Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Epäonnistunut kansakunta

Vilma Mannermaa
Blogit Megafoni 26.3.2013 17:00

Lehtien urheilusivut verkossa kertovat, että Mikael Granlund on lähetetty NHL:stä farmijoukkueeseen. Kommenttilaatikot ovat täynnä kommentteja, joista useiden viesti on sama. Arvattiinhan tämä. Kohta se tulee sieltä maitojunalla kotiin.

Ja niinhän kyseiset kommentoijat ovatkin arvanneet. Melkeinpä jokaiseen Granlundiin liittyvään juttuun on kirjoittettu samat kommentit siitä, että eihän se siellä tule pärjäämään. Lisäksi mukana on haukut koko pelaajan surkeudesta.

Sama haukkuminen oli alkanut jo ennen koko NHL-kautta. Huolimatta siitä, että Granlund oli viime kauden SM-liigan pistepörssin paras suomalainen. Nimenomaan suomalainen, koska eihän suomalainen kansan mielestä voi koskaan menestyä missään. Eikä siis varmaan menestyisikään, jos kansa saisi päättää.

Sama asia näkyi, kun brittilehti The Economist julkaisi helmikuussa lehtijutun (Ilta-Sanomat siteerasi juttua 4.2.2013), jossa Suomea kehuttiin monin tavoin. Monet jutun suomalaisista kommentoijista eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. He vetoavat Suomen velkaantuineisuuteen ja huonoon oikeuslaitoksen toimintaan. Britit eivät kuulemma tiedä Suomesta mitään, vaikka tilastollisesti Suomen valtio on yksi Euroopan vähiten velkaantuneita maita, ja oikeuslaitoksen korruptio on varsin olematonta.

Kyse on siitä, miten suomalaiset näkevät maansa ja kansalaisensa. Suomalaiset eivät nimittäin tunnu uskovan, että maamme pystyisi yhtään mihinkään.

Psykologian termejä käyttäen Suomi on maa, jolla on huono kuva minä-pystyvyydestään, eli uskostaan omiin mahdollisuuksiinsa. Se usein johtaa siihen, ettei tavotteita aseteta korkealle, mikä taas johtaa siihen, että aikaan ei saada yhtä paljon kuin korkeammilla tavoitteilla ehkä saataisiin.

Lisäksi niitäkään asioita, joita Suomi on jo saavuttanut, ei aina osata arvostaa. Suomen koulujärjestelmä on tunnetusti maailman parhaita, mutta silti se on ikuinen valituksen aihe. Tietenkin koulua pitää aina kehittää paremmaksi, mutta ei tule unohtaa sitä, että se on jo nyt hyvä, eikä sitä, miksi se on hyvä: koulu on kaikille tasa-arvoinen.

Suomalaisten pitäisi osata olla ylpeämpiä siitä, mitä on jo saatu aikaan. Itsekritiikki on aina paikallaan, mutta ei asioiden vähättely muuta mitään.

Realistisuudella ja oikeilla tavotteilla Suomi saa entistä enemmän aikaan, ja kehitys jatkuu. Sillä vain ulkoministeriön brändityöryhmä ei riitä Suomen maineen kehittämisessä, vaan siihen tarvitaan koko kansa, joka seisoo ylpeästi maansa takana.

Voisi olla siis aika hylätä kansallinen pessimistisyys ja nauttia siitä, mitä Suomessa on jo.

Vilma Mannermaa

Keskustelu

”Kommenttilaatikot ovat täynnä kommentteja, joista useiden viesti on sama.”

Entä sitten? Kommenttilaatikoissa edustamme vain jotakin promillea suomalaisista, jos sitäkään, sillä samathan kirjoittelevat ympäriinsä, juuri noita samoja viestejään. Hiljainen valtaenemmistö on tyytyväistä tai ei enemmälti piittaa maailman kohuista.

V. Mannermaa: ”Suomalaisten pitäisi osata olla ylpeämpiä siitä, mitä on jo saatu aikaan. Itsekritiikki on aina paikallaan, mutta ei asioiden vähättely muuta mitään.”
Olen aivan samaa mieltä.

