Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo…Zzz…

Lassi Häkkinen
Blogit Megafoni 23.4.2009 13:31

”Kuinka voit väittää olevasi sivistynyt suomalainen ilman, että olet lukenut Tuntematonta sotilasta, Sinuhe egyptiläistä, Seitsemää veljestä tai Rautatietä? Senkin sivistymätön moukka!”

Olisiko oikea kysymys esitettäväksi kuitenkin: ”Miksi en voisi väittää olevani sivistynyt suomalainen, vaikkei luettujen kirjojen listalta kyseisiä teoksia löytyisikään?” Lukeminen on totta vie hieno harrastus: samanlaiseen mielikuvituksen ja luovuuden tilaan on hankala päästä millään muulla tapaa, ja aiheesta riippumatta sillä on yleisesti kovin sivistävä vaikutus. Lukeminen voi olla myös keino lamauttaa koko aivotoiminta ja vain tyytyä kuvittelemaan sivistyvänsä. Edellä mainittuun lamautumiseen johtaa eritoten Suomen opinahjojen harrastama ”tämä kirja on jokaisen suomalaisen luettava -politiikka.”

On ymmärrettävää, että esimerkiksi Suomen kirjallisuushistoriaa käsiteltäessä tutustutaan samalla myös johonkin aiheeseen liittyvään teokseen, mutta täytyykö niitä suomalaisia klassikoita änkeä joka paikkaan? Tarkoitukseni ei todellakaan ole vähätellä kyseisiä teoksia. Tuntemattoman sotilaan kerronta yhdistettynä kaunista murteista kieltä puhuviin henkilöhahmoihin on hienoa luettavaa, eikä Sinuhe egyptiläisen peittoaminen juonellisesti tai kerronnallisesti ole kärjistetysti sanottuna edes mahdollista! Mutta kuten kaikki tiedämme, mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eikä esimerkiksi ylistämäni Sinuhe egyptiläinen varmasti tee vaikutusta läheskään jokaiseen suomalaiseen. Jos tällainen Sinuhesta innostumaton suomalainen on hieman epävarma yleisestä kiinnostuksestaan kaunokirjallisuuden jaloon maailmaan, ei tämän Waltarin tiiliskiven pakkolukeminen varmastikaan saa häntä jatkossa hakeutumaan kirjallisuuden pariin.

Sivistyksen, mielikuvituksellisen ajattelutavan ja ilon maksimointi onnistuu lukemalla itseään oikeasti kiinnostavaa kirjallisuutta, ei puisevaa seitsemän tollon kälätystä pirtin perukoilta. Entä mitä perisuomalaisissa klassikoissa esiintyvä kuusenkaato, jossa voivotellaan akan lähtemistä ”ryssän rekeen”, tarjoaa nyky-Suomessa asuvalle lukijalle? Kirjallisuus nitoutuu aina kirjoitusaikaan: kertoi tarina mistä vain, teemassa on aina kytköksiä sen hetkiseen maailmankuvaan.

Pois siis pakkopulla! Lukeminen epäilyksettä kannattaa, mutta vain silloin kun sen tarkoitus ei ole kilpajuoksun lailla koluta läpi jotain pakollista klassikkoa, jonka sisältö kiinnostaa yhtä paljon kuin mielenkiintoisen kirjan keskeyttäminen kauniina kesäpäivänä ruohonleikkuun takia.

Lassi Häkkinen

Keskustelu

Olen kanssasi hiukan eri mieltä. Tottakai kouluaikoina kirosi sitä, että meidät pakotettiin muiden läksyjen ohella lukemaan tiiliskiven kokoisia ”kansalliseepoksia”. Olen kuitenkin iloinen, että näin tehtiin, koska varmasti moni hieno teos olisi muuten jäänyt lukematta.

