Toimittajien peitetehtävä Pohjois-Koreassa vaaransi sivulliset

Tämä uutinen taisi jäädä turhan pienelle huomiolle Suomessa viime viikolla: Ison-Britannian julkisen palvelun televisioyhtiön toimintaa valvova itsesääntelyelin BBC Trust antoi BBC:lle huomautuksen toimituksellisten periaatteiden rikkomisesta tiedonhankinnassa Pohjois-Koreassa.

Suljetusta Pohjois-Koreasta kertovan BBC:n dokumentin tekijät viettivät maassa kahdeksan päivää London School of Economicsin (LSE) opiskelijoiden mukana, mutta eivät kertoneet kenellekään olevansa journalisteja. He filmasivat dokumenttia varten kuvamateriaalia tavallisilla turistikameroilla. BBC Trustin mukaan journalistien toiminta peitetehtävässä vaaransi vakavasti opiskelijoiden turvallisuuden.

Pohjois-Korean viranomaiset yleensä torjuvat länsimaisten toimittajien maahanpääsyn, eivätkä journalistit saa tulla maahan edes turistiviisumilla. Tosin uutistoimisto AP:lla on maan pääkaupungissa Pjongjangissa pieni haarakonttori. Turistiryhmien tiukasti rajatuilla matkoilla vieraita kaitsevat paikalliset oppaat, jotka estävät harharetket fasadien taakse. Jos dokumentin tekijät olisivat paljastuneet pohjoiskorealaisille, koko ryhmälle olisi voinut käydä kalpaten. LSE:n opiskelijajärjestön pääsihteeri syyttikin BBC:tä opiskelijoiden käyttämisestä ihmiskilpenä.

Matkasta syntyi erittäin kiinnostava dokumentti, mutta journalistisilla tiedonhankintamenetelmilläkin on rajansa. Esimerkiksi Suomessa lehdistön toimintaa säätelevät Journalistin ohjeet sanovat tiedonhankintakeinoista seuraavaa: ”Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla”.

Käytännössä näillä poikkeavilla keinoilla tarkoitetaan yleensä juuri peitetehtävässä toimimista, sillä jos toimittaja ilmoittaisi ammattinsa, yhteiskunnallisesti merkittävä tapahtuma jäisi silloin havainnoimatta ja tieto saamatta. Näin on saatu juttuja muun muassa pedofiileista ja muista rikollisista, vähemmistöjen kohtelusta yhteiskunnassa ja vaikkapa arkisista asiakaspalvelutilanteista.

BBC:n dokumentilla on kiistämättä suuri yhteiskunnallinen merkitys, koska Pohjois-Korean totalitaarisesta yhteiskunnasta on maan ulkopuolella hyvin vähän tietoa. BBC Trustin harvinaisen perusteellisesti harkittu ja dokumentoitu langettava päätös ei sinänsä puutu poikkeukselliseen tiedonhankintamenetelmään vaan sivullisten turvallisuuden vaarantamiseen. BBC Trustin mukaan opiskelijoille ei annettu riittävästi tietoa matkan luonteesta, eikä oppilaitoksen osoitteen käyttäminen ohjelmantekijöiden viisumihakemuksessa ollut hyväksyttävää. Kysymyksiä on herättänyt myös paikallisten oppaiden turvallisuus dokumentin esittämisen jälkeen, sillä heitäkin kuvattiin.

Peiteroolia on käytetty ennenkin tietojen saamiseksi Pohjois-Koreasta. Esimerkiksi Suomen Kuvalehden toimittaja Susan Heikkinen vieraili maassa viihdetaiteilijaryhmän mukana vuonna 2004. Heikkinen esitti taiteilijaryhmän manageria ja dokumenttiohjaaja Arthur Franck esiintyjien ääniteknikkoa. Matkalta syntynyt juttu on luettavissa täältä.

”Jonglööri Juha Kurvinen oli ottanut yhteyttä Kuvalehden toimitukseen ja ehdottanut, että Kuvalehdestä lähtisi toimittaja peiteroolissa hänen viihdetaiteilijaryhmänsä mukaan Pohjois-Koreaan. Hän oli käynyt samoilla kulttuurifestivaaleilla aiemminkin ja koki, ettei peiteroolista tulisi ongelmaa. Kuvalehdestä kysyttiin sitten minulta, lähtisinkö. Olin silloin freetoimittaja”, Susan Heikkinen kertoo.

Heikkisen mukaan kuumottavin tilanne matkalla syntyi, kun ryhmän paikallinen opas kysyi häneltä ystävällisen uteliaalla äänensävyllä, miksi hän valokuvaa niin paljon.

”Perustelin sen niin, että esitysten ja harjoitusten taltiointi oli minun vastuullani, ja ne olisivat taiteilijoille arvokasta promomateriaalia tulevaisuudessa. Minulla oli harrastelijatason järjestelmäkamera, jota käyttelin tahallani kömpelöin ottein, ja lisäksi pieni pokkarikamera.”

Susan Heikkinen arvelee, että jos hän olisi paljastunut, häntä olisi kuulusteltu ja hänet olisi karkotettu maasta. Mahdollisesti koko ryhmä olisi saanut lähtöpassit.

”Olen kipuillut kyllä sitä, että näin toimimalla ehkä saatoin oppaamme vaaraan. Kun lehtiartikkeli julkaistiin, se luultavasti kulkeutui pohjoiskorealaisillekin. Viimeistään kirja, jonka Kurvinen julkaisi matkastamme viiveellä, on luultavasti noteerattu ainakin lähetystön tasolla. Rankaistaisiinko oppaitamme jälkikäteen siitä, että he eivät olleet huomanneet emännöivänsä peiteroolissa olevaa toimittajaa? Se olisi kyllä ollut heille todella vaikeaa, sillä roolini, taustatarinani ja ilmeisesti myös näyttelijäntaitoni olivat kunnossa.”