Kännykkä käteen eikä tarvitse vaivautua vastaamaan!

Profiilikuva
Blogit Megafoni
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

 Mitenkäs siinä pääsi niin käymään, että vähentyi keskustelu ja läsnäolo vaikka kaverin vieressä istuttiin? Siinähän piti vain olla hyvä kamera, muutamia kivoja sovelluksia ja netti.

Elämäni välitunneilla on viimeaikoina muuttunut harvinaisen yksitoikkoiseksi, kiitos älypuhelimien. Normaali juttelu ja seurustelu muiden kanssa on muuttunut puhelimen selaamiseksi. Ei ole mitenkään tavatonta, että näkee viisi kaverusta rivissä istumassa, kaikilla nenä kännykän ruudulla. Ikävää hänelle, joka ei älypuhelinta omista, eikä voikaan hukuttautua älyn virtaan siinä missä muut.

 Kännyköiden keskellä tunnen olevani yksin, vaikka olenkin ihmisten seurassa. Mielenkiinnon keskittyessä keskustelun sijasta puhelimiin, mietin, olisiko minun kenties parempi olla tekemässä jotakin sellaista, mistä pidän. Tarvitsen kuitenkin seuraa.

 Enää ei ajatella, että kännykän turhassa esiinkaivamisessa ja sitä kautta keskustelun tyrehdyttämisessä olisi mitään pahaa tai epäkohteliasta. Sitä voidaan käyttää jopa protestina: ”Huoh, ei mulla oo tohon mitään sanottavaa, missä mun puhelin on?” Puheenaiheen vaihtamisen sijasta turvaudutaan kännykkään. Tuntuu, ettei ihmisiä enää kiinnosta, vaikka he jättäisivät toisen yksin peukaloita pyörittämään.

 Keskustelun aloittaminen pelaajien ja facebookkaajien kanssa tuntuu turhalta, vaikka he väittäisivätkin kuuntelevansa. Puhelimen kaivaminen esiin vaivihkaa kesken toisen innokkaan keskustelun on raivostuttavinta mitä kännykkäriipuvainen voi tehdä. Keskustelu vaatii aina vähintään kahden ihmisen henkisen läsnäolon. On hyvä miettiä, missä kohtaa kulkee loukkaamisen raja. Ihminen, jonka on kännykkä mielenkiinnollaan syrjäyttänyt, tuntee olonsa melko varmasti ulkopuoliseksi ja läsnäolonsa tilanteessa merkityksettömäksi.

 Puhelimista, niiden merkeistä, sovelluksista ja uuden puhelimen hankkimisesta puhutaan yhä vain enemmän. Ihmiset panostavat puhelimiinsa rahallisesti suuria määriä. Kouluissa, nykyään jopa päiväkodeissa, vertaillaan kenellä on hienoin puhelin. Kännykät toimivat välineinä, joiden avulla lapset ja nuoret pääsevät yhä vain helpommin vertailemaan myös perheidensä varakkuutta. ”Huonon” puhelimen omistaja saattaa joutua kiusatuksi tai vinoilun kohteeksi.

Kännykkämania koskettaa jo isoa joukkoa ihmisiä elämäntilanteesta ja iästä riippumatta. Perheessä tai parisuhteessa elävä saattaa miettiä, että perheen yhteiset hetket tai kalliin kahdenkeskeisen ajan voisi käyttää kännykän hoivaamisen sijaan esimerkiksi keskustellen.

 Mieleeni herää väistämättä kysymys: Onko suomalainen löytänyt taas uuden pakokeinon sellaista tilannetta varten, jossa joutuisi seurustelemaan kasvokkain muitten ihmisten kanssa?