Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Koulussa ei ehdi kysyä miksi

Laura Pakarinen
Blogit Megafoni 23.2.2010 09:53

Koko yläasteen ajan olen ihmetellyt, kuinka opettajilla tuntuu olevan lähes joka aineessa kauhea kiire siirtyä asioissa eteenpäin, vaikka puoli luokkaa olisi vielä aivan ulalla edellisenkin asian suhteen. Opetussuunnitelma on ängetty niin täyteen läpikäytäviä asioita, että yhteenkään ei ehditä perehtyä syvemmin. Opiskeltavista asioista ehditään raapaista vain vähän pintaa ja sekin kiireellä.

Kun opeteltavaa asiaa on paljon, ei kaikkea millään ehdi sisäistää ja opiskelu muuttuu ulkoa pänttäämiseksi. Tällä tyylillä suurin osa opiskelluista asioista katoaa mielestä muutamassa päivässä niitä käsitelleen kokeen jälkeen. Kaiken maailman nippelitiedon sijaan olisi tärkeämpää keskittyä vain kaikkein olennaisimpaan niin, että siihen paneuduttaisiin kunnolla ja kaikilla olisi mahdollisuus ymmärtää mistä on kysymys.

Opetuksessa tunnutaan usein kiertelevän sanaa miksi. Matematiikassa opetellaan yläasteen aikana ulkoa kymmeniä kaavoja, mutta harvoin kerrotaan miksi juuri sillä kaavalla tulee oikea vastaus. Osaan kyllä esimerkiksi ratkaista yhtälöparin algebrallisesti yhteenlaskukeinolla, mutta minulla ei ole hajuakaan, miksi sillä tavalla tulee oikea vastaus. Biologiassa, fysiikassa ja kemiassa taas täytyy usein vain muistaa, että kun jokin asia on näin niin tapahtuu noin, tietämättä kuitenkaan miksi. Joskus opettajat eivät tunnu itsekään täysin osaavan opettamiaan asioita ja vaativat oppilaita muistamaan kokeissa sellaista, mitä eivät itsekään muistaisi.

Fysiikassa ja matematiikassa pitäisi opiskella enemmän sitä, miksi tietyillä matemaattisilla kaavoilla tulee oikeita vastauksia. Näin looginen päättelykykykin kehittyisi ja ulkoa opetteleminen vähenisi, kun asiat oikeasti ymmärrettäisiin. Itseäni myös kiinnostaisi tietää, missä noita kaavoja aivan käytännössä käytetään, mitä niiden avulla on saavutettu sekä milloin ja kuka ne on keksinyt. Nykyään, jos koulussa uskaltautuu kysymään miksi jotakin tiettyä asiaa opiskellaan, on vastaus yleensä, että se nyt vain kuuluu opetussuunnitelmaan.

Opiskelu kuitenkin motivoisi enemmän, kun tietäisi syyn opiskeltavan asian tärkeyteen.

Opetussuunnitelmaa pitäisi saada karsittua sen verran, että opeteltavat asiat olisi mahdollista harjoitella perusteellisesti. Jos opiskelua myös muutettaisiin osittain projektiluonteisemmaksi, olisi oppilailla itsellään enemmän valtaa päättää mihin asioihin he haluavat syventyä. Se toimisi hyvin sekä reaali- että taideaineissa. Ehkä tällä tavalla peruskoulun aikana ehdittäisiin opiskella harvempia asioita, mutta koulun päätyttyä olisi oppilailla silti enemmän tietoa ja osaamista kuin nyt.

Kun perusteet osattaisiin hyvin, olisi opiskelu jatkossakin helpompaa.

Laura Pakarinen

Keskustelu

Monet tytöthän ovat tämän ulkoa opettelun maailmanmestareita ja saavat siksi hyviä numeroita, eri asia onkin sitten ymmärtää asioita pikkaisen syvällisemmin tai soveltaa oppimaansa käytännössä.