Vaihtoehtoinen ratkaisuhan voisi olla vaikka kirjallisuuskurssi, jossa keskityttäisiin tärkeisiin kirjailijoihin ja heidän tuotantoonsa tutustumiseen. Silloin ne, joille lukeminen ei maistu, voisivat jättää kurssin väliin.

Minulla oli suuri onni saada opettajaksi sellainen henkilö, joka varmaan ymmärsi oppilaiden erilaisuuden tässäkin asiassa. Hän ei pakottanut lukemaan yhtäkään kirjaa, mutta sen sijaan kävimme läpi juonen keskeiset vaiheet ja keskustelimme kirjan teemasta, kirjailijan muista teoksista ja ajankuvasta ym. Sen verran hienoa se oli, että ihan vapaaehtoisesti luin pitkät pätkät Kalevalaakin.
Aikuisena sitten on tullut luettua laidasta laitaan sekä klassikoja että uutta kirjallisuutta. Jos opettaja on innostunut asiastaan, innostus tarttuu myös oppilaisiin. (Totuuden nimessä on sanottava, että ei se innostus kaikkiin oppilaisiin kylläkään tarttunut.)

Amen! Tuntemattoman olen nähnyt kahtena leffaversiona ja Sinuhe kyllä kiinnostaisi joskus lukea, mutta toistaiseksi olen tarttunut muihin kirjoihin. Raskaan sarjan klassikoiden pakkoluettaminen on ajanut lukuisia oppilaita, erityisesti poikia, pois kirjallisuuden maailmasta lopullisesti.

Raili: keitä ovat mielestäsi tärkeät kirjailijat? Jos tällainen kurssivalintasysteemi olisi, niin osanottajat olisivat todennäköisesti lähes pelkästään kympin tyttöjä ja poikia. Miksei kirjallisuutta voida todellakin opettaa täysin omana osanaan äidinkieltä, mutta silti kaikille pakollisena. Kirjallisuuden historia ja tyylilajit käytäisiin läpi, mutta varsinaisesti keskityttäisiin itse kirjoihin ja siihen, että saadaan oppilaat lukemaan. Lukemiset saisi valita listalta joka koostuisi eri aikakausien ja tyylien teoksista. Listalla olisi tunnustettua maailmankirjallisuutta, aiheet laidasta laitaan. Klassikoiden(=tiiliskivet kuten Waltari, Tolstoi, Dostojevski jne…) lisäksi esim. kirjailijoita kuten H.G. Wells, Orwell, H. S. Thompson, Bukowski, Salinger, S.E. Hinton… Tärkeintä olisi että jokaiselle löytyisi kiinnostavalta kuulostavaa luettavaa.

Kirjojen kanssa porttiteoria todella toimii: yksikin kiinnostava lukukokemus voi johtaa jatkuvaan käyttöön, ja ehkä lopulta jopa ”koviin aineisiin” eli niihin tiiliskiviin.

Mistähän pakkopullasta kirjoittaja puhuu? Ei minua ole pakotettu yhtäkään mainittua pakolla lukemaan. Kalevalaa tosi tavattiin alakoulussa 70-luvulla, mutta vain valikoidusti. Ei mennyt vaikeat soinnut pikkuiselle mieleen ymmärrettynä. Kummaliselta tuntuivat. Samoin pätkiä tuntemattomasta käytiin läpi, mutta ei sitäkään pakko ollut läpi lukea. Rautatietä ja seitsemää veljestä myös muutama kappale ääneen luettiin. Kukin vuorollaan. Näistä klassikoista kyllä keskusteltiin. Sinuhesta ei juuri puhuttu. Sinuhen luin nuorena ja tuntemattoman vielä nuorempana. Sinuhe vei mukanaan ja jäi mieleen. Kalevala on hyllyssä. Lukemattomana. Ehkä minä vielä joskus..

Toiset ovat luotuja lukemaan toisille se on pakkopullaa tai ihmettelyn aihe. Joku urheilija taisi ihan ylpeillä lukemattomuudellaan. Sivistymätönkö?