Meillä Suomessa vallitsee sellainen mentaliteetti, jossa suomalaisuutta pidetään jotenkin vähempiarvoisena ja vähättelyn kohteena. Tosiasiassahan Suomi on eräs näitä pallomme hyvinvoivimpia yhteiskuntia. Suomi on eräitä niistä maista, joissa tasa-arvo ja hyvinvointi taloudellisilla ja poliittisilla määreillä toteutuvat likipitäen parhaiten maailmassa.

Se, että juuri Suomen kaltaisissa valtioissa niin vouhotetaan rasismista, epätasa-arvosta ja sovinismista, ei oikein sovi siihen todelliseen Suomi-kuvaan. On ilmeisesti poliittisesti korrektimpaa esittää Suomi jonain sortavana yhteiskuntana kuin ihmiskunnan hyvinvoinnin saarekkeena, mitä maamme todellisuudessa on, kun globaalisti vertailemme. Tuolla globaalilla asteikolla Suomi on top15 yhteiskuntia koko maailmassa. Aika vähän on syytä hävetä.

Mitäpä jos sattuisimmekin olemaan eräänlaisia omapäisiä ja omaleimaisia neanderthalin ihmisrodun kaltaisia geneettisiä jäänteiden jäänteitä omine nerouksinemme, ideointeinemme ja kielinemme, ja sitä kautta kuin vähän ”muusta maailmasta” moniin muihin kansoihin verrattuna. Kiinnostus ja tukeutuminen luontoon sekä omien asioiden pienessä piirissä nyhrääminen selittyisi ehkäpä silläkin. Tosin uskon, että yksi tärkeimmistä muureista muuhun Eurooppaan ja maailmaankin on ollut ainakin menneinä aikoina kielimuuri. Ja monille vaikeus oppia sujuvasti muita kieliä, jotka poikkeavat paljon omasta. Mikähän tilanne olisi, jos olisimme aina olleet syntyperäisiä englannin, saksan tai ruotsinkin kielen käyttäjiä. Varmaankin maailma olisi avautunut ainakin hieman, jos ei paljonkin, eri uskaliaisuuden ja sosiaalisuuden näkökulmasta.

Suomen kieli on maailman nerokkaimpia. Se on valmis kieli ja siihen on helppo tuoda sisään uusia sanoja jotka sitten kirjoitetaan ja lausutaan samalla tavalla. Suomen kielessä ei ole mitään turhaa, ei esim. tarvitse opetella onko sana feminiini, maskuliini, tai jotain muuta. Kun ilmaisu muuttuu, niin kirjoituskin muuttuu mukana. Suomalaisen ei tarvitse kysellä: Miten se kirjoitetaan? Voi johtua tästä, että suomenkieliset olivat, väkilukuun verrattuna, teknisesti maailman lahjakkain kansakunta, tuonne vuoteen 1968 saakka. Purjeveneiden aikakaudella laiva oli onnekas, jos se sattui saamaan suomalaisen kirvesmiehen. Suomalaisia kirvesmiehiä pidettiin laivoilla noitina, niin taitavia he olivat. Suomalaiset osasivat myös nauttia urheilijoidensa menestyksestä ennen vuotta 1968 ja osaavat kyllä nytkin. Toisessa maailmansodassa Euroopan sotaa käyvistä maista, vain kolmen pääkaupunkia ei valloitettu. Suomen, Neuvostoliiton ja Englannin. Sotakorvaukset ym. Suomenkielen ja suomenkielisten vähättely tulee alun perin ihan jostain muualta kuin suomenkielisten keskuudesta. Ohjeiden alkuperää en tiedä, muuta olen nähnyt ohjeet joissa neuvotaan kuinka suomalaisuutta poljetaan mahdollisimman tehokkaasti ja pakko myöntää, ne ohjeet ovat tuottaneet kovaa tulosta.
Lainaus Suomalaisuuden Liiton sivulta: ”Suomalaisuuden liitto on suomen kielen ja kulttuurin ylläpitäjä. Se myös vastaa kansalaisten kyselyihin mm. liputuksen järjestämisestä. Suomen kansalliskielen ja Suomen lipun puolustajalta poistettiin budjetista kaikki toiminnan ylläpitoon ja kunnioittamiseen käytettävät varat.
Vertailukohtana vähemmistökielen ylläpitoon erikoistunut Svenska Finlands folkting – järjestölle on laissa (1331/2003) taattu ylläpito. Laissa ko. järjestön tehtäviksi määritellään: ’ Suomen ruotsinkielisen väestön oikeuksia ja toimia tämän väestön sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten olojen kehittämiseksi sekä ruotsin kielen aseman edistämiseksi Suomessa”. Tässä on kohtuullisen hyvin onnistuttu, jos tutkitaan vaikka ruotsinkielisen väestönosan osuutta maamme korkeakoulutetuista. Se on huomattavasti suurempi, mitä heidän osuutensa kielivähemmistönä antaa ymmärtää.
Vuodeksi 2013 ko. järjestölle on budjetoitu 575 000 euroa, kun taas vastaavalle suomalaisuutta ja suomen kieltä puolustavalta järjestöltä, Suomalaisuuden liitolta vietiin viimeinenkin avustus, jolla se järjesti itsenäisen Suomen lipun juhlallisuuden kerran vuodessa.”
Tähän seuraavaan ei ole linkkiä:

