujertaa luontaisenkin optimistin pessimistiksi ja kyynikoksi ennemmin tai myöhemmin riippuen saamansa informaation määrästä.

”Nykypäivän yhteiskunnassa on kuitenkin kovin vaarallista jäädä 12-vuotiaan tasolle. Vaikka kyynisyys ei ole sama kuin kriittisyys, meidän on pakko kyseenalaistaa asioita nykypäivän yhteiskunnassa. ”

Turhaan korostat ”nykypäivää”. Samanlaista se oli eilenkin ja tulee olemaan huomenna, kyynisesti totean.

Itse kuulun Positiivisiin Kyynikkoihin, ja meillä on useinkin varsin hauskaa. Tervetuloa mukaan!

Maailma on kova paikka meille useimmille. Niin ihmeellistä kuin se onkin, niin ura ja raha tuovat erittäin harvoin todellista sisältöä elämään. Silloin kun kohdalle iskee kova kyynisyys tai pessimistisempi elämänjakso, kannattaa satsata läheisiin ihmissuhteisiin. Ihmissuhteiden vaaliminen perheen sisällä ja/tai ystävien kesken on ihan parasta terapiaa. Myös esim. hyväntekeväisyyteen osallistuminen tuo usein konkreettia sisältöä elämään. Toisen ihmisen kuunteleminen, iloiseksi tekeminen ja auttaminen ovat sellaisia asioita, jotka jäävät koko elämän ajaksi mieleen. Näillä eväillä jaksaa porskuttaa vanhaksi asti!

Näitä luetaan juuri nyt