Blogit

Pasi Kivioja analysoi median ilmiöitä.

Viisi kielioppisyntiä, joihin toimittajat lankeavat

Blogit Mediaansekaantuja 1.11.2014 10:14
Pasi Kivioja
Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen (2014-2017).

Paljastan seuraavaksi Helsingin Sanomien toimittajien viisi yleisintä kielivirhettä. Ne on listannut pyynnöstäni vastikään 125 myyttiä suomen kielestä -kirjan (HS-kirjat) julkaissut HS:n toimittaja Ville Eloranta.

  1. ”Ensimmäisenä tulee mieleen suureeeeellinen, po. suurellinen.”
  2. ”Kotihoidontuki, po. kotihoidon tuki.”
  3. ”Pilkun käyttö huuto- tai kysymysmerkkiin päättyvän suoran lainauksen jälkeen!”, Eloranta huudahtaa.
  4. ”Ennaltaehkäisevä, po. ennalta ehkäisevä.”
  5. ”Ylipilkuttaminen sellaisissa tapauksissa kuin ’Hän lähti käymään kaupassa, ja osti maitoa’.”

Lista tuli jo täyteen, mutta Eloranta haluaa vielä jatkaa.

”Sitten meillä on välillä sellaista, ettei ihan tajuta sanojen tyylisävyä. Virallisissa yhteyksissä petrataan, tuplataan ja satsataan. Lukijoitakin hetkittäin rassaa. Valituksia on tullut esimerkiksi pomo-sanan käytössä kunnon uutisissa. Näissähän ei välttämättä esimerkiksi kolumnityylissä ole mitään moitittavaa.”

Yleensä joka toimituksessa on yksi nestori – kokenut toimitussihteeri tai muu kielenhuollon ekspertti – joka pystyy ohjeistamaan kollegoitaan välttämään suomen kieleen pesiytyviä anglismeja, svetisismejä, kapulakielisyyttä ja muita syöpäläisiä. Ville Eloranta on päässyt tähän asemaan jo nuorella iällä. 33-vuotias Eloranta on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 2003. Hänen tehtäviinsä kuuluu nykyisin toimittajien tekstien editointi ja kielenhuolto.

Olen itse kirjoittanut kielen muuttumisesta aiemmin täällä. Totesin silloin, että ”Kieli elää, ja se on vitun jees”. Nuori ikä on Elorannan tapauksessa jees, sillä suomen kielen maisterin oppineisuus on monipuolista ja ennen kaikkea ajan tasalla.  Asemassa, jossa ohjeistetaan valtakunnan päälehden kirjoittajia, ei voi toimia 70-80-luvuilta peräisin olevilla kielipäivityksillä.

Elorannan myyttikirjan viihdyttävästi ja lyhyesti kerrotut opinkappaleet jäävät paremmin mieleen kuin virallisten kielioppiraamattujen kuiva katalogityyli. Muutama esimerkki kirjassa mainituista kielimyyteistä:

Montaa on virheellinen muoto.

Ei ole.

Kovin montaa ihmistä ei ole ehkä edes tavoittanut se tieto, että montaa-muoto olisi epätoivottava kirjoitetussa tekstissä. Eloranta muistuttaa, että suomen kielen lautakunta muutti mieltään vuonna 1995 ja hyväksyi montaa-muodon. On eri asia syödä monta kakkua kuin montaa kakkua.

On väärin kirjoittaa ”Päätös koskee 34:ää työntekijää”.

Ei ole.

Useimmat ihmiset oppivat koulussa, ettei lukuihin merkitä päätettä, jos seuraava sana osoittaa sijan. Esimerkiksi 23 maassa, 47 kielelle. Partitiivimuoto on kuitenkin säännön poikkeus, jota moni ammattikirjoittajakaan ei tunne. Eloranta toteaa, että kolmeakymmentäneljää työntekijää on eri asia kuin kolmekymmentäneljä työntekijää – partitiivia siis esiintyy lukusanojen yhteydessä myös tapauksissa, joissa luku itse pysyy perusmuodossa.

Yrityksen nimi pitää kirjoittaa niin kuin yritys itse sen kirjoittaa.

Ei pidä.

Yrityksen nimen saa kirjoittaa kieliopin mukaisesti, sillä nimiin sovelletaan yleisohjeiden mukaisia kirjoitustapoja. Elorannan mukaan yritysnimissä käytetään isoa alkukirjainta vain nimen ja mahdollisesti siihen liittyvän toisen erisnimiosan alussa. Huutomerkit ja muut tarpeettomat välimerkit poistetaan. Nimiä taivutetaan normaalien kielenkäyttösääntöjen mukaisesti. Iso kirjain nimen keskellä vaihdetaan pieneksi ja niin edelleen. Tämä vaatii kirjoittajalta joskus viileyttä, sillä yritykset ovat tarkkoja brändistään, jonka keskeinen osa on yritysnimi ja sen muotoilu.

Myyttikirja on tervetullut järjen ääni kielitalibanien mekastuksen keskellä: yleiskieli on vain yksi kielimuoto, ja kirjan kantavana voimana toimii halu hälventää yksisilmäisiä näkemyksiä ja harhaluuloja suomen kielestä. Eloranta toteaa osuvasti, että varsinkin menneinä vuosina kielioppi ja yleiskieli kietoutuivat opetuksessa toisiinsa niin vahvasti, että yleiskieli alkoi merkitä useiden eri sukupolvien edustajille aitoa ja oikeata kieltä, josta poikkeaminen on paheksuttavaa.

Suomalaisessa nettikeskustelussa kielen hallinta on valitettavan usein pätemisen keino, jolla on hyvä hakata keskustelukumppania päähän, kun asia-argumentit loppuvat.