Väinö Linna 1962
Oheisia painettu 1967 s. 27-28
”Rinnan vaivalloisen yhteiskunnallisen kehityksen kanssa levisi kansansivistys, ja yhtä vaivalloisesti. Voidaan sanoa – ja on sanottukin – ettei kansansivistystyön tila muissa maissa ollut sen parempi. Sekään ei pidä täysin paikkaansa, ja vaikka pitäisikin, ei asianlaita meillä kuitenkaan ollut sama. Poikkeava tilanne meillä johtui siitä, ettei sivistyneistö puhunut kansan kieltä. Sillä vaikka varsinainen käytännöllinen kansansivistys puuttuisikin, säteilee sivistys sentään luonnollisia uomiaan myöten alemmaksikin, jos sillä on mahdollisuus
kulkea kieltä myöten. meillä tätä mahdollisuutta ei ollut, koska kielimuuri sulki nuo luonnolliset kanavat. Sen vuoksi suomenkielinen kansa joutui elämään kuuromykän tavoin, joka sanoja kuulematta ei kykene niitä muodostamaankaan. Myöhään viime vuosisadan loppupuolelle saakka eli kansansielu yhä Juhana Gezeliuksen oikeauskoisen luterilaisuuden henkisessä maailmassa, johon vaihtelu toi vain pakanuuden ajoilta periytyvä rikas taikausko sekä raakuus. vain uskonnollisen elämän puhuessa suomenkieltä jäi varsinainen kansa täysin osattomaksi kaikesta siitä, mitä Mikael Agricolan jälkeen oli eurooppalaisessa hengenelämässä tapahtunut.
Muutoksen asiantilaan toi vasta kielitaistelu, jonka hyödyttömästä katkeruudesta saa ruotsinkielinen yläluokka kantaa täyden vastuun siitä yksinkertaisesta syystä, että suomalaisuus silloin taisteli oikeuksien ja ruotsinkielisyys etuoikeuksien puolesta. Jälkimmäisessä piirissä eläteltiin jonkinlaisia herrakansa-asenteita, ja niiltä ajoilta on lähtöisin se katkeruus, joka eräillä suomenkielisillä tahoilla tilanteen nyt käytyä päinvastaiseksi panee yhä lukeman Mooseksen lakia.
Paitsi sitä, että kielikysymys eristi vähäisenkin sivistyksen mahdollisuuden, se vaikutti myös suuresti tulevan suomenkielisen sivistyneistön luonteeseen.” …

On surullista että Suomalaisuuden liitto, joka aikoinaan kuuluu perustetun sivistysjärjestöksi,on kehittynyt järjestöksi, joka vastustaa sivistystä.

Det är sorgligt att Finskhetens förbund, som i tiden lär ha grundats som ett organ för bildning, har utvecklats till ett organ som motsätter sig bildning.

Sitten lainaus Borgåbladetista vuoden alusta.
Eli 1980-luvulta alkaen on menty pieleen.