Uskonnon opettamisen lopettaminen vapauttaisi ainakin hieman tunteja muille aineille.

Mukava kuulla tällaistakin tekstiä. Nykyäänhän kuulee vain puhuttavan siitä, miten peruskoulu on apukoulutasolla, eikä siellä ehditä opiskella edes perusteita. Laura Pakarinen taas väittää että opiskellaan liikaakin ja liian nopella tahdilla. Olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla.

Täytyy sanoa, että olen pitkälti samaa mieltä. Itse käytännössä katsoen nukuin läpi yläasteen, ja sain korkeat arvosanat liki joka aineesta pelkästään hyvällä muistilla ja pienellä sisälukutaidolla. Järkytys oli suuri kun lukiossa piti oikeasti osata asioita, ja päättötodistuksen saaminen venyi melkoisesti sen seurauksena.

Hyvin kirjoitettu. Omana aikanani oli vielä ainakin muutama opettaja peruskoulussakin, jotka ymmärsivät kyseenalaistaa opetussuunnitelmaraamattuja, ja selittää syvällisemmin asioita mm. historiasta, jotta ymmärtäisimme miksi mitäkin tapahtui. Toki sitten joitakin asioita jäi käymättä kun aikaa ei ollut kuin tietty viikkotuntimäärä, mutta ainakin pääasiat tuli opittua ja monesti hieman enemmänkin kiitos hyvin rakennettujen opetuskalvojen ja monisteiden. En tässä halua syyllistää muita opettajia, varmasti suurin osa tekee sen mitä ammattitaitonsa ja jaksamisensa ohessa kykenee, mutta ehdottomasti pitäisi vähän rajoittaa vaatimusten määrää. Uskoisin että monien (ei tietenkään kaikkien) nuorten mielenkiintokin nousisi aihetta kohtaan, jos asioita ei käsiteltäisi pikakelauksella ja pystyttäisiin keskittymään olennaiseen.

En ole opettanut yläasteella (tai nykyisin se taitaa olla yläkoulu :-), mutta muistelen omista yläasteajoista, että aika pintapuolisesti siellä ehdittiin raapaista asioita.

Osa siitä, että vastaukset kysymykseen ”miksi” ohitetaan, on siinä, että joidenkin asioiden perustelut ovat melko pitkiä ja vaativat paljon esitietoja. Esimerkiksi ympyrän pinta-alan laskeminen onnistuu näppärästi kaavalla A=πr², mutta kaavan perusteleminen vaatii differentiaalilaskennan osaamista parin lukiokurssin verran.

Tässä on hyvä pätkä matematiikan opettamisesta:
http://solmu.math.helsinki.fi/2004/2/martio.pdf

Moni matemaattinen kaava voitaisiin toki selittää yläasteella ja lukiossa paremminkin. Esimerkiksi kaava
(a+b)²=a²+2ab+b²
aukeaa näppärästi, kun ajattelee geometrisesti sen merkitystä (kalvo 21):
http://www.helsinki.fi/~kluosto/esit/MAOL2002s/nkku.pdf

Oid: ei voi yleistää.

Juttu on täyttä asiaa. Tosin liitän nämä kysymykset enemmän lukioaikaan kuin peruskouluun. Mutta siellä se sitten kärjistyy. Mitään pitkänmatematiikan taitoja en ole koskaan tarvinnut. Kyllä plus-, miinus-, jako-, ja kertolaskuilla ja prosenttilaskuilla todella pitkälle pääsee. Enkä todellakaan osaa liittää derivointia mitenkään arkielämääni…
Koulussa takerrutaan liikaa hienoihin termeihin kuin itse oppimiseen, sille voisi kyllä tehdä jotain.

Asia taitaa olla niin, että satunnaisesti valittu oppilas ei tarvitse koulussa oppimistaan asioista 80 prosenttia yhtään missään.

