Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Kasvavat yhteiskuntapaineet

Eden Gebra
Blogit Megafoni 14.2.2012 07:01

Sinun pitää olla hyvä kaikessa, tai edes lahjakas jollain tietyllä alueella. Ja olekin varma, että saat aikaan hyviä tuloksia.

Saavutusten listaaminen tuntuu olevan iso juttu nykyään. Ihmettelenkin, miksi sitä aletaan korostamaan erityisesti nuorten parissa. Ärsyynnyn siitä, että keskiarvolla on niin suuri merkitys. Sen avulla päätellään ihmisestä enemmän kuin pitäisi.

Olen kohdannut paljon ihmisiä, jotka määrittelevät toiset sen perusteella, kuinka paljon onnistumisia ja saavutuksia heillä on. Oli kyseessä sitten urheilu, taiteet tai koulu yleensä, jossain pitää onnistua kunnolla. Näyttämisen halu alkaa kertyä paineeksi ja stressiksi. Stressaantumisen syyt ovat jokaisella omakohtaisia, ja jokaisella ihmisellä on oma stressimittarinsa, mutta lisääkö yhteiskunta yksilön paineita?

Singaporessa lapset luokitellaan jo kymmenenvuotiaina testien mukaan taidokkaisiin, yritteliäisiin ja normaaleihin. Siten heille määrätään jo pienestä pitäen suunta, mihin heidän pitäisi elämäänsä kehittää oman ”luokkansa” perusteella. Ulkoa oppiminen, kova kuri ja suorittaminen ovat koulumenestyksen kulmakivet, mutta kääntöpuolena Singaporessa podetaankin luovuuskriisiä. Suorittaminen ja jakautuminen alkaa näkyä myös Suomessa, ei kuitenkaan niin vahvana kuin Singaporessa. Jokainen meistä tekee sen valinnan, luoko itselleen liikaa vaatimuksia ja stressilukon. Liioilla vaatimuksilla harrastuksistakin tulee vain pakkopullaa. Harrastusta pitäisi jatkaa monta vuotta, jotta siitä tulisi se oma juttu, ja vaikuttaisi muiden silmissä todistettavasti hyvältä siinä.

Suorittamista pidetään yleensä vain parempien ja lahjakkaiden oppilaiden ongelmana. Kuitenkin olen varsinkin koulussa huomannut, että huonompien oppilaiden odotetaan olevan lahjakkaita jossain muussa asiassa, esim. urheilussa. En sanoisi, ettei harrastuksesta nautittaisi yhtään, mutta urheilullista suorittamista ei pidetä niinkään suorittamisena, kun sitä verrataan koulussa panostamiseen. Suorittamista ja näyttämisen halua on yhtä lailla urheilukin. Näin suorittaminen on alkanut kylvää itseään jokaisen nuoren parissa. Kun jokainen vaatii itseltään paljon, lopulta niistä lukuisista vaatimuksista tulee yhteiskunnan vaatimuksia.

Kouluissakin näkyy luokittelua. Näin nuorille syntyy myös paine kuulua siihen parempaan sakkiin, ja panostus siihen, ettei päädy siihen huonompaan epälahjakkaaseen porukkaan. Paineita eivät myöskään vähennä opettajat ja vanhemmat. Onneksi on niitäkin opettajia, jotka vaativat tasa-arvoisesti samaa tasoa kaikilta. Vanhemmatkin saattavat huomaamattaan luoda paineita lapselleen kannustamalla lapsiaan ylittämään itsensä jatkuvasti.

Voi kokeilla vähän sitä ja tätä, ihan vain kokeilun ja huvin vuoksi. Kaikessa ei kuitenkaan tarvitse tulla lajin mestariksi ja monen vuoden konkariksi. Omista jutuistaan pitäisi osata nauttia. Jos ne ovat todella tärkeitä, niitä voi kehittää ihan hyvin omassa rauhassa. Ei ne taidot minnekään katoa, vaikkei olisikaan paras tai toteuttaisi taitojaan 24/7.

