Ahdisteltu ei kaipaa moraalilöpinää

12-vuotiaat tytöt ovat pyöräilemässä vapaa-ajalla, kun tyttöporukka törmää koulun miesopettajaan. Opettaja pysähtyy heidän luoksensa ja esittää mielipiteensä: kahden tytön ulkomuoto on sopusuhtainen, yhden pitäisi vielä kerätä lisää muotoja miellyttääkseen opettajan silmää.

Myöhemmin lukiossa toinenkin miesopettaja katsoo olevansa oikeutettu määräämään nuoren naisen kehosta. Hän tulee takimmaisessa pulpetissa istuvan tytön taakse ja koskettelee tämän niskaa ja korvakorua. Vain kaksi viereisissä pöydissä istuvaa tyttöä näkee tämän. Muu luokka on keskittynyt tehtäviinsä.

Tyttö tekee valituksen lukion opettajasta. Vanhemman naisen mukaan tyttö on vain kiittämätön.
Samainen nuori nainen nousee ulos linja-autosta yhtäaikaa vieraan miehen kanssa. Tämä ilmaisee kiinnostuksen, mutta tyttö ei. Mies lähtee paikalta tiedusteltuaan, onko nuori nainen ylipäätään nainen vai joku transseksuaali, kun ei seura kelpaa.

Yllä oleva lyhyt kuvaus voisi olla kenen tahansa nuoren elämästä. Ahdistelijat ovat perheen ulkopuolisia tuntemattomia henkilöitä, jotka käyttävät hyväkseen sitä, että nuori näkee heidät ikänsä puolesta auktoriteettinä.Nuoren on vaikea ymmärtää, että myös hänellä on oikeus määritellä aikuisen teko vääräksi, eikä vain toisin päin. Lisäksi nuoren herkkää kasvuvaihetta on erittäin helppo käyttää hyväksi. Varhaisteinille seksuaalisuus on vielä hyvin hämärää aluetta: kontaktin ottamista vasta harjoitellaan limudiskon hitaissa.

Mitä asialle on sitten tehty kaikkien merkittävien tutkimusten myötä, joissa nuoriin kohdistuvan seksuaalisen ahdistelun todetaan olevan hyvin yleistä? Varmuuden vuoksi ei yhtään mitään. Koulukirjoissa määritellään hienosti, mitä seksuaalinen ahdistelu on, ja että ketään ei saa kohdella ikävästi. Vanhemmat taas saattavat mainita jotakin ”namusedistä” lapsen ensimmäisien koulupäivien aikana. Sen pitäisi siis riittää. Jos seksuaalisen ahdistelun hävittämiseen oikeasti paneuduttaisiin, niin ilmiön laajuus varmasti yllättäisi. Ahdistelun vuoksi pitäisi totetuttaa laajoja rahaa vievä toimia, joten onhan se nyt käytännöllisempää, että ihmiset kärsivät hiljaa ja yrittävät oppia tulemaan toimeen asian kanssa!

Aihe on myös monelle naiselle niin ikävä, etteivät he juurikaan halua muistella menneitä. Isoäitini kertoi kyyneleet silmissä kokemuksistaan ensimmäisissä työpaikoissaan. Yllättäen ne eivät juurikaan eronneet omistani. Edes kehitys ei ole muuttanut suhdetta seksuaaliseen ahdisteluun.

Missä sitten menee ahdistelun raja? Tämä näyttää huolestuttavan montaa miestä nettikeskusteluiden perusteella. Jos tunneäly tai naisen kehonkieli ei kerro mitään, niin näiden miesten olisi parempi pysyä kotona. Yksipuolinen kontakti on aina pahemman luokan itsekkyyttä, eikä toisten ihmisten ulkonäön kommentointi ole muutenkaan mikään välttämättömyys.

Pitääkö siis tyytyä siihen, eritoten nuorena naisena, että missä tahansa voi kohdata väkisin lääppimistä ja ahdistavia kommentteja? Moni peräti katsoo, että vika on nimenomaan nuorissa: kypsemmät naiset kun ovat jo oppineet käyttämään kyynärpäitä ja kovaa ääntään ja pukeutumaan säädyllisemmin. Rauha ahdistelijoille.