Eri kanava, sama ohjelma

Profiilikuva
Blogit Megafoni
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Olen aina tykännyt television katselusta. Viikottain television ääressä kuluu muutama tunti ja katsottua tulee niin ajankohtaisohjelmia, draamaa, elokuvia kuin tosi-tv:täkin. Television tarjoama sisältö on kuitenkin yksipuolistunut viime vuosina. Vaikka kanavamäärät ovat lisääntyneet, niin monipuolinen tarjonta on puolestaan supistunut. Mitä hyötyä on monesta kanavasta, kun kaikilta tulee samaa?

Yleisintä Suomessa on näyttää jotakin maailmalla menestynyttä hittisarjaa, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää. Ulkomaat tarkoittavat tosin lähinnä brittejä ja jenkkejä. Ja koska formaatista halutaan saada kaikki irti, siitä tehdään myös suomalainen kopio. Näin on usein juuri kilpailu- ja tosi-tv -sarjojen kohdalla. Lista ulkomaisista formaateista on loputon Idolsista ja Big Brotherista Miljönääri Jussiin ja Reikiin Seinässä.

Koska nykyihmisten tosi-tvähky on kyltymätön, näytetään ulkomaisista ohjelmista vielä muidenkin maiden versioita, tosin ainoastaan englannin kielellä. Esimerkiksi Huippumalli haussa -sarjasta on Suomen version lisäksi esitetty niin America’s, Canada’s ja Australia’s Next Top Model.

Myös se, että sama omistaja omistaa monia kanavia näkyy. Eri kanavilla näytetään nimittäin samoja sarjoja, kuten Nelonen tekee Livin ja Jimin kanssa.

Jotta tämä ei olisi vielä tarpeeksi yksipuolista, niin näytetään liuta uusintoja. On ylipäätään ihme, että uusintoja pitää näyttää edes vielä tv:stä, koska kanavat laittavat ohjelmiaan nettiin, joista ne voi katsoa joka tapauksessa muuna kuin varsinaisena esitysajankohtana.

On myös vaikea ymmärtää sitä, miten kilpailevilla kanavilla on keskenään lähes samanlaisia ohjelmia samalla ajatuksella ja formaatilla. Jimin Poliisit ja SubTV:n Lainvalvojat, Ylen Suomen paras kuoro ja Nelosen Kuorosota, myös MTV3:n Mallikoulu liippaasi läheltä Nelosen Huippumalli haussa -ohjelmaa.

Nelosen Unelmien poikamies ja Unelmin poikamiestyttö -sarjoissa, sekä SubTV:n Rokkarille morsian ja Bändärille sulhanen -sarjoissa voi huomata, kuinka sama formaatti kopioidaan vielä eri sukupuolille. Naurettavinta näissä sarjoissa on huomata, että ohjelman idea eli se, että saataisiin itselle unelmien kumppani, ei tavallaan edes toimi ja toteudu, sillä aina seuraavalla tuotantokaudella edellisen kauden valittu onkin jätetty ja haluaa uutta miestä tai naista kehiin. Ohjelman ajatus ei siis toimi lainkaan ja silti sitä tehdään!

Tämä kaiken lisäksi monet ohjelmat ovat sisällöttömiä, halventavia ja huonolla tavalla myötähäpeää aiheuttavia ohjelmia, kuten esimerkiksi maikkarin japanilaishenkinen Kreisi Karaoke, jossa maailman pienin tanssiva mies hillui vailla tarkoitusta ja tuomarit puhuivat japania ilman tekstitystä melko huonojen esitysten jälkeen. Mitä tälläisen näyttäminen tuo tähän maailmaan? Ei niin mitään.

Ehdotankin siis seuraavaa:
Jos halutaan kopioida formaatteja, niin niitä voisi kopioida edes jostain muista maista kuin Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta. Jos halutaan näyttää hittiformaatteja, niin niitä voisi näyttää mielenkiintoisemmista ja suomalaisille vieraammista maista, jolloin niiden sisältö olisi esimerkiksi kulttuurillisesti avartavampaa. Miettikääpä, kuinka paljon mielenkiintoisempi voisi olla vaikka turkkilainen ja venäläinen Big Brother tai intialainen ja saksalainen Huippumalli haussa?

Sitten kun tähän ollaan päästy, niin voidaan olla jopa luovia ja keksiä myös ihan uusia formaatteja! Innovaatiot voidaan tehdä täällä Suomessa, eli aina ei tarvitse odotella, että muut keksivät ne meidän puolesta ulkomailla.
Ei myöskään kannata kangistua vanhaan tuttuun tosi-tv:een, vaan voisi kehittää pikemminkin uusia ajankohtais- ja keskusteluohjelmia, niin viihteellisiä kuin asiapohjaisiakin sekä myös näitä kahta tyylilajia yhdisteleviä ohjelmia.

Tv-kanavat, herätkää! Katsojat, vaatikaa parempaa ja monipuolisempaa!