Toimittaja on aina vähän jäävi

Kolumnisti Elina Grundström kirjoittaa tuoreessa Journalisti-lehdessä viestintätehtäviin siirtyneistä ex-toimittajista. Kirjoittajan mielestä veteen piirretty viiva mainonnan ja journalismin välillä on siirtynyt korvien väliin, jossa se liplattelee epämääräisesti. Grundström peräänkuuluttaa lisää ”hygieniaa” ja sidonnaisuuksien ilmoittamista.

”Kasvava freelancer-joukko tekee samanaikaisesti toimittajan ja viestintäkonsultin hommia, mutta ei osaa ilmoittaa sidonnaisuuksiaan läpinäkyvästi. Sama henkilö esiintyy journalistisilla alustoilla ’vapaana toimittajana’, mutta muualla ’viestintäkonsulttina’. ’Tiedetoimittaja’ voi olla toisissa yhteyksissä ’tiedeviestijä’. Tv-keskusteluissa lobbareiksi siirtyneet toimittajat esiintyvät vanhan karismansa varassa, eikä katsoja osaa aavistaa, kuka heidän palkkansa nykyään maksaa.”

Olen samaa mieltä sidonnaisuuksien ilmoittamisesta ja toiminnan avoimuudesta yleisölle päin. Viestintäyrittäjänä itseäni elättävänä ja journalistisilla alustoilla vapaana toimittajana esiintyvänä en kuitenkaan tunnista Grundströmin mainitsemaa ongelmaa korvieni välissä. Minulle on täysin selvää, että journalismia tehdään journalistisin perustein ja menetelmin, ja mainonta ja markkinointi pidetään siitä erillään.

Journalistisen työn kenttä on parhaillaan rajussa muutoksessa. Koko mediatoimiala supistuu, ja journalisteja irtisanotaan vakituisista työpaikoistaan. Joudumme väistämättä totuttelemaan siihen, että yhä useampi toimittaja on freelancer. Free-toimittajien toimeksiantajat ovat laajalla viestinnän kentällä – eivät vain yhä ahtaammaksi käyvällä mediatoimialalla. Harva free elää pelkällä journalismilla.

Mielestäni tittelit on valittava julkaisufoorumin ja käsiteltävän aiheen mukaan. Sidonnaisuudet pitää ilmoittaa yleisölle silloin, kun se on aiheen puolesta olennaista. Tästä maasta tuskin löytyy niin omavaraista ja muusta yhteiskunnasta erillään elävää toimittajaa, joka ei olisi johonkin suuntaan edes pikkuisen jäävi.