Eden Gebra

Keskustelu

Kirjoittaja puhui onnekkaista opettajista jotka vaativat samaa tasoa kaikilta. Tässä on yksi syy levottomuuksiin, turhautumiseen ym. Kaikista ei ola standardin mukaisiin vaatimuksiiin. Lahjakkaille, yritteliäille, hyvän kotikasvatuksen saaneille ne ovat liian vähän ja helppoja, haasteettomia, mutta heikommille jo sellaisenaan ylivoimaisia ja kun mielenkiinto on muualla ja kotona tapellaan, niin se on tasa-arvoa eli rikos kansaa kohtaan. Lapsia otetaan huostaan, opet väsyy, kun pyhäksi arvoksi otettu tasapäisyys on loukkaamaton. Jaettaiin koulun sisällä pyrkimisen kautta porukka kolmeen tasoon, jolloin sopiva aines saisi olla vertaisessaan seurassa ja menestyä, tuntea onnistumisen iloa. Kasin oppilas tuntee itsensä huonoksi kymppisten seurassa Pitää tunnustaa tosiasiat ja yksilönerot.

Missä vaiheessa ja millä kriteereillä nelmi aikoi erotella lahjakkaat ja lahjattomat? Entä miten ja millä kriteereillä huonosti käyttäytyvä lahjakas siirretään lahjattomien kouluun?
Kilpailutilanne tuskin ainakaan parantaisi ”huonojen” ja ”hyvien” koululaisten välejä. Mielestäni ”luokkajako” onnistuu ihan hyvin peruskoulun jälkeenkin. Ainakaan ei tarvita enää yhtään ylimääräisiä ulkoisia paineita suorittamiseen.

Mielelläni luen nuorten ihmisten kommentteja elämästä. Tässä tapauksessa käsitykset saattavat vielä muuttua moneen kertaan.

Tyttö ei (anteeksi tytöttely) taida tietää että suuressa naapurissamme kokeiltiin ihmisten tasapäistämistä seitsemänkymmentä vuotta kunnes lopulta huomattiin ettei se onnistu.

Nykyään puhutaan tasa-arvosta koska se kuulostaa mukavalta mutta ei kai kukaan tosissaan tarkoita että ihmiset koskaan tasa.arvoisia olisivat, kaikkihan pysähtyisi siihen (niinkuin naapurissa tapahtui).

Olemme kaikki erilahjaisia ja hyvä niin.

Niinkuin psykiatrit sanovat: ”Ihmisiä on kahdenlaisia. Toisten ruuveja pitää kiristää ja toisten löysätä.”

Oma tyttäreni on niitä joiden ruuveja pitäisi löysätä. Hän ei ole koskaan missään tarpeeksi hyvä tai taitava – siis omasta mielestään. Kukaan ei varmasti ole häneltä liikoja vaatinut.

Nuoren (ehkäpä artikkelin kirjoittajankin) kannattaa välillä pysähtyä ja miettiä kuka niitä paineita asettaa. Ei se aina ole yhteiskunta tai perhe, se voi löytyä paljon lähempää.

Yksi nuori kirjoitti toisaalla verkossa mielestäni hyvin tiivistetyn huomion nykymenosta: ”Se, että menestyt normaalisti koulussa, olet normaalin näköinen ja normaaliälyinen, ei takaa sinulle normaalia elämää.”

Peruskoulu on tietopuolisesti hyvin vaativa vaikka armovitosilla päästetään läpi. Monissa ammeteissa ja työpaikpoissa asetetaan aivan kläsittämättömiä vaatimuksia eli tarpeetonta, vaikka niissä selviäisi huolellisuudella, ahkeruudella ja terveellä järjellä.

