Blogit

Pasi Kivioja analysoi median ilmiöitä.

Viilto, jota ei näytetty

Blogit Mediaansekaantuja 21.5.2014 22:08
Pasi Kivioja
Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen (2014-2017).

Annoimme tänään Julkisen sanan neuvostossa vapauttavan päätöksen laajaa keskustelua herättäneistä Helsingin Sanomien ympärileikkauskuvista. Valokuvaaja Meeri Koutaniemen kuvat julkaistiin lehdessä viime tammikuussa. Myös amerikkalainen viikkolehti Time julkaisi Koutaniemen kuvat, mutta samanlaista kohua ei silloin kehkeytynyt.

Kuvien julkaisua afrikkalaisesta silpomisrituaalista on arvosteltu Suomessa, sillä kuvissa esiintyy kasvoillaan kenialaisia tyttölapsia. Tapahtumapaikkaa ei kerrottu tarkasti, ja lasten nimet oli muutettu. Valokuvaajalla oli lasten huoltajan kirjallinen lupa tapahtuman kuvaamiseen ja kuvien julkaisuun, mutta luvan autenttisuutta on JSN:n mahdoton selvittää. Kuvaaja on sitoutunut siihen, ettei kuvia julkaista kenialaisissa lehdissä.

Tyttöjen sukuelinten leikkaaminen on Suomessa rikos, jota käsitellään törkeänä pahoinpitelynä. Se on ollut laitonta myös Keniassa vuodesta 2011. Tästä huolimatta rituaalia jatketaan kymmenissä maissa lähinnä Afrikassa ja Lähi-idässä.

JSN:n päätös syntyi äänin 13–1. Neuvosto perusteli vapauttavaa päätöstä sillä, että HS:lla oli painavat yhteiskunnalliset perusteet julkaista kuvareportaasi.

Avaan seuraavassa hieman sitä, miksi päädyin itse vapauttavan päätöksen kannalle.

Ratkaisu ei ollut helppo, sillä alun perin en pystynyt lukemaan tätä juttua lehdestä aiheen vastenmielisyyden takia. Kun sitten kokousta varten tutustuin aineistoon, havaitsin, että Anu Nousiaisen kirjoittama teksti on rankempi ja yksityiskohtaisempi kuin kuvat, joita kantelu koski. Kuvissa näkyy muun muassa partakoneen terä ja lasten kauhistuneet kasvot, mutta yhtäkään viiltoa ei näytetä. Loput täydentää lukijan mielikuvitus.

JSN:ssa on ollut yksi saman aihepiirin tapaus vuonna 1976. Se oli kuitenkin täysin erityyppinen kuin nyt käsittelyssä ollut juttu, joten ennakkopäätöstä siitä ei saa. Silloin Hymy-lehti sai langettavan päätöksen tansanialaisesta ympärileikkausjutusta, jonka kuvitus keskittyi leikkauksen järkyttäviin yksityiskohtiin. Pystyin lopulta katsomaan Koutaniemen kuvat, mutta Hymyn aineisto aiheutti totaalisen torjuntareaktion. Hymyn saaman langettavan perusteena oli sensaatiomainen ja loukkaava esitystapa, joka kaiken lisäksi johti lukijaa harhaan.

Nina Suomalainen esitti mielipidekirjoituksessaan HS:ssa relevantteja kysymyksiä lasten ympärileikkauksen valokuvaamisen ja kuvien julkaisun eettisyydestä. Täsmälleen samoja seikkoja pohdin itse, kun muotoilin omaa mielipidettäni asiaan.

Suomalainen kysyi, julkaisisiko HS kuvia suomalaisesta väkivallan kohteeksi joutuneesta lapsesta käyttäen perusteluina lähisukulaisen antamaa lupaa ja hyvää tarkoitusta lopettaa lapsiin kohdistuva väkivalta.

HS:n päätoimittaja Riikka Venäläinen myönsi vastauksessaan, että joissakin tapauksissa suomalaismedia voi kohdella eri tavalla ulkomaisia uhreja kuin suomalaisia. ”Totuus on, että media joka puolella maailmaa käsittelee paikallisia asioita eri tavoin kuin kaukana tapahtuvia. Tämä on tärkeä pohtimisen aihe meille journalisteille”, Venäläinen kirjoitti.

Venäläinen muistutti, että mediassa käydään tasapainoilua totuuden kertomisen velvoitteen, uhrin kunnioittamisen ja lukijoiden turhan järkyttämisen välttämisen välillä.

Päädyin lopulta omissa päätelmissäni siihen, että lehti oli kerännyt tietonsa ja kuvamateriaalinsa toimimalla täysin avoimesti ja oli myös nähnyt vaivaa lasten yksityisyyden suojelemiseksi. Pelokkaiden ja tuskaisten kasvojen esittäminen kuvissa oli nähdäkseni tietoinen journalistinen valinta, jota ilman tärkeä aihe ei olisi mitenkään voinut nousta merkittäväksi yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi. Asiahan koskettaa myös Suomessa asuvia lapsia.

Suomalainen valokuvaaja ei olisi voinut estää kenialaislasten silpomista tai lopettaa koko karmeaa perinnettä, eikä journalistien tehtävä ylipäätään ole tapahtumiin puuttuminen vaan niistä raportoiminen. Joskus kuvien voima on niin valtava, että hyväosaisten lukijoiden ahdistus kanavoituu toiminnan ja auttamisen haluksi. Jos journalismin ansiosta maailman epäkohtiin kiinnitetään enemmän huomiota ja niihin saadaan muutosta, journalisti on toiminut juuri niin kuin pitääkin.

Siksi nämä valokuvat mielestäni enemmänkin edistävät lasten oikeuksia kuin loukkaavat niitä.

P.S. Suomen Unicef julkaisi JSN:n ratkaisun jälkeen tiedotteen, jossa Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki sanoo, ettei JSN tunne ihmisoikeussopimuksia. Blogissaan Hetemäki purkaa ”hatutustaan” ja kysyy, puuttuuko itsesääntelevältä elimeltä rohkeus moittia itseään ihmisoikeuksien loukkaamisesta. Neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen vastannee tähän jollain foorumilla.