Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Erilaisuuden illuusio

Blogit Megafoni 22.2.2013 07:00
Anniina Rintala

On niitä, jotka puhuvat hiljaa ja niitä, jotka puhuvat kovaa. Jotkut ovat kasvissyöjiä, toiset taas lihansyöjiä. Toiset ovat karvaisempia kuin toiset. Eroja meistä löytyy loputtomiin, jos niitä haluaa etsiä.

Osallistuin viime syksynä keskusteluryhmään, jossa pohdittiin muun muassa sitä, mitä elämältään haluaa, mitä asioita arvostaa ja millaisena haluaisi näyttäytyä muille ihmisille. Kävi ilmi, että lähes kaikkia ryhmän jäseniä oli kiusattu tavalla tai toisella. Jokainen oli toivonut kiusaamisen keskellä, että saisi vain olla se, mikä sisimmältään on – ettei tarvitsisi teeskennellä jotakin muuta. Jokainen oli kokenut olevansa erilainen.

Nuoria ja lapsia yritetään kasvattaa erilaisuuden hyväksymiseen: erilaisuus on rikkautta. Erilaisuus on myös eräänlainen illuusio, joka voi kääntyä ihmistä vastaan. Nekin, jotka haluavat olla erilaisia ja erottuvia, toivovat kuitenkin, että jossakin on myös samanlaisia kuin he itse.

Olen huomannut, että silmätikuksi voi joutua myös siksi, että toinen oletettaa sinun kestävän sen. Kun on tarpeeksi pitkään erilainen, siitä tulee tavallaan myös selviytymiskeino. Koska olen erilainen, olen ainutlaatuinen ja ylpeä siitä, moni saattaa ajatella. Voimistamalla omaa erilaisuutta voi siis myös lopulta erottua edukseen, voimistaa omaa ainutlaatuisuutta. Kiusatut ikään kuin julistavat, että pelaavat nyt eri säännöillä kuin kiusaajansa ja kuuluvat eri porukkaan. On kuitenkin vaikeaa olla joka tilanteessa se erilainen ja ehkä mielenkiintoinen.

En toki väitä, että kaikki ne, jotka haluavat erottua ja vaikuttaa mielenkiintoisilta ovat kiusattuja. Aikuisilla on kuitenkin usein tapana romantisoida erilaisuutta. Anna-Sofia Berner kirjoitti Helsingin Sanomissa, että Nyt on paras aika olla teinityttö(HS 10.2.2013). Teinit saavat hänen mukaansa olla kiinnostuneita eri alakulttuureista ja sekoittaa niitä keskenään mielensä mukaan vapaammin kuin koskaan. Teinit ovat rohkeasti omia itsejään.

Huomaan saman ajatuksenjuoksun itsessänikin kulkiessani kohti aikuistumista. Harva muistaa enää, miten kaoottiselta teini-ikäisestä tuntuu, kun joku poikkeaa normista edes vähän ja miten raadollista kohtelu saattaa olla. Saatamme helposti ajatella, että ne, jotka uskaltavat näyttää erilaisuutensa, ovat jo vahvoilla. Näin tavallaan onkin yksilönäkökulmasta, mutta esimerkiksi koulussa kohtelu saattaa olla entistä rajumpaa – jatkuva suunsoitto muuttuu tavaroiden hajottamiseksi, seksuaaliseksi ahdisteluksi tai kiinnikäymiseksi.

Minulle kaikki keskusteluryhmämme jäsenet ovat ihmeellisiä ja ihania ihmisiä. Tuntuu kummalliselta, että sellaisille ihmisille on oltu todella inhottavia. Kiusaamisesta tehdyt tutkimukset osoittavat, että kiusatuksi joutuminen ei noudata minkäänlaista kaavaa – ei ole yhtä tekijää, joka selittäisi sitä, miksi joku toinen joutuu kiusatuksi ja toinen ei.