Toimittajatutkimus: Kollegoiden some-kohuista uutisoidaan liian herkästi

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Olin eilen mukana paneelikeskustelussa, jossa oli aiheena journalistinen etiikka sosiaalisen median aikakaudella. Kanssani keskustelivat journalistiikan vierailijaprofessori Hanna Nikkanen, toimittaja-tietokirjailija Johanna Vehkoo ja Ylen palvelupäällikkö Kari Haakana.

Puhuimme muun muassa tapauksista, joissa sosiaalinen media on tuottanut toimittajille vaikeuksia noudattaa journalismin etiikkaa, mutta kävimme läpi myös tapoja, joilla some on edistänyt eettisesti kestävää journalismia.

Jälkimmäiseen kohtaan totesin, että some on muun muassa parantanut virheen korjausta JSN-medioissa. Ennen some-aikaa esimerkiksi Ylen uutisissa ei ollut näin massiivisia oikaisuja.

Korjausten määrä uutisessa voi näyttää hullunkuriselta, mutta ne on tehty kuten Journalistin ohjeet edellyttävät. Oikaisuhan ei ole mikään nolo juttu, koska se kertoo viestimen noudattavan eettisiä ohjeita.

Keskustelu oli mielenkiintoinen, mutta niin oli sen yhteydessä esitelty tutkimuskin. Helsingin yliopiston tutkijat Laura Juntunen ja Juha Herkman antoivat maistiaisia ensi viikolla ilmestyvästä tutkimusraportistaan, jonka otsikkona on Kulttuurien törmäys: Sosiaalisen median haaste journalistiselle ammattietiikalle.