Kuka on tärkeä kirjailija ja mikä on hyvä kirja? Hyvä kirja on sellainen, josta itse pitää ja mielellään lukee. Kirjailijasta ei niin väliä, mutta joiltakin niitä luettavia kirjoja vain tulee. Vaikkapa Vonnegut.

Käyräranta, totta tosiaan, ei ole tärkeitä eikä hyviä kirjoja, kirjailijoista puhumattakaan. Kuka mistäkin pitää. Mutta Vonnegut kuoli liian nuorena.

Käyräranta: Pakkopullalla tarkoitan, kuten arvata saattaa, tiettyjen kirjojen pakkolukemista. Se, että sinun koulu-urallesi ei sattunut alakoulun Kalevalan lukemisen lisäksi mitään muuta pakkolukemista, ei poista sitä faktaa, että nykyään yläasteen ja lukion aikana oppilas joutuu lukemaan ilman valinnanvaraa useita nimeämistäni teoksista. Kommenttisi osa ”toisille se on pakkopullaa” on totta, mutta onko sen pakko olla näin? Jonkinlainen valinnanvara olisi varmasti huomattava plussa pakkopulla-efektin välttämiseen. Seitsemän veljestä oli minullekin epämukava lukukokemus, vaikka lukemisesta yleisesti pidänkin.

Valinnan varaa saisi toki olla lukemisen suhteen myös koulumaailmassa. Olen ymmärtänyt, että monissa muissa maissa ( USA, GBR jne) kirjallisuutta käsitellää kouluissa huomattavasi enemmän kuin Suomen kouluissa. Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että Suomessa ei kirjallisuus sinänsä ole kovin arvostettua? Osataanko Suomessa opettaa kirjallisuutta? Eihän se kai pelkkää lukemista ole?

Klassikoilla on myös arvonsa, vilahteleehan puhekielessämme monia kirjoista reväistyjä lausahduksia. Kalevalassakin on lausahduksista mieleen on jäänyt: ”Se oli surma nuoren neien, loppu kaunihin kanasen” ja ne muut kana-jutut.

Kirjojen lukemiseen ei valitettavasti meinaa enää löytyä aikaa. Kaipaan rauhallista tilaisuutta syventyä hyvään kirjaan. Lomalla sitten

Olematta nuori & pääkaupunkilainen: jotakin määrää klassillista lukemista on kyllä pidettävä ”pakkona.” Ne ovat maan ja mantereen sivistyksen yhteinen pohja. Ei pakkoa oppimisessa voi välttää. Lakikin täsmentää sen oppivelvollisuudeksi. Mutta noiden omien standardiklassikkojen kohdalla kysymys on myös koulun kyvystä sijjoittaa ne aikansa kuvaajina ja selittäjinä. Sitä ei omana aikanani koulu juuri tehnyt. Nyt mahdollisuudet sellaiseen ovat paljon paljon paremmat – tietokoneidenkin ansiosta. Niin tuosta ”Seitsemästä Veljeksestä” esimerkiksi voi löytää siteitä koko joukkoon muita klassikkoja, ymmärryksiä ja tulkintoja. Tällaiset asiat tulisi ottaa esille opetusluvun yhteydessä. Eikä koulu kai pelkäksi viihteeksi ole tarkoitettu. Onko Suomessa muuten yhä opettajia kouluissa?

Käyräranta: Tietojeni mukaan ainakin USA:ssa kirjallisuus on oma oppiaineensa, veikkaisin että myös Briteissä. Pelkkä lukeminen ei tietenkään riitä kirjallisuuden opetukseksi, mutta olennainen osahan sen täytyisi olla. Lukemisesta auttaa myös kirjoittamaan sujuvammin kun luetusta tekstistä jää rakenneoppia ”takaraivoon” ja sanavarasto karttuu.

