Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Kun väärämielinen samaan kahvipöytään sattui

Blogit Megafoni 21.4.2012 19:17
Emilia Kettu Toivanen

Median ja kahvipöytäkeskustelujen aallokossa on jo hyvän tovin poukkoillut puhe suvaitsevaisuudesta. Ihmisiä kehotetaan jatkuvasti avaamaan mielensä ja kiipeämään rohkeasti yli ennakkoluuloaitojen. On vallan mainiota, että ihmiset ovat reagoineet ja lähteneet keskustelemaan aiheesta. Mitä saa sanoa sananvapauden nimissä ja mitä ei? Mitä tehdä, jos joku puhuu rasistisesti bussissa? Gay pridekin on saanut lisää jonon jatketta jokakesäiseen kulkueeseensa. Toisaalta on kuulunut myös kommentteja siitä, kuinka suvaitsevaisto ei tee muuta, kuin paapoo milloin mitäkin vähemmistöä, ja jos on jostakin vähän eri mieltä, saa päällensä suvaitsevais-vihamielisen sanaryöpyn.

Niin, yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa olevaa kohtaan on kenties vielä helppoa tuntea empatiaa. Mutta nyt kyse ei ole pelkästään siitä, kuka suvaitsee ja kuka ei, vaan yleisestikin ihmisten välisistä mielipide-eroista. Mikä neuvoksi, kun pitäisi antaa tilaa ainoastaan ajatusmaailmaltaan erilaiselle ihmiselle?

Arkikeskustelussamme mustamaalaamme helposti ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla. Näin se on jokaisen ihmisen kohdalla, riippumatta siitä kuuluuko suvaitsevaistoon, vihaitsevaistoon vai ihan vaan korrektisti ilmaistuna ihmiskuntaan. Joku on heti ”ärsyttävä kusipää”, koska kannattaa jotakin tiettyä puoluetta. Joku on nolouden naurettavuus, koska kuuluu johonkin tiettyyn järjestöön. Jonkun kanssa taas ei voi puhua todellakaan mistään fiksusta, koska on selkeästikin pinnallinen siiderikikattelijablondi – ”en sillee tunne, mut hyi olkoon”. Puhumattakaan naapurin hihhuliperheestä, niillä varmaan syödään lounaaksikin ehtoollisateria ja Jeesuksen kuvia on taloyhtiön saunan lauteita myöten. Paitsi että ateistithan ne vasta noloja ovatkin.

Ongelmana tässä ei ole vain se, että emme suvaitse joka ikistä maantiekiitäjää niin pitkälle kuin auringonsäteet kantavat. Erityisen harmi tässä arki-ilmiössä on se, että emme pääse tarkastelemaan omaa ajatusmaailmaamme toisesta näkökulmasta. Emme pääse myöskään kyseenalaistamaan esimerkiksi jotakin itsestään selvänä pitämäämme arvoa – miksi ajattelemme niin kuin ajattelemme? Mitä ajattelutavalla haetaan? Onko ajattelutavassa jotain huonoja puolia? Ajatukset ja ideat eivät nimittäin kehity, jos niitä ei koskaan tarkastele erilaisesta, jopa vastakkaisesta näkökulmasta, tai jos niitä pui aina samanmielisten kanssa.

Totta kai voi tuntua hankalalta ja hiuksiaharmaannuttavalta keskustella ihmisen kanssa, joka ajattelee väärin, äänestää väärää tyyppiä, käyttää kaupungissa väärää kulkuvälinettä ja rumia kenkiä. Mutta on rikasta, jos saa keskusteltua erimielisen kanssa kiinnostavan väittelynomaisesti – ilman ylimielisyyden ja ruostuneella haravalla migreeniseen päähän hakkaamisen tuntua. Nokkava ja kettuileva asenne saavat vain toisen kavahtamaan ja loukkaantumaan – ja iskemään takaisin kolme kertaa lujempaa. Tällaisessa keskustelussa ajattelu ei kehity mihinkään muualle, kuin romukopan pohjalle. Sen sijaan vuorovaikutuksellinen keskustelu, jossa kummankin mielipiteet perusteluineen pääsevät vuorotellen estradille, voi antaa kummankin maailmaan aivan uudenlaisen näkökulman tarkastella jotakin itselleen ennestään vanhaa asiaa. Se ei tarkoita sitä, että omista mielipiteistä pitäisi luopua. Se tarkoittaa sitä, että koska kaikilla asioilla on kuitenkin kääntöpuolensa eikä mikään ole kovin mustavalkoista, voimme ehkä ymmärtää paremmin toisen ihmisen valintoja, tekemisiä ja elämäntapoja.

Jokaisella ihmisellä on oma historiansa: elämäntarina, johon on mahtunut monia käänteitä, yllättäviä sattumia ja valintoja. Ne ovat muovanneet ihmisen maailmankuvan sellaiseksi, kuin se sillä hetkellä on. Kunnioittamalla toisen maailmankuvaa ja mielipiteitä kunnoitamme toista ihmistä – joskaan se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteikö asioista voisi väitellä. On myös sallittua kertoa, jos joku asia toisen ajattelutavassa loukkaa. Tällöin kyseisestä näkökulmasta voidaan keskustella, ja toinen osapuoli voi ehkä oikaista syntyneitä väärinkäsityksiä – tai sitten korjata omaa ajattelutapaansa, jos siihen sattuukin olemaan tarve.

Olemme jokainen omalta osaltamme vastuussa siitä, kuinka kuuntelemme toisiamme ja otamme erilaisuuden eri tasoilla huomioon. On huono asia, jos joku ei uskalla elää ja ilmaista itseään normaalisti ilman tyrmätyksi tulemisen pelkoa. Emmekä ehkä muista aina keskustella fiksusti eri mieltä olevien ihmisten kanssa. Mutta voimme aina ravistaa itseämme, viskata kylmää vettä lätäköstä niskaamme ja muistaa, että heilläkin on vain oma elämänhistoriansa. Ehkei meistä kumpikaan ole väärässä. Ehkä olemme vain kokeneet eri asiat eri tavoin.