Meillä oli oppikoulussa 1960 luvulla kulttuurikilpailut perinteisenä tapahtumana, jossa luokiteltiin paremmuusjärjestykseen osaajia Kuvan sanan ja sävelen aloilta. Järjestin isolla vaivalla kulttuurimessut, joiden pyhänä tavoitteena olisi ollut vapaa foorumi ilman kilpailua kyseisille kulttuurimuodoille. Kilpailua kuitenkin haluttiin emmekä onnistuneet täydellisesti liberaaleissa tavoitteissamme. Elämmekö nykyisinkin liioin KILPAILUYHTEISKUNNASSA? On ikävää mollata huonolla tuomaristolla hyviä ja lahjakkaita osaajia kulttuuriin maanrakoon. Hyvä juttu herätti tälläisiä ajatuskiemuroita…

Yliopistoihin valitaan parhaimmat. Työpaikkoihin yleensä valitaan parhaimmat. Moniin lukioihinkin valitaan parhaimmat, jääkiekkojoukkueista puhumattakaan. Elämä on kilpailua lapsena, nuorena ja aikuisenakin. Huonommin menestyviä ei pidä syrjiä tai vähätellä, mutta onhan se realismia, että ihmiset ovat erikykyisiä. Lahjakkaiden ehdoilla ei tule mennä, muttei heitä pidä rajoittaakaan, pitää hyväksyä se, että ihmiset suoriutuvat eri tavoin.

Suomalainen koulujärjestelmä on hyvä siinä, että se takaa (likipitäen) kaikille sen peruskoulutuksen, mutta yksilöllä on aina myös itsellään vastuu siitä, haluaako itse enemmän. Se riippuu usein omasta valinnasta.

Koulutushimo on mennyt ylettömiin. Teoreettisesti lahjakas aines koulutetaan työttömiksi ja suorittavaan portaaseen jää yhä heikompaa ainesta, vaikka kunnollisten tuotteiden tekijän pitäisi olla huolellinen, sitoutunut,ajatteleva eli kunnon työmiesainesta. Teekkareista n. puoet jää valmistumatta ja syynä on liian vaikea matematiikka, kun sisäänotot on liian isoja. He olisivat voineet olla hyviä huollon,käytön,ylläpidon perusinsinöörejä. Sairaanhoitajien ei tarvitse olla maistereita. Työnantajien mukaan on todella harvinaisuus että ammattikoulusta löytyy ammatin hallitseva. Ja ne jotka ovat hyviä ovat muuten todella hyviä ja olisivat menestyneet vaikka isoina herroina. Jospa supistettaisiin koulutusta.Moniin ammatteihin riittäisi vähempi koulutus, mutta opettajien työpaikkojen suojelemiseksi laitoksissa opetetaan ammatin kannalta tarpeetonta sivutietoutta. Todella huippujen, lieneekö ikäluokasta muutamaa prosenttia, varassa on uudet keksinnöt ja heidän aivot pitäisi saada tehokkaaseen käyttöön yhteiseksi hyväksi. Tasa-arvokateus eli oman suorituskyvyn pitäminen yhtä hyvänä kaikkien kanssa ja halu estää parempien menestyminen estää järjen käytön ja vahinko lankeaa koko kansan niskaan. Ylivelkaisen valtion on pakko reagoida ja saamme entistä paremman koulujärjestelmän, jossa joudutaan tekemään töitä. Uusia nokioita ei synny, ellei ole pellepelottomia sekä riskinottoon kykeneivä ammattitaitoisia yrittäjiä sekä hyvää laatua tekeviä ammattiinsa sitoutuneita työmiehiä. Kullakin ryhmällä on omat vaatimuksensaa ja kaikkia tarvitaan toimivaan koneistoon.

Terveiset täältä luonnontieteellisestä. Samoilla linjoilla jutun kirjoittajan kanssa, ja Jutan kanssa.
Työhaastattelussa annetaan ymmärtää, että haetaan ties ja vaikka mitä joka ei koulutukseen liity.
Ei riitä että on hyvät arvosanat ja laajahko tutkinto. Ei, pitäisi olla työkokemusta, mieluiten omalta alalta. Tässä kuitenkin on myös se kummallisuus, että jos on mitä tahansa työkokemusta, vaikka siivoojana tai postinkantajana ja keskiverrot tai huonot paperit, niin silläkin mennään minun ja muidenkin ohi samaan työpaikkaan.

