Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Intin aamukasa

Megafoni
Blogit Megafoni 2.2.2015 14:22

Kop kop.

”Sisään.”

”Herra kapteeni, alokas Myller, ilmoittaudun palvelukseen.”

Näin loppui siviilielämäni 5. tammikuuta minulla ja noin 12 500 muulla alokkaalla, jotka kuuluvat vuoden 2015 ensimmäiseen saapumiserään. Siitä päivästä lähtien on laskettu aamuja päässä, kännykällä, kammalla tai siihen tarkoitetulla kalenterilla.

Ensimmäisen päivän aamu alkoi kylmästi. Laitoin liian vähän vaatteita päälle, koska olin lukenut, että armeijassa on vähän tilaa ylimääräisille siviilitavaroille. Tuntui oudolta; olin viimeisiä tunteja siviili. Päiviä ennen ei ollut jännittynyt yhtään, mutta mitä lähemmäksi tultiin, sitä enemmän jalat pettivät. Sain tietää, että Vekaranjärvellä oli sattunut onnettomuus, jossa jollakin oli räjähtänyt vetosytytin kädessä.

Saavuimme Kouvolaan, josta bussi nouti kaljuja, siilejä ja muita lyhythiuksisia miehiä ja vei heidät Karjalan prikaatiin. Kaverini, jonka olin tuntenut esikoulusta asti, meni toiseen yksikköön. Näimme seuraavan kerran vasta kahden viikon päästä, kun palasimme lomilta.

Päivän mittaan porukkaa alkoi virrata kasarmiin. Yritimme saada selvää varustekaapin sisällöstä: Pikkureppu? Tarkoitat varmaan tuota isoa reppua? M05-kantolaite? Siis tämä reppu vai tuo liivi? Ja niin edelleen.

Aloimme tutustua muihin tuvan kaljupäihin. Jostain syystä sukunimet muistuivat paremmin mieleen, joten aloimme käyttää niitä. Käytävällä joku pitkähiuksinen vietiin vessaan: ”Ai nyt lähtee?”

Koko päivä oli sekava ja hämmennystä täynnä. En tiennyt mitä sai – tai siis voi – tehdä. Alikersantin mukaan armeijassa kun ei saada vaan armeijassa voidaan.

Pari ensimmäistä päivää menivät hämmennyksessä, mutta sitten rutiineihin alkoi tottua, samoin puhutteluun ja hierarkiaan. Tähän mennessä on ehditty jo ampua rynkyllä, tetsata, jäkittää, marssia, syödä luhalla pakista kenttälounasta, hiihtää ja olla vemppana.

Itse kasvoin venäläisen kulttuuriin ympäröimänä, joten mielikuvaani armeijasta ovat muovanneet kaikenlaiset sotaelokuvat ja -televisiosarjat. Niissä armeija näytti pelottavalta, mutta näin ensimmäisen kuukauden jälkeen voin sanoa, että se ei ole niin paha kuin luullaan. Hauskaakin voi olla, vaikka välillä on rankkaa ja pinkkojen tekeminen voi tuntua turhalta. ”Eihän ryssiä särmillä pinkoilla pysäytetä”, tupakaverini totesi.

Tupalaisista tulee hyviä kavereita tai jopa ystäviä. Armeijassa oppii paljon uusia asioita – ainakin alikersanteilta, jotka jakavat vinkkejä ja kokemuksia. Intin jälkeen voi sitten Facebookkiin kirjoittaa, että on käynyt sen ”elämänkoulun”.

Lopuksi siteeraan Maija Vilkkumaata: ”Pahimpia on aamut, joiden päättymistä ei näy.”

Nimimerkki: Tj 319

 

Armeija-suomi-sanakirja:

Aamukasa = Varusmies, jolla on paljon aamuja jäljellä

Aamut = Aikayksikkö, jolla lasketaan jäljellä olevat aamut. Alokkailla niitä on 165, 255 tai 347.

Tj = Lyhenne sanoista ”tänään jäljellä”. Tj kertoo, montako päivää palvelusta on jäljellä.

M05-kantolaite = Liivi, johon kiinnitetään taskuja

Rynkky = Rynnäkkökivääri

Tetsata = Taistella

Jäkittää = Istua liikkumatta, selkä ja kädet suorassa jakkaran päällä, katse yläviistoon suunnattuna

Pakki = Astia, josta syödään kenttälounas

Luha = Lusikka-haarukka

Vemppa = Taistelija, jolla on jonkinlaista vapautusta palveluksesta yleensä sairastumisen takia

Särmä = Sotilaallinen, täsmällinen

Pinkka = jakkaran päälle ja sen kokoiseksi taitettu ruudullinen päiväpeitto, jossa kuviot ovat kohdakkain

 

 

 

Megafoni

Kirjoittajat ovat pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria. Nuorten Ääni -toimitus tuo nuorten näkökulmia esille mediassa.

Keskustelu

Hyvä juttu ja ajankohtainen. Kaikkia pitää kohdella samoin. Kirjoittaja on timmi kaveri. Olisi mukava seurata ja kuulla jatkokommentteja häneltä. Meillä on 25 000 venäjää puhuvaa Suomen kansalaista. Ja lisää on tulossa. Siinä on haastetta ja rikkautta.

Näitä luetaan juuri nyt