Kekkoslovakian jäänteet

Tallinna saa pian patsaan, joka esittää entistä Suomen tasavallan presidenttiä, Urho Kekkosta. En ole elänyt Urho Kekkosen elinaikana, mutta minulle on muodostunut vaikutelma karismaattisesta presidentistä, joka oli kuitenkin ei-diktaattorimainen diktaattori.

Vanhimmat historianopettajat kertovat, että Kekkonen oli komea, karismaattinen ja ennen kaikkea vahva johtaja, jollaista Suomi tarvitsisi edelleenkin. Uskalsin kerran kyseenalaistaa tämän kysymällä, että eikö tällaista valta-asemaa kutsuttu Itä-Euroopan maissa yksinvallaksi. Se oli kuulemma ihan eri asia.

Todellinen oppositio katosi maasta noottikriisin seurauksena. 1970-luvulla Kekkonen nimitti itse itsensä ehdokkaaksi niin SDP:lle kuin Keskustallekin, runnoi kansanrintamapuolueet hätätilahallitukseen ja kärsi henkisen vireen vaihteluista. Valtaa hän ei silti antanut pois.

Jos puhuttaisiin kenestä tahansa muusta henkilöstä, suomalaiset pitäisivät häntä diktaattorina ja sekavana huru-ukkona. Onko Kekkonen siis tabu? Vai onko kysymys pelkästään entisen presidentin vahvasta henkilökultista?