”Den förre ordföranden Martti Häikiö har sagt att förbundet hamnat i händerna på ”galna fundamentalister”. En annan före detta ordförande, Veikko Löyttyniemi, sade att han inte längre vill vara med i en organisation som har blivit ”så trångsynt”. Före detta generalsekreteraren Kai Huovinmaa har beskrivit förbundets linje sedan 1980-talet som ”språkrasism”.

Onhan Suomella selviä ja suuria saavutuksia, mutta maassa elää myös joukko tragikoomisia omituisuuksia, jotka täysin reaalisin ja rationaalisin termein tulisi poistaa, korjata. Tähän ei aivan päästä sillä, että otetaan esimerkeiksi yksi tai toinen ”juttu” jossakin – useinkin vieraassa – lehdessä tai joku huomiota herättänyt poliittinen tai intelektuelli julkkis. Toisin sanoen: Jörn Donner, joka ylpeilee syömisestä haarukalla ja veitsellä, tai Persujen edustaja, joka esittelee ideoitaan vanhoissa paikallisissa raameissa, ovat tavanmukaisia ilmiöitä vapaissa yhteiskunnissa. Myös tuo mukaan tuotu Suomalaisuuden Liitto on tavallinen reaktio evp. puolisiirtomaassa, jonka oma kieli oli pitkään sen omassa hallinnassa samassa asemassa kuin heimomurteet Afrikan valtioissa.

Täytyy sanoa, että nämä Megafonin nuoret kirjoittavat, käyttävät tuota kieltä hyvin. Yleisesti ottaen he ovat kunniaksi maan koululaitokselle. Mutta tiedot, ja ml. tiedot omasta lähimenneisyydestä, tulevat valitettavasti yhä liikaa tuosta samasta lähteestä. Ihmetellä voi myös sitä, että referenssi tehdään julkiseen rahoitukseen ”Megafonin” takana. Onko se tarpeen, tuo raha siis? Miten se vaikuttaa?

Koska Suomessa ei tulisi aivan vielä unohtaa, että maa on nuori ja kulttuuri ohut ja eristynyt, osin valtaeurooppalaisesta perinteestä eroava. Myös suomenkielinen media on yhä – siis yhä – heikko ja suuret osat siitä ovat vailla sekä omintakeista ajattelua että logiikkaa. Ja jos tätä kaikkea halutaan arvioida, se tulisi pystyä analysoimaan hiukan tarkemmin kuin viimeisten urheiluosastojen kirjoitusten perusteella.

Ja tämä olisi tehtävä siksi, että jotkut noista tasavallan pikku kauneusvirheistä osoittavat puutteita sellaisilla yhteiskunnan sektoreilla, jotka ovat ensiarvoisia. Eli oikeus ja sen logiikka esimerkiksi ovat aika lailla eri asia kuin laki ja sen kirjain. Tämä perinnäinen juttu on yleensä pohja, kun yhteiskuntaa kehitetään ja parannetaan. Se vaatii analyysiä, menoa merkittäviin yksityiskohtiin systeemissä ja sen toiminnassa. Juuri nuorten tulisi tehdä juuri tämä. Ja se siis on eri asia kuin itsetyytyväisyyden myynti julkisten varojen tuella.

Hra K tuossa jo aikaisemmin totesikin, että kommenttilaatikoissa on edustettuna vain muutama promille suomalaisista. Tuttavien ja naapureiden kanssa keskusteltaessa maailma näyttää varsin erilaiselta, kuin tuo negatiivinen kuva. Ihmiset ovat pääosin kohtuullisen tyytyväisiä, luottavat itseensä ja suhtautuvat asioihin realistisesti. Kun joskus ollaan kiukkuisia tai tyytymättömiä, kritiikille on yleensä selvä aihe. Oma tuttavapiiri on tietysti vain suppea, eikä välttämättä edes edustava otos kansasta, mutta tutkimukset, kuten esimerkiksi OECD:n better life index, tukevat tätä mielikuvaa. Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat selvästi OECD maiden keskiarvoa tyytyväisempiä elämäänsä, aikaansaannoksiinsa ja ympäristöönsä.