Mutta sitten kun otetaan vaikkapa sadan oppilaan otos, niin opituista asioista ylivoimainen enemmistö on sellaisia, joita ainakin *joku* on tarvinnut.

Luvut on vedetty hihasta, mutta pointtini lienee totuudenmukainen.

Enkä tiedä, onko se todella paha asia, jos ei tarvitse jotain koulussa opittua asiaa elämässään. En ole tarvinnut saksan kielitaitoa missään, mutta silti oli ”ihan kiva” opiskella saksaa yläasteella ja lukiossa.

Annuski:

Ei voi yleistää, mutta mielestäni ketä tahansa pärjää peruskoulussa jos vain haluaa opetella asiat ulkoa. Todelliset kyvyt ja älykkyys mitataan myöhemmin elämässä. Itse koin koko peruskoulun niin tylsäksi että ei mitään rajaa ja hyviä numeroita sai kun opetteli jonkun kirjan tai asian ulkoa vaikkapa päivää ennen kokeita. Kiltit ihmiset pärjäsivät peruskoulussa ja vähän raisummat kaverit pärjäsivät siitä huolimatta vaikka eivät käyneet ikinä edes tunneilla jos vain vähänkin oli älliä päässä.

Hyvin kirjoitettu, Lauralta. Miksi on hyvä kysymys ja siihen voisi panostaakin enemmän kuin ehkä nyt on. Omalta kouluajalta on jäänyt mieleen matematiikan opettajan lausahdus koskien kompleksilukuja: Näitä tarvitaan paljon sähkötekniikassa. Myöhemmissä opinnoissa sitten havaitsin että näin tosiaan on. Mutta pienikin maininta opettajalta teki tehtävänsä.

Toinen asia on sitten kuinka monesta tulee sähköinsinööri. Kuinka paljon pitäisi jokaiselle opettaa kaikesta. Joskus on maailmankuvan ja ymmärryksen kannalta hyvä tietää asioita vaikka niitä ei ”tarvitse” myöhemmin. Pikkutiedon vs ymmärryksen tasapainon hakeminen on hyvä olla jatkuvasti opettamissa mielessä. Kun omat lapset alkaa olla voiton puolella kouluista niin rajanvetoa voisi vetää hieman ymmärryksen puolelle.

Ulkoa oppinen on monasti ymmärryksen alku. Ei pitäisi liikaa väheksyä vanhanaikaisen oppimisen jopa pänttäämisen osuutta. Jos olet opiskellut ulkoa: lehtivihreä yhteyttää auringon valoenergiaa kemialliseksi energiaksi – jossain vaiheessa voi oivaltaa että niinhän se on – missä vaiheessa siis ulkoa opittu on muuttunut ymmärrykseksi. Se mitä ulkoa opitaan on tietenkin tärkeää. Sitäkään ei pidä olla liikaa.

Jossain toisaalla keskusteltiin koululiikunnasta, erityisesti sen kauheudesta. Olen sitä mieltä että peruskoulutuksen resursseja voisi siirtää enemmän tiedosta vaikkapa liikunnan tekemiseen miellyttäväksi. 100 vuotta sitten koulu oli paikka joka antoi nimenomaan kirjallisen opin, liikuntaa tuli yllin kyllin muualla. Nykyään osat on melkein vaihtuneet. TV ja netti antaa infoa liikaakin mutta liikunta puuttuu kovin monelta. Sama koskee vähän yleisemminkin taitoaineita, kuten puutöitä ja kotitaloutta.

Hyvä kirjoitus minunkin mielestäni. Kuten tupsukurvan tapauksessa, olen minäkin saanut olla sellaisten opettajien ohjauksessa, jotka ovat osanneet astua myös opetussuunnitelman ulkopuolelle.