Nelmin kanssa vain siitä samaa mieltä, että väkeä koulutetaan työttömäksi. Kuitenkin täysin eri mieltä siitä, etteikö koulutusta pitäisi arvostaa (ja sen pitää olla myös tasa-arvoista) ja etteikö kannattaisi kouluttaa. Niitä työpaikkoja vain pitäisi luoda. Ongelma on siinä, ettei valtio ja yhteiskunta enää arvosta koulutusta työnhaussa ja siinä että valtiolta on lopetettu kovaa vauhtia työpaikkoja. Ainoastaan niinsanottuihin hyvintuottaviin, juuri nyt pinnalla oleviin kasvualoihin on panostettu. Ja miten kävikään, se it- ja elektroniikka-alakin alkaa nyt hyytyä. Heidät kyllä tullaan pelastamaan kuten uutisista voi lukea, meitä muita ei olla ainakaan vielä yritetty pelastaa.
On panostettu suoraan ja kovaa näihin kasvualoihin, edellämainitut ja teknilliset alat, meitä perustutkijoita ja muita ei enää niinkään kaivata. Sympatiat menevät tässä vaiheessa myös humanististen tieteiden opiskelijoille, heillä kun ei ole tätäkään vertaa mahdollisuuksia, kaikki eivät sieltä työllisty yritysten media-puolelle, tai johonkin muotoilu/designiin.

Kouluaikoina erityisesti ja vielä yliopistollakin annettiin ymmärtää, että koulutus, mieluusti laaja-alainen, takaa työpaikan. Näin ei kuitenkaan enää läheskään aina käy. Aivan liian paljon vaikuttaa sattuma, hyvä tuuri.

Eniten kuitenkin huolettaa Normipäivän kirjoittama asia ja eniten samaa mieltä olenkin Normipäivän kanssa. Olisin halunnut sen keskivertoelämän, jonka muutkin ovat aiemmin saaneet keskiverrohkoilla kyvyillä. Vaikka sitten sellainen nykyään paheksuttu 35-40-vuotinen tylsä työsuhde samassa työpaikassa, ei paljoa haasteita, varsin rutiininomaista työtä. Kelpaisi minulle erittäin mieluusti. Olen itse reipas keskiverto kaikessa, ahkera työntekijä ja varsin laajan kokonaisuuden opiskellut. Mutta koska en ole sitä ehdotonta parhaimmistoa (n. 10 %), eikä minulla ole opettajan pätevyyttä, en siis melkoisen varmasti tule työllistymään alalleni. Ja ei, en uskalla alkaa yrittäjäksi.

Jos olisin valmistunut, ja siis ”kilpaillut” yhteiskunnassa 1990-luvulla tai jopa 1980-luvulla, olisin nyt aivan varmasti hyvässä työpaikassa. Olisin ollut varmasti hyvä työelämässä, minulle olisi riittänyt kykyjeni mukainen hyvä keskiverto tulotaso ja elämä. Mutta ei todennäköisesti tullut mitään, meitä on liikaa ja vaatimukset ovat sitäkin kautta kovat. Vaihtoehdot: uskomaton tuuri työnhaussa (100-300 hakijaa yleensä), alanvaihto, kassalle, siivoojaksi tai työttömyys. En ole vielä luovuttanut, mutta aika epätoivoiselta alkaa vaikuttaa. 30-vuotias on kaiketi nykyään jo liian vanha työllistymään yhtään mihinkään, minulla on nelisen vuotta aikaa.

Eikö tavallisuudessa ole myös jotain kaunista?Ja sitä paitsi mitään mikä on oikeasti tärkeää harvemmin opetetaan koulun penkillä.Esimerkikisi Sauli Niinistöstäkin tuli tasavallan presidentti melko huonoilla koulupapereilla.Eikö se jo kerro jotain?

Näitä luetaan juuri nyt