Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Junttien vallankumous

Blogit Megafoni 18.4.2011 18:15
Micke Lindholm

Mayaintiaanien kalenterista loppui tila hitusen liian myöhään. Todellinen maailmanloppu ei suinkaan odota maamme kansaa joulukuussa 2012, vaan se on tässä ja nyt.

Tai niin voisi sivistymättömämpi luulla. En itse tiennyt mitä sanoa, kun vaali-iltaa seuraillessani kohtasin välittömästi Facebookissa mitä suunnattomimman hyökyaallon puhdasta vihaa, katkeruutta ja epätoivoa. Perussuomalaisten vaalivoitto näyttää pesevän pahimmatkin luonnonkatastrofit järkyttävyydessään.

Voin nyt itsekin pahoin, mutten suinkaan television ansiosta. Harva päivittelijä on kohtaukseltaan ymmärtänyt, että Soinin poppoon nousun takana, halusi sitä tai ei, on ollut juuri kollektiivinen perussuomalaisten paitsioon telkeäminen. Kaikenlainen kehittävä diskurssi on määrätietoisesti torpattu, sillä tietystihän he ovat aivan väärässä.

Jokainen tietää varmasti, mitä tarkoitan. Useampi persuja nonstoppina sättivä Facebook-sivu, vähättelevä ja moralisoiva blogikirjoittelu sekä epäkypsä suhtautuminen puskaradion tasolla ovat todellakin tehneet tehtävänsä. Heitä ei ole koskaan kunnolla haastettu – varsinkaan Soinin ulkopuolelta – järkevään ja maltilliseen mielipiteiden vaihtoon: julkisen nyrkkeilysäkin rooli on saanut luvan riittää.

Perussuomalaisista tuli politiikan Johanna Tukiainen. Kuvottava rakkikoira, jota potkitaan ringissä tavan vuoksi.

Asetelma oli pitkään ”persut vastaan loput”. Kun muut puolueet eivät miellyttäneet, ovat perussuomalaiset vakiinnuttaneet asemansa äänestäjille ainakin vähiten huonona vaihtoehtona. Marttyyriksi leimautuminen on tehnyt puolueesta lähes itsestäänselvän valinnan turhautuneille kansalaisille. Mitä suuremman gallupkannatuksen persut ovat saaneet, sitä äänekkäämmin moralisointi on kaikunut ja sitä kuuluvampi asema heillä on – noidankehä on ilmeinen.

Mahatma Gandhi sanoi: ”Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta sinä voitat.” Kiitos inhojulkisuuden Tuksu keimailee suhteellisen harmittomana yksin Seiskan keskiaukeamalla. Vaalitaistelu ei toimi samoin: persutpa nettosivat lopulta nöyryytyksestä puolen miljoonan äänisaaliin.

Kysymys kuuluukin: kuinka jatkaa tästä? Sulkeako uudestaan korvat ja jatkaa tilitystä siitä, kuinka nyt niin hävettää olla suomalainen? Suunnitellako muuttoa Ruotsiin? Purkaako vihaa ja kyynistyä maailmaan täysin? Jatkaa totuttuun tapaan Tuksun typeryyksien kummastelua ilman sen syvällisempää ajatusta?

Vai pitääkö silmät ja korvat auki? Pohtia, mitä tehdä ja sanoa ehkä vastaisuudessa toisin? Seurata hallitusneuvotteluja ja katsoa, mitä ohjelmaan lopulta oikeasti päätyy? Jättää laukut pakkaamatta ja keskittyä siihen, miten vaalituloksen puitteissa luodaan paras mahdollinen, salonkikelpoinen Suomi? Rehellisesti kyseenalaistaa itseään ja muita, ilman sen dramaattisempia tunteenpurkauksia?

Kenties oppia jotain?