Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Kesätuki on useiden hakemusten ja todistusten takana

Blogit Megafoni 2.6.2011 17:03
Joonatan Malinen

”Mikset sä mene kesätöihin?” Tuota kysymystä olen kuullut kymmeniltä eri ihmisiltä. Ehkä 70-luvulla pääsikin kesätöihin kun vain haki, mutta nykyään vaaditaan työkokemusta, suhteita, kiinnostusta alaa kohtaan ja mahdollisuutta jatkaa töitä syksyllä.

Hienoa että toiset ovat ajatelleet minun puolestani, että voisin tehdä töitä sen kuukauden, mitä minulle jää kesälomaa kesäkurssien ja kesällä suoritettavan työssäoppimisjakson jälkeen. Mutta kuka työnantaja ottaisi työntekijän vain kuukaudeksi. En ainakaan minä, mikäli olisin esimiesasemassa. Niinpä päätin kymmenien työhakemusten jälkeen turvautua Kelaan.

Hain itselleni kesätukea kesäkuuksi ja odotin päätöstä kolme ja puoli viikkoa. Kelalla hakemusten keskimääräinen käsittelyaika on kaksi viikkoa, joka tuntui odottaessa kovin pitkältä. Saatuani vihdoin vastauksen siihen, elänkö kesän tyhjätaskuisena opiskelijana vai saanko muutaman kympin opintotuen, revin kuoren äkkiä auki ja luin kirjeen, jossa pyydettiin toimittamaan lisää todistuksia koulultani. Onneksi kouluni opintotoimisto on auki vielä kesäkuussa, joten saan tarvittavat todistukset. Tuen saaminen on siis vielä mahdollista, mutta sitä saa odottaa ainakin muutaman viikon.

Tiedän. Mitä vanhempiensa luona asuva opiskelija tällaisista raha-asioista valittaa. Mutta kummasti vain oletetaan, että opiskelijalla olisi varaa tehdä sitä sun tätä kesällä, kun ei ole opiskelun kaltaisia menoja. Mutta ei ole tulojakaan, kun opintotukea ei saa kesällä ja mahdollisuus saada kesätukea on useiden hakemusten ja todistusten takana.