Toisaalta muistan varsinkin lukioajoilta sellaisen tyylin, jossa opetettiin ennen kaikkea Miten. Varsinkin kirjoitusten lähestyessä opettajien sivulauseisiin alkoi hiipiä ”ja jos tätä muuten kysytään ylppäreissä, kannattaa vastata näin”.

Ymmärrän toki, että osaamista täytyy pystyä mittaamaan jollain tavalla. Mutta kyllä systeemi mielestäni jollei nyt aivan kuse niin tihkuu ainakin, jos tiedon kerääminen keskittyy enemmän siihen, miten sitä esitellään kokeessa kuin käytetään siellä kuuluisassa oikeassa elämässä.

Hyvä arvio tuo, 80 pros. tarpeetonta. Kun vain tietäisi mikä sitä turhaa on, tulevaisuutta ajatellen. Taitaa olla, että aika harva meistä kouluttautuu siihen työhön, mitä eteen tulee. Itse olen seitsemännessä ammatissani, 30 vuoden työtaipaleella.

Itse kukin miettii, mitä oli koulun opetustarjonta ja mitä sen jälkeinen elämä. Tunnustan, että keskityin opettajan oppimiseen, vähemmän pänttäämiseen ja aika köykäisesti yli 9 tuli keskiarvo, vähän hävettääkin ;-) mutta kun en sisäistänyt hikipinkoilua.

Liikaa pänttämistä koulu on. Pääasia olisi oppia ymmärtämään ja kertomaan se muille.

Oid: Tuossa on varmasti perää, mutta ei voi mielestäni yleistää sukupuolen mukaan, että tytöt saavat parempia numeroita kun ovat ulkoaopettelun maailmanmestareita. Kyllä pojatkin osaavat ulkoa opetella.

Annuski:

Olet ihan oikeassa, minusta peruskoulut ja lukioikin on tehty täysin tyttöjen ehdoilla eikä poikien myöhempää kehitystä oteta ollenkaan huomioon. Ihmetellään kun pojat on niin lapsellisia kun tulevat ylä-asteelle ja sitten murkkuikä alkaa niin helvetti pääsee valloilleen ja ihmetellään, että mikäs niille pojille nyt oikein tuli, ja loppuu kiinnostus koulunkäyntiä kohtaan kokonaan monilla. Lisäksi tämä aivojen kehittymättömyys antaa tytöille selvän etulyöntiaseman poikiin nähden. Onkin suorastaan hämmästyttävää, että erot eivät ole isompia kun tasotestejä tehdään ja pojat pärjäävät kehittymättömillä aivoillaan lähes yhtä hyvin kuin tytöt joiden aivot ovat jo aikuisten tasolla kehityksessä.

Hyvä huomio Pakariselta!

Sama touhotus jatkuu lukiossa ja ainakin ammattikorkeakoulussa.

Koulu valmentaa tulevaan oravanpyöräelämään, tärkeää on vouhottaminen, päätön ryntäily asioista seuraaviin. Tärkeää ei ole päätösten tekoja varten asioiden syvällinen pohtiminen tai pyrkiminen niiden kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen.

Menestyvän ihmisen tunnusmerkki on kiireellisyys – tai ainakin että näyttää siltä.

Perustelut sille, miksi 1+1 = 2, pV = nRT tai F = ma ei mahdu millään peruskoulun, eikä lukionkaan opetukseen. Tuollaiset opitaan vasta yliopistotasolla, jos sielläkään. Moni varmasti käyttää kuulakärkikynääkin osaamatta itse kuitenkaan rakentaa sellaista. On varmasti totta, että peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten opetussuunnitelmat on tungettu varsin täyteen, ja että järjestelmä puoltaa ulkoaopettelua. Kuitenkin, yksilöllä on vapaus käyttää vapaa-aikaansa ymmärryksensä syventämiseen.

Tässä opeteltavaksi itse kullekin sitten alkuun se 1 + 1 = 2:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/f/f5/Principia_Mathematica_theorem_54-43.png

Näitä luetaan juuri nyt