Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Förlåt, jag förstod inte, Izuinitze, ja ne ponimaju…

Blogit Megafoni 28.4.2009 19:21
Santeri Petrell

Montako kertaa vierasta kieltä puhuvan kanssa kommunikointi on kohdallasi päättynyt kun toinen osapuoli ei ymmärtänyt? Epäilen, että jokaiselle on joskus käynyt näin. Miksi?

Kielten opiskelu ei edelleenkään näytä saavan suurta suosiota osakseen nuorten keskuudessa. Käydessäni sekä peruskoulua että lukiota pk-seudulla, on kouluni valinnaisten kielten ryhmät olleet harvalukuisia.

Lukioissa uusia kieliä usein kokeillaan kurssin tai parin ajan esimerkiksi vaadittavan kurssimäärän täyttämiseksi. Miksi kielien opiskelu sitten ei houkuta?

Itse aloitin ranskan kielen opiskelun yläasteella. Aluksi kieli tuntui jännittävältä. Ranskassa asunut opettajamme kertoi tarinoita, joiden tilanteista kehitimme keskusteluja ranskaksi. Opimme esimerkiksi tilaamaan olutta ranskaksi, kun opettajamme opetti ettei ravintolassa tarjoillessaan osannut tuoda asiakkaalle Heineken-olutta, koska ranskalaiset eivät lausu h- kirjainta.

Pian opettajamme kuitenkin vaihtui ja opiskelu vaihtui rutiininomaiseen pänttäämiseen. Päästötodistukseen otin ranskankielen arvosanan sijasta suoritusmerkinnän, sillä arvosana laski vuoden aikana 3 numeroa. En usko, että keskusteluista tulisi kovin antoisia, jos lähtisin Etelä-Ranskaan tapaamaan viinitilojen harrastajia.

Opettajalla on ratkaiseva merkitys oppilaan pohtiessa valinnaisia oppiaineita. Kielten opiskelu ei saisi olla pänttäämistä, vaan aitoja tilanteita joissa kieltä käytetään. Sekavien kirjojen haastavien tehtävien läpikäyminen ja tarkistus ei motivoi opiskelijaa uuden kielen aloittamiseen.

Lukiossa olen saanut uutta intoa kielten opiskeluun. Valitsin venäjän, koska tavoitteenani on päästä kauppakorkeakouluun. Tunnit ovat aktiivista keskustelua ja usein saamme kuunnella venäjän kielellä luennoivaa vierasta. Olemme tehneet vierailuja yrityksiin, joiden palveluksessa venäjänkielen taidosta on hyötyä. Odotukset ovat korkealla, kun lähden helatorstaina Laatokalle kokeilemaan käytännössä, mitä tunneilla on tullut opittua.

”Pakkoruotsi” käsite on hävinnyt tyystin oman ryhmäni keskuudessa lukiossa. Suomenruotsalainen opettajamme vaihtaa tunnin aluksi aina kuulumiset ruotsiksi ja kertoo elämäntilanteestaan. Hankalan kielen numeroa on mahdollisuus kohentaa tekemällä lisätehtaviä, kuten katselemalla vaikka Buu-klubbenia. Yhteisöllisyyden tunnetta kohotetaan hokemalla säännöllisin väliajoin ”Sägä jätteroligt!”. Ruotsin tunneilla kaverit tunnetaan tottakai myös ruotsinkielisillä nimillä, jotka kurssin ensimmäisillä tunneilla valitaan. Minut on kastettu Göraniksi, joka kavereiden kesken ”Hjölliksenä” tunnetaan.

Kun opettaja ja oppilas tulevat toisiaan puolitiehen vastaan, on motivaatio aivan toisenlainen kuin patistaettaessa kieliopin kertaukseen ja sanojen pänttäämiseen. Opiskelija kaipaa monipuolisuutta opiskelumetodeihin säilyttääkseen mielenkiintonsa ainetta kohtaan. Tulevaisuuden kannalta globalisoituvassa yhteiskunnassa kielitaidolla on suuri merkitys. Huolestuttavaan kielitaidon tilanteeseen ollaan otettu heikosti kantaa, esimerkkinä kuitenkin yksi. Nyt kaivataan tekoja!