Blogit

Pasi Kivioja analysoi median ilmiöitä.

Tutkiva toimittaja tarvitsee kurasaappaat – ei lumilapiota

Blogit Mediaansekaantuja 6.4.2014 14:29
Pasi Kivioja
Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen (2014-2017).

Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion rikosepäilyistä uutisoineet Helsingin Sanomien toimittajat Susanna Reinboth ja Minna Passi pokkasivat Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon toissa päivänä. Mielenkiintoista on se, ettei tutkaparin juttusarja ollut edes ehdolla Bonnierin Suuren journalistipalkinnon saajaksi.

”On sovittu, että raadin ratkaisuja ei kommentoida julkisuudessa sen enempää – ei niitä, jotka olivat ehdolla, eikä niitä, joita ei kenties ollut”, vastasi Bonnierin palkintolautakunnan puheenjohtaja Merja Ylä-Anttila, kun tiedustelin asiasta.

Spekuloidaan sitten.

Oma arvaukseni on, että HS:n poliisijuttujen palkintoehdokkuus olisi ollut Bonnierille hankala asia, koska Aarnion case on yhä kesken ja siinä voi käydä miten tahansa. Marraskuusta asti vangittuna ollutta Aarniota epäillään muun muassa useista törkeistä virka-aseman väärinkäytöksistä ja neljästä törkeästä huumausainerikoksesta. Kyseessä ovat vasta poliisitutkinnassa olevat rikosepäilyt, joista on nostettava syytteet toukokuun loppuun mennessä. Aina on mahdollista, ettei näyttöä löydy riittävästi ja syytteistä luovutaan.

Huumepoliisin päällikön rikosepäilyistä ja kesken olevasta tutkinnasta uutisoiminen kuuluu journalismin perustehtäviin, mutta ehkä Bonnierin raadissa pidettiin juttusarjan asettamista palkintoehdokkaaksi vielä ennenaikaisena. Lumilapio-palkinto taas myönnettiin perustelujen mukaan tutkivan journalismin tiedonhankintamenetelmien monipuolisesta käyttämisestä ja viranomaistyöstä tuotetusta uudesta tiedosta. Ne ovat kiistattomia journalistisia ansioita, vaikka Aarnio ei koskaan käräjille joutuisikaan.

Seurasin HS:n työparin esitystä Poliisi ja rosvot Tutkivan journalismin kongressissa Sanomatalossa perjantaina. Twiittejä Tutki! 2014 -kongressista voi lukea hashtagilla #tutki2014. Reinboth ja Passi kerivät auki huumepoliisijuttujensa syntyprosessia, lähteiden käyttöä ja tarkistamista sekä varotoimia tietosuojansa ja turvallisuutensa varmistamiseksi.

Lähteitä kertyi yli 70. Lähteet ja heidän antamansa tiedot kirjattiin vihkoon, ja lähteille annettiin koodinumerot, joita käytettiin artikkeleita kirjoitettaessa (esim. tässä uutisessa oli 73 lähdettä). Näin myös juttuja etukäteen tarkistaneille päätoimittajille pystyttiin koodinumeroa takaisinpäin seuraamalla kertomaan, mistä lähteestä tiedot olivat peräisin. Lehden päätoimittajat halusivat varmistaa, että lähteet olivat asemassa, jossa heillä oli mahdollisuus tietää jotain puheena olleesta asiasta. Lähteitä piti myös käyttää monipuolisesti, eli tiedot eivät saaneet tulla ”samasta tuutista”.

Lähteiden ja heidän antamiensa tietojen kirjaaminen tietokoneen Excel-tiedoston sijaan ruutuvihkoon tuskin oli hätävarjelun liioittelua, sillä toimittajien selvitykset koskivat Trevoc-nimistä seurantalaiteyhtiötä. Mielessä on varmasti ollut myös Soneran urkinta 2000-luvun alussa, jolloin teleyhtiön turvallisuusyksikkö yritti teletunnistetietojen avulla selvittää, keneltä HS:n toimittajat olivat saaneet tietoja.

Vähälumisena talvena lumilapio on turha työkalu tutkivalle toimittajalle. Reinboth ja Passi olisivat tarvinneet ennemminkin kurasaappaat, sillä lokaa on lentänyt päälle huumepoliisin epäselvyyksiä tutkittaessa.

”Työparini yritettiin kääntää minua vastaan. Lokaa tuli niin kollegoilta kuin poliisilta. En yksilöi tarkemmin, mutta se meni henkilökohtaisuuksiin”, Susanna Reinboth kertoo.

HS:n haastattelussa Reinboth nosti esille toimittajien ja poliisien liian läheiset välit.

”On kiusallista ja noloa, että alallamme on poliisien fan club, joka katsoo, että vaikka korkea-arvoinen poliisi on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeistä rikoksista, toimittajien syytä kysellä -kynnys ei ole vielä ylittynyt”, Reinboth sanoi HS:ssa.

Tästä fanikerhosta Reinboth puhui myös toissa päivänä esityksessään. Kysyin häneltä, ketä tähän kerhoon kuuluu – rikos- ja oikeustoimittajia vai muita toimittajia?

”Sekä että. En halua nimiä tässä luetella, mutta heitä on useita. Se on todella hämmästyttävä ilmiö, josta pitäisi tehdä yliopistollinen tutkimus.”

”Poliisi on merkittävä yhteiskunnallinen vallankäyttäjä. Se käyttää paljon salaisia tiedonhankinta- ja pakkokeinoja. Journalistien pitäisi keskittyä vallankäytön vahtimiseen eikä ajautua liian lähelle lähteitään.”

Reinbothin mukaan kyse ei ole vain siitä, että toimittajat vaikenisivat tuttujen poliisien ja niin sanottujen hyvien tyyppien väärinkäytösepäilyistä, vaan myös tekevät kavereistaan myötäsukaisia valkopesujuttuja.

”Nämä toimittajat esimerkiksi pitävät jatkuvasti esillä keskusrikospoliisin ja Helsingin huumepoliisin välistä kiistaa ikään kuin se selittäisi koko Aarnio-tutkinnan. Tässä skenaariossa jää epäselväksi, miten Helsingin käräjäoikeuskin on saatu mukaan tähän salaliittoon ja ajojahtiin. Oikeus on kuitenkin jo useaan kertaan vanginnut Aarnion todennäköisin syin epäiltynä useista törkeistä rikoksista.”

>> Olen aiemmin kirjoittanut Aarnion tapauksesta ja poliisivuotajien motiiveista täällä.