Ilmastonmuutos on turvallisuusuhka
Antti Avoranta
Millaisia uhkia Suomen turvallisuudella on? Ensimmäisiä mieleeni tulevia asioita ovat esimerkiksi terrorismi, Venäjä ja eriarvoistuminen. On kuitenkin yksi turvallisuusuhka, jota emme voi unohtaa turvallisuusuhkia listatessamme. Tämä turvallisuusuhka on ilmastonmuutos.
Saanen perustella kantani käyttäen esimerkkinä tällä hetkellä Syyriassa riehuvaa sisällissotaa. Ennen sisällissodan alkua Syyriassa alettiin kärsiä kuivuudesta, jota on pahentanut esimerkiksi ilmastonmuutos. Kuivuus johti tyytymättömyyden kasvuun hallintoa kohtaan monen muun tekijän lisäksi. Tyytymättömyys alkoi purkautua mielenosoituksin, ja sen, mitä tästä kaikesta on seurannut, näemme tällä hetkellä sisällissodan muodossa.
Tyytymättömyyden ruokkima ympäristö on hedelmällinen myös äärijärjestöille, jotka lupaavat tuoda helpotusta vallitseviin oloihin. Tällaiset äärijärjestöt todennäköisesti innoittavat myös terrorismiin sellaisilla alueilla, joissa ne voivat uhata meitä, kuten Euroopassa. Tästä hyvä esimerkki on ollut Euroopassa monet valitettavat ja tuhoisat terrori-iskut, joista esimerkiksi Turun iskuun ISIS on ollut innoittajana.
Koska ilmastonmuutos pahentaa kuivuutta, se lisännee esimerkiksi vedestä käytäviä sotia. On muistettava, että nykyisessä globaalissa maailmassa monet sodat vaikuttavat muuallekin kuin siihen alueeseen, jossa sota käydään. Olemmehan huomanneet, että esimerkiksi Lähi-idästä on tullut paljon pakolaisia Suomeen asti. Jos annamme ilmastonmuutoksen edetä, pakolaisia tulee olemaan paljon suurempi määrä nykyiseen verrattuna.
Muuttoliikettä ei kuitenkaan tule aiheuttamaan pelkästään sotien seurauksena aiheutuva pakolaisuus. Ilmastonmuutos aiheuttaa myös ilmastopakolaisuutena tunnetun ilmiön. Ilmastopakolaisuus tarkoittaa sitä, että ihmiset joutuvat muuttamaan kotiseudultaan pois ilmastonmuutoksesta aiheutuneiden ilmiöiden, kuten kuivuuden ja merenpinnan nousun, seurauksena. Ilmastopakolaisuudesta olisi hyvä huolestua, sillä pelkästään merenpinnan nousun takia vähintään kymmenet miljoonat joutuvat muuttamaan pois kotoaan. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien kuivuuden, tulvien tai äärimmäisen ilmaston takia 150-200 miljoonaa ihmistä joutuu muuttamaan muualle.
Kun puhumme näin isoista luvuista, taitaa olla selvää, että kaikki heistä eivät muuta vain lähiseudulle, jossa on vähän paremmat olot hankkia elanto. Entistä useampi tulee matkustamaan Eurooppaan asti, jolloin voimme alkaa puhua todellisesta pakolaiskriisistä. Jos pelkästään viimeaikaisen pakolaiskriisin hoidossa on ollut ongelmia, miten tulemme selviämään tilanteessa, jossa pakolaisten määrä ylittää selkeästi nykyiset mittasuhteet.
Mitä pitäisi tehdä? Toimia. Me tarvitsemme uusia toimia, mikäli haluamme lieventää ilmastonmuutoksen aiheuttamia uhkakuvia. Näiden toimien ideoimisessa esimerkiksi Suomi tai EU voisi ottaa aktiivisemman roolin myös itsesuojelun tähden. Tarvittavia muutoksia voidaan tehdä esimerkiksi lainsäädännön, verotuksen ja energiantuotannon saralla. Joka ikinen meistä voi myös miettiä, mitä voimme tehdä ilmaston eteen jokapäiväisillä valinnoillamme. Olen itse esimerkiksi lyhentänyt suihkussa viettämääni aikaa ja vähentänyt erityisesti punaisen lihan syöntiä.