Ylen ja Iltalehden haksahtaminen aprillipilaan sotahirvistä huvittaa venäläisiä - JSN juotti kuravettä päälle

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viime kesän Ruokolahden leijona olivat ehdottomasti Neuvostoliiton sotahirvet, jotka nousivat kesä-heinäkuussa otsikoihin Ylen uutisissa ja Iltalehdessä.

Ensin Yle uutisoi 26.6.2017, että ”Suomen armeijan luolaan Venäjällä tehty sotamuseo paljastaa puna-armeijan salaisen aseen: sotahirvet”. Iltalehti jatkoi kertomalla 13.7., että ”Neuvostoliitto koulutti hirviä sotatarkoituksiin”. Uutisesta tehtiin myös näyttävä lööppi otsikolla ”Neuvostoliitto koulutti satoja sotahirviä Suomea vastaan” ja pienemmällä maininta ”Tunnistivat jopa kielen”.

Venäjän puolella Karjalassa sijaitsevan Huuhkanmäen uuden sotamuseon työntekijä selosti puna-armeijan kouluttaneen hirviä sotilaskäyttöön 1920-1930-luvuilla ennen Suomen talvisotaa.  Iltalehden jutussa museon edustaja Elvira Simasheva kertoi, että eräiden lähteiden mukaan ensimmäisinä talvisodan jälkeisinä vuosina suomalaiset metsästäjät olivat aivan pelosta sekaisin, kun he metsästyskauden aikana törmäsivät oudosti käyttäytyviin hirviin.

”Hirvet eivät huomioineet aseiden laukauksia millään tavalla, vaan hyökkäsivät raivokkaasti metsästäjien kimppuun, kun ne kuulivat suomenkielistä puhetta”, Iltalehti kertoi.

Sekä Ylen että IL:n jutussa tarinaa sotahirvistä todennettiin mustavalkoisilla valokuvilla, joissa kivääriä asennettiin hirven sarviin ja hirvillä myös ratsastettiin.