Toimittajat järkyttyivät: lihavoidut nimet katosivat Hesarista
Toimittajia on järkyttänyt tällä viikolla Helsingin Sanomien tekemä typografinen muutos: menivät poistamaan lihavoinnit henkilöiden nimistä ja kursivoinnit teosten nimistä!
Voi Jeesus. Miten me nyt pystymme lukemaan lehdestä yhtään mitään?
Varsinkin printtilehdessä tuhdimmalla painomusteella värjätyt henkilönimet kiinnittävät lukijan huomion – kuten sitaattinostot ja väliotsikot (joista HS luopui joitakin vuosia sitten) – ja helpottavat lukemista.
HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen kommentoi Journalisti-lehdelle, että kyse on puolentoista viikon kokeilusta.
”Olemme syksyn ajan tehneet parannuksia, joiden tarkoituksena on helpottaa toimittajiemme työtä. Julkaisujärjestelmämme käyttämistä on yksinkertaistettu. Olemme kokeilleet, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. Lihavoinnit ovat pieni osa lehdentekemisen prosessia, mutta kokeilemme nyt sitäkin, miten se toimisi, että meillä ei olisi niitä lainkaan. Esimerkiksi pääkirjoituksissa ei ole lihavointeja koskaan ollutkaan”, Mäkinen sanoo Journalistin haastattelussa.
Nimien lihavointikäytäntö on itse asiassa varsin poikkeuksellinen tyyli maailman mittakaavassa. En äkkiseltään löytänyt yhtäkään lehteä Keski- ja Pohjois-Euroopasta tai Yhdysvalloista, joissa ihmisten nimiä lihavoitaisiin. Jos joku tällaisen lehden tietää, vinkatkaapa minulle.
Mediaansekaantuja selvitti HS:n Aikakoneesta eli näköislehtiarkistosta, milloin nimien lihavointi tuli Hesariin.
Vastaus on, että henkilöiden nimiä ryhdyttiin järjestelmällisesti lihavoimaan Helsingin Sanomissa 2. tammikuuta 1989. Arvaan, että ajankohta saattaa liittyä digitaaliseen toimitustekniikkaan, joka toi uusia typografisia mahdollisuuksia.
Sitä ennen lehti käytti nimien erottamiskeinona enimmäkseen sukunimen h a r v e n ta m i s t a ensimmäistä kertaa mainittaessa. Tässä käytännöt vaihtelivat eri osastoilla. Joillakin osastoilla henkilöiden nimiä myös kursivoitiin ja joskus lihavoitiin.
Jäljitin arkistosta myös ajankohdan, jolloin sukunimien harventaminen otettiin käyttöön.
Aika kauas saikin kaivautua, sillä harventaminen alkoi näkyä lehdessä vähitellen vuoden 1933 aikana. Sinä vuonna lehdessä käytettiin ilman ulospäin avautuvaa logiikkaa sekaisin nimien harvennusta tai nimiä ilman mitään korostekeinoja. Ennen vuotta 1933 nimissä ei ollut korostuksia.
Vertailun vuoksi selvitin Suomen Kuvalehden näköislehtiarkistosta, milloin SK alkoi lihavoida nimiä.
Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa järjestelmällisesti Suomen Kuvalehden numerossa 19.2.1988 eli vajaa vuosi ennen kuin HS:ssa.
Sitä ennen SK oli pääosin kursivoinut henkilönimet, mutta myös satunnaista nimien lihavointia näkyy olleen vuosien varrella osastosta, juttutyypistä ja muusta typografiasta riippuen.
Lihavoinnista luopuminen on ymmärrettävämpää verkkomediassa, jossa lukuisat tekstin korostuskeinot kilpailevat keskenään ja visuaalinen kokonaisuus voi muuttua levottomaksi. Esimerkiksi verkkolinkit ovat värillisiä tai alleviivattuja, ja tekstin muita osia korostetaan lihavoinnilla tai kursivoinnilla.
Myös painetussa tekstissä nimien lihavoinnit ja kursivoinnit tuottavat päänvaivaa, jos teksti on välttämätöntä aloittaa henkilön tai teoksen nimellä ja lehden tyylikirja edellyttää tekstin alkuun anfangia eli suurikokoista alkukirjainta.
Ja viehän nimien maalailu ja korostaminen aikaa toimittajalta kovassa kiireessä, kun verkossa käydään kiivasta minuuttikilpailua muiden uutisvälineiden kanssa.
Kielitoimistolla ei ole virallista kantaa nimien korostukseen. Heidän puolestaan jokainen julkaisija voi tehdä niin kuin lystää – ja niinhän se onkin.
Oma mielipiteeni on, että painetussa lehdessä henkilöiden ja teosten nimien korostaminen on hyvää lukijan palvelua. Pystyn itse elämään ilman nimien lihavointiakin, mutta saattaa jäädä jokin isompi tekstierämaa kahlaamatta läpi, jos en löydä tekstin joukosta kiinnostavia nimiä.