Penttijuhani: Ei pakkoa pidäkään välttää, mutta ei ole mitään järkeä laittaa jotain n. 13-vuotiasta teiniä lukemaan esim. Sinuhea jos aiemmat lukukokemukset rajoittuvat johonkin akuankkaan tai pissistyttökirjallisuuteen. Eihän matematiikassakaan voida harpata yhteenlaskusta suoraan derivointiin. Lukukykykin vaatii kehittymistä. Tarjoamalla hyvää kirjallisuutta edes vähän kiinnostavammilla aiheilla voitaisiin saada kehitystä syntymään, vastenmielinen pakkopulla unohdetaan heti kun siitä päästään eroon. Tietysti klassikoiden esittelyt sisältyisivät opetukseen, mutta niitä ei olisi pakko lukea ainakaan kokonaisena kirjana. Opettajan pitäisi myös osata tuoda esiin yhtäläisyyksiä nykyaikaan, klassikoidenhan pitäisi olla teemoiltaan ajattomia.

Minusta olisi ihanaa, jos kirjallisuus olisi ollut peruskoulussa ja lukiossa erillinen oppiaine. Ja toisaalta näin jälkeenpäin ajateltuna lukemisharrastusta olisi voitu tukea enemmänkin jo alakoulussa – muistan, miten hankalaa monelle luokkatoverille oli ruveta lukemaan ihkaensimmäistä romaaniaan kasiluokalla.

Minusta tuntui tarpeelliselta lukea Tuntematon ja Seitsemän veljestä, kun olin lukioikäinen. Kyllä se minusta tavallaan kuului asiaan siinä missä esimerkiksi Suomen historian opiskelu. Mutta tälläkin kertaa whitejazzin pointtin on hyvä: ”Eihän matematiikassakaan voida harpata yhteenlaskusta suoraan derivointiin. Lukukykykin vaatii kehittymistä.”

Netta: Samaa mieltä siitä, että lukemista pitäisi tukea jo ala-asteella! Yläasteella oli tosiaan näitä (aina poikia) tapauksia, joille romaanin lukeminen oli uusia asia. Aika tuskaiselta näytti, vaikka opettaja ei meillä tiiliskiviä luettanutkaan. (Miten ihmeessä muuten voidaan puhua maailman parhaasta koulusysteemistä jos koko peruskoulun opetukseen sisältyi kolmen romaanin lukeminen!?!)

Palatakseni kolumnistin kysymykseen ”Miksi en voisi väittää olevani sivistynyt suomalainen, vaikkei luettujen kirjojen listalta kyseisiä teoksia löytyisikään?”, täytyy sanoa että ihmettelen ihan samaa. Yleensä tuon kommentin esittäjät ovat keski-ikäisiä joille on iskostettu päähän suomalaisten klassikoiden ehdoton tärkeys sivistyneen ihmisen merkkinä ylioppilaslakin lisäksi. Kuitenkin monien tuntemieni tavis-keski-ikäisten lukeneisuus rajoittuukin sitten lähinnä vain näihin kyseisiin kirjoihin ja erinäisiin joululahjakirjoihin.

Ehkä alamme olla tavallaan murrosvaiheessa mitä tulee suomalaisiin klassikoihin. Jospa olisi aika löytää koululaisille uusia sivistysteoksia luettavaksi? Voihan olla, että erinäisten vuosien päästä lukiolaisten tulee lukea Tuntemattoman sijaan Puhdistus.

Suomalaiset kirjaklassikot ovat vanhoja kirjoja. Klassikoituminen vaatii siis aikaa ja kestävyyttä ajan hammasta vastaan. Olisiko Puhdistus tulevaisuudessa klassikko? Ehkä. Vaikka julkinen häly ei kerro kirjan laadusta. Ei myöskään takakansi. Onkohan tulevaisuudessa joku nykyinen nettijulkaisu klassikko ja pakkobittinä oppilaiden klikattavana?

Näitä luetaan juuri nyt