Mielestäni kannattaisi kysyä, miksi median todellisuus on niin erinäköinen kuin todellisuuden todellisuus. Toimittajat näyttävät toistelevan näitä tässäkin kirjoituksessa esiintyviä kliseitä, joissa jokseenkin säännöllisesti syyllistytään myös yleistämisen syntiin. ”Eihän suomalainen kansan mielestä voi koskaan menestyä missään. Eikä siis varmaan menestyisikään, jos kansa saisi päättää.” ”Suomalaiset eivät nimittäin tunnu uskovan, että maamme pystyisi yhtään mihinkään.” ”Suomi on maa, jolla on huono kuva minä-pystyvyydestään, eli uskostaan omiin mahdollisuuksiinsa.”

Mieleni tekisi sanoa häijysti, että väitteet kyllä pitävät paikkansa, kunhan suomalaisiin liitetyt ominaisuudet muutetaan toimittajiin liitetyiksi ominaisuuksiksi.

No, kirjoittaja kyllä päätyy aivan oikeaan tulokseen: ”Suomalaisten pitäisi osata olla ylpeämpiä siitä, mitä on jo saatu aikaan. Itsekritiikki on aina paikallaan, mutta ei asioiden vähättely muuta mitään.” Tämän voin allekirjoittaa.

”Nimenomaan suomalainen, koska eihän suomalainen kansan mielestä voi koskaan menestyä missään.”

Harvinaisen väsynyttä ja mielikuvituksetonta – varsinkin teinin näpppikseltä. Mutta elämä opettaa, ja epäilemättä myös joskus itkettää pientä besserwisseriä…

Pari lainausta netistä:
”Sisäministerinä ollesaan Ville Itälä (kok.) poisti Suomalaisuuden liiton valtion avun Ruotsalaisen kansanpuolueen toivomuksesta. Rkp:n puoluesihteeri Berth Sundström kertoi jo v. 1996 Höblässä, että ”Svenska folkpartiet motarbetar Suomalaisuuden liittos statsbidrag”

Ville Itälä ajoitti ilmoituksen Suomalaisuuden liiton valtion avun poistamisesta Ruotsalaisuuden päivän juhlinnan yhteyteen Vaasassa 6.11.2001. Rkp:n juoksupoika Itälä oli tilaisuudessa juhlapuhujana.

Rkp-voittoinen juhlayleisö puhkesi suosionosoituksiin Itälän ilmoituksesta. (Vbl 7.11.01) Nauttiko Ville Itälä silloin suosionosoituksista erityisen paljon? Vbl:n artikkelin yhteydessä olevassa lehtikuvassa erityisen innokkaasti taputti Suomalaisuuden liiton valtionavun epäämisilmoituksesta Vaasan kaupunginjohtaja Lumion (kok.) ruotsalainen vaimo. (Vbl 7.11.2001)”
Toinen:

”1.1.2004 voimaan tullut kielilaki on aiheuttanut sen, että suurin osa Suomen poliiseista on nyt epäpäteviä tehtäviinsä! Kansanedustajat eivät ole tehtäviensa tasalla, kun tuommoisia lakeja laativat.

Kummallisinta kielilaissa on se,että presidentti Halonen allekirjoitti lain Ruotsin kansallispäivänä 6.6.2003. Lisäksi kielilakikomitean puheenjohtaja Pekka Hallberg sai vieraan vallan edustajilta (Ruotsi) korkean kunniamerkin. Kielilakiomitean sihteeri Sten Palmgren puolestaan palkittiin työstään 10 000 euron ”kulttuuristipendillä” erään edunsaajaryhmän taholta!”
Semmosta.
Tapanaisen tekstistä suomennos, ei selitä mitään.

Penttijuhani. ”Myös suomenkielinen media on yhä – siis yhä – heikko ja suuret osat siitä ovat vailla sekä omintakeista ajattelua että logiikkaa.”
Suomessa media ei ole suomenkielisten asialla eikä hallinnassa. Jo yleisradio on RKP. Näitä Penttijuhanin tekstejä lukiessa tulee mieleen, että onko Penttijuhanilla ihan puhtaat jauhot pussissa?

Näitä luetaan juuri nyt