Koulussa ei kannata oppia virheistä

Käyn biologian kurssia koulussa. Kurssikirjassa on 150 sivua eliökunnan anatomiaa, luonnon monimuotoisuutta, ravintoketjuja sekä perinnöllisyystiedettä. Miten minun kannattaa jakson aikana toimia?

Ei, minun ei kannata lukea kirjaa tasaisesti jakson aikana niin, että kurssin keskeiset sisällöt loogisena ja johdonmukaisena kokonaisuutena iskostuvat pitkäkestoiseen muistiini, jossa ne säilyvät hyvän aikaa elämää varten.

Minun kannattaa sen sijaan paria koetta edeltävänä päivänä sekä vielä koepäivän aamuna päntätä mahdollisimman paljon koealueen sisältöjä lähimuistiin, jotta se pysyisi päässäni juuri koepäivän aamuun asti. Sitten vain suollan sen nopeasti paperille koepäivänä.

Sen jälkeen unohdan kaiken, jotta joillekin kenties tärkeämmille asioille tulisi tilaa päässä. Onnistun todennäköisesti huomattavasti vähemmällä työmäärällä saavuttamaan saman arvosanan.

Koulujärjestelmä voi kasvattaa suomalaisista lapsista ja nuorista ainoastaan kymppien perässä juoksevia näennäissivistyneitä pinnallisuuksia. Jos ei osaa kunnolla vaikkapa tosielämän tilanteessa puhua englantia, ei kannata tunneilla välttämättä myöskään paljon harjoitella. Opettajat nimittäin arvioivat jatkuvasti myös sitä, kuinka hyvin sattuu esimerkiksi ääntämään sanat.

Mieluummin kannattaa pysyä hiljaa ja opiskella kaikki koealueen sanat pintapuolisesti ennen koetta. Sitten voi uskotella itselleen, että osaa hyvin kieltä, vaikka todellisen kielitaidon laita olisi aivan toinen.

Ilmiö ei näy pelkästään arvioitavissa kokeissa. Myös oppituntien toimintaa arvioidaan jatkuvasti.

Olen kuullut, että jos ompelee valinnaisen tekstiilityön tunneilla vaikkapa hametta, ei kannata välttämättä työskentelyvaiheessa tehdä juuri mitään etukäteen annetuista ohjeista poikkeavaa. Arvosana nimittäin määräytyy usein pitkälle sen perusteella, kuinka pilkuntarkasti annettuja ohjeita onnistuu noudattamaan.

Käsityö on taitoaine, jonka työskentelyssä on – tai ainakin pitäisi olla – mukana myös luova ja taiteellinen näkökulma. Annan tikkarin sille, joka keksii, millä tavalla nykymuotoinen käsityöopetus kehittää oppilaiden luovuutta.

Mikä meni väärin edellisissä esimerkeissä? Suomalaisen koulun mielestä mikään ei tainnut mennä väärin. Numerokeskeisyys on kannattavaa ja täysin luonnollista tämän päivän kouluissa. Lukioihin ei oteta opiskelijoita sen mukaan, paljonko he ovat oppineet yläasteella. Heidät otetaan numeroiden mukaan. Joskus hyvä numero on saatu, kun on tajuttu ylittää yläasteen aita matalimmasta kohdasta.

Oppiminen tapahtuu kuitenkin erehdyksen kautta. Sanotaan, että alan asiantuntija on se, joka on tehnyt kaikki mahdolliset virheet omalla erityisalallaan. Suomalaisessa koulussa tällaisesta voidaan aivan hyvin palkita pääasiassa punakynällä kokeissa ja huonommalla todistuksella. Pahalta näyttää.

Esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelmassa sanotaan, että perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen itsetunnon kehittymiseen. Jos koulussa poljetaan järjestelmällisesti alas oppilaan luovuus sekä halu ottaa riskejä, koulu toimii omaa tarkoitustaan vastaan. Peruskouluiän, eli lapsuuden ja nuoruuden aikana ihmisen henkiset ominaisuudet ovat kehitysvaiheessa.

Jos yhdeksännen luokan päättää joka vuosi 60 000 15-16-vuotiasta varman päälle pelaavaa hiirtä, on surullista nähdä, mitä tulee tapahtumaan, kun kyseiset PISA-menestyjät pääsevät viimeistään kymmenen vuoden kuluttua kiinni työelämään. Siellä kun pitäisi osata kantaa vastuuta, ottaa riskejä ja olla oma-aloitteinen.

Nuorten Ääni -toimitus jatkaa keskustelua A-studio: Streamissa 3.5. klo 21.00 (Yle TV1). Studiossa ratkaisua ongelmaan ovat etsimässä sosiaalipsykologi Leena Ehrling, entinen opettaja Tapio Toivanen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen.