Epäonnistunut kansakunta

Lehtien urheilusivut verkossa kertovat, että Mikael Granlund on lähetetty NHL:stä farmijoukkueeseen. Kommenttilaatikot ovat täynnä kommentteja, joista useiden viesti on sama. Arvattiinhan tämä. Kohta se tulee sieltä maitojunalla kotiin.

Ja niinhän kyseiset kommentoijat ovatkin arvanneet. Melkeinpä jokaiseen Granlundiin liittyvään juttuun on kirjoittettu samat kommentit siitä, että eihän se siellä tule pärjäämään. Lisäksi mukana on haukut koko pelaajan surkeudesta.

Sama haukkuminen oli alkanut jo ennen koko NHL-kautta. Huolimatta siitä, että Granlund oli viime kauden SM-liigan pistepörssin paras suomalainen. Nimenomaan suomalainen, koska eihän suomalainen kansan mielestä voi koskaan menestyä missään. Eikä siis varmaan menestyisikään, jos kansa saisi päättää.

Sama asia näkyi, kun brittilehti The Economist julkaisi helmikuussa lehtijutun (Ilta-Sanomat siteerasi juttua 4.2.2013), jossa Suomea kehuttiin monin tavoin. Monet jutun suomalaisista kommentoijista eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. He vetoavat Suomen velkaantuineisuuteen ja huonoon oikeuslaitoksen toimintaan. Britit eivät kuulemma tiedä Suomesta mitään, vaikka tilastollisesti Suomen valtio on yksi Euroopan vähiten velkaantuneita maita, ja oikeuslaitoksen korruptio on varsin olematonta.

Kyse on siitä, miten suomalaiset näkevät maansa ja kansalaisensa. Suomalaiset eivät nimittäin tunnu uskovan, että maamme pystyisi yhtään mihinkään.

Psykologian termejä käyttäen Suomi on maa, jolla on huono kuva minä-pystyvyydestään, eli uskostaan omiin mahdollisuuksiinsa. Se usein johtaa siihen, ettei tavotteita aseteta korkealle, mikä taas johtaa siihen, että aikaan ei saada yhtä paljon kuin korkeammilla tavoitteilla ehkä saataisiin.

Lisäksi niitäkään asioita, joita Suomi on jo saavuttanut, ei aina osata arvostaa. Suomen koulujärjestelmä on tunnetusti maailman parhaita, mutta silti se on ikuinen valituksen aihe. Tietenkin koulua pitää aina kehittää paremmaksi, mutta ei tule unohtaa sitä, että se on jo nyt hyvä, eikä sitä, miksi se on hyvä: koulu on kaikille tasa-arvoinen.

Suomalaisten pitäisi osata olla ylpeämpiä siitä, mitä on jo saatu aikaan. Itsekritiikki on aina paikallaan, mutta ei asioiden vähättely muuta mitään.

Realistisuudella ja oikeilla tavotteilla Suomi saa entistä enemmän aikaan, ja kehitys jatkuu. Sillä vain ulkoministeriön brändityöryhmä ei riitä Suomen maineen kehittämisessä, vaan siihen tarvitaan koko kansa, joka seisoo ylpeästi maansa takana.

Voisi olla siis aika hylätä kansallinen pessimistisyys ja nauttia siitä, mitä Suomessa on jo.