Blogit

Pasi Kivioja analysoi median ilmiöitä.

Väkivaltakuvat ovat kuvakilpailuissa yliarvostettuja

Blogit Mediaansekaantuja 22.8.2014 12:39
Pasi Kivioja
Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen (2014-2017).

Kävin eilen katsomassa World Press Photo -kilpailun valokuvanäyttelyn Helsingin Sanomatalossa. Helsingin Sanomat kirjoitti arvostetusta kuvajournalismin kilpailusta keskiviikkona.

Palkitut kuvat ovat todella pysäyttäviä ja tunteita herättäviä. Suosittelen kiinnostavaan näyttelyyn tutustumista (kuvat esillä 10. syyskuuta 2014 asti), mutta ihan perheen pienimmille tai herkästi järkyttyville se ei sovi. Monet kuvista esittävät niin raakaa todellisuutta, että eettisiin periaatteisiin sitoutuneet tiedotusvälineet varjelevat yleisöään niiden näkemiseltä uutisoinnin yhteydessä. Me näemme median välityksellä siistityn todellisuuden. Voi tietysti kysyä, onko se silloin todellisuutta ollenkaan.

Näyttelyyn menijältä edellytetään korkeampaa toleranssia, joten hänelle voidaan näyttää parimetriseksi suurennettuja lähikuvia ammutuista, räjäytetyistä, hirtetyistä ja ruhjoutuneista ihmisistä, verisenä mössönä makaavasta lapsesta, kivusta, kauhusta, kuolemanpelosta ja muista lohduttomista näyistä, jotka muuttuvat kuvataiteen estetiikaksi, kun uutiskuva painetaan isolle kankaalle ja ripustetaan raameihin.

Pidän väkivallan saamaa painoarvoa arvostetuimmissa valokuvakilpailuissa jokseenkin vastenmielisenä ilmiönä. Kuoleman ja uhrien esittäminen voi olla toisinaan perusteltua journalismissa, jos sokkiefektillä uskotaan saatavan jotain hyvää muutosta aikaan maailmassa. Mutta se, että siitä tehdään tällaista sirkushuvia, on minusta pelkästään puistattavaa.

Onhan siellä onneksi esillä muunkinlaista sanomaa välittäviä kuvia. Kontrasti huolettomasti leikkivien eurooppalaislasten ja sodan uhrien välillä on huikea. Omat suosikkini ovat uusiseelantilaisen Robin Hammondin kuva Somalian Mogadishusta, jossa mielenterveyspotilaita hoidetaan huutamalla Koraanin säkeitä megafonilla korvaan, ja tietysti koko kilpailun voittajakuva – se on aivan fantastinen! Ilahduin siitä, että voittajakuva ei ollut tällä kertaa turruttavaa sotapornoa.

Amerikkalainen John Stanmeyer voitti World Press Photo -kilpailun kuvaamalla afrikkalaisia siirtolaisia Djiboutin rannalla. Kuin tieteiselokuvasta olevassa maagisessa silhuetissa siirtolaiset nostavat matkapuhelimiaan ilmaan löytääkseen halvan signaalin naapurimaastaan Somaliasta. Heikko signaali on heidän yhteytensä ulkomailla oleviin sukulaisiin. Kuva on alun perin julkaistu National Geographic -lehdessä.

Paljon ajatuksia herättää myös amerikkalaisen Sara Naomi Lewkowiczin kuvasarja perheväkivallasta. Lewkowicz kertoo HS:n jutussa kuvanneensa ex-vangin ja tämän naisystävän perheen elämää heidän kodissaan, kun joutui yllättäen todistamaan fyysistä perheväkivaltaa. Mies kävi tyttöystävänsä kimppuun ja yritti kuristaa tätä kaksivuotiaan lapsen katsellessa vieressä. ”Pariskunnan ystävä soitti poliisin. Kun olin varma, että apua oli tulossa, jatkoin pahoinpitelyn dokumentointia – vaistoni kuvajournalistina sanoin niin”, Lewkowicz sanoo HS:ssa.

Usein esitetty kysymys kuuluu, pitäisikö kuvaajan puuttua tällaiseen tilanteeseen. HS:n entinen päätoimittaja Riikka Venäläinen vastasi valokuvaaja Meeri Koutaniemen ympärileikkauskuvista käydyssä keskustelussa näin: ”Kysymykseen siitä, saako valokuvaaja kuvata rikollista tekoa puuttumatta siihen, ei ole yleispätevää vastausta. Jokainen kuvaaja tekee päätöksen tapauskohtaisesti ja jokainen tiedotusväline julkaisupäätöksen tapauskohtaisesti”.

Entä jos Lewkowiczin kuvaaman ex-vangin kädessä olisi ollut veitsi? Olisiko kuvaaja a) yrittänyt mennä väliin b) soittanut apua c) vienyt lapset turvaan d) jatkanut kuvaamista?