Toimittaja on aina vähän jäävi

Kolumnisti Elina Grundström kirjoittaa tuoreessa Journalisti-lehdessä viestintätehtäviin siirtyneistä ex-toimittajista. Kirjoittajan mielestä veteen piirretty viiva mainonnan ja journalismin välillä on siirtynyt korvien väliin, jossa se liplattelee epämääräisesti. Grundström peräänkuuluttaa lisää ”hygieniaa” ja sidonnaisuuksien ilmoittamista.

”Kasvava freelancer-joukko tekee samanaikaisesti toimittajan ja viestintäkonsultin hommia, mutta ei osaa ilmoittaa sidonnaisuuksiaan läpinäkyvästi. Sama henkilö esiintyy journalistisilla alustoilla ’vapaana toimittajana’, mutta muualla ’viestintäkonsulttina’. ’Tiedetoimittaja’ voi olla toisissa yhteyksissä ’tiedeviestijä’. Tv-keskusteluissa lobbareiksi siirtyneet toimittajat esiintyvät vanhan karismansa varassa, eikä katsoja osaa aavistaa, kuka heidän palkkansa nykyään maksaa.”

Olen samaa mieltä sidonnaisuuksien ilmoittamisesta ja toiminnan avoimuudesta yleisölle päin. Viestintäyrittäjänä itseäni elättävänä ja journalistisilla alustoilla vapaana toimittajana esiintyvänä en kuitenkaan tunnista Grundströmin mainitsemaa ongelmaa korvieni välissä. Minulle on täysin selvää, että journalismia tehdään journalistisin perustein ja menetelmin, ja mainonta ja markkinointi pidetään siitä erillään.

Journalistisen työn kenttä on parhaillaan rajussa muutoksessa. Koko mediatoimiala supistuu, ja journalisteja irtisanotaan vakituisista työpaikoistaan. Joudumme väistämättä totuttelemaan siihen, että yhä useampi toimittaja on freelancer. Free-toimittajien toimeksiantajat ovat laajalla viestinnän kentällä – eivät vain yhä ahtaammaksi käyvällä mediatoimialalla. Harva free elää pelkällä journalismilla.

Mielestäni tittelit on valittava julkaisufoorumin ja käsiteltävän aiheen mukaan. Sidonnaisuudet pitää ilmoittaa yleisölle silloin, kun se on aiheen puolesta olennaista. Tästä maasta tuskin löytyy niin omavaraista ja muusta yhteiskunnasta erillään elävää toimittajaa, joka ei olisi johonkin suuntaan edes pikkuisen jäävi.

Julkisen sanan neuvosto antoi juuri tällä viikolla ratkaisunsa kolmea toimittajan asemaa koskevaan tapaukseen, joissa käsiteltiin sidonnaisuuksien ilmoittamista ja osin myös piilomainontaa. Olin paikalla neuvoston jäsenenä. Ajallinen yhteys Grundströmin kirjoitukseen on sattumaa, mutta sekä JSN:n päätökset että Grundströmin kolumni ovat hyvää ajankuvaa.

Lyhyesti kuvattuna tapaukset olivat tällaisia:

1) Vapauttava päätös tapauksessa, jossa viestintäkonsulttina työskentelevä toimittaja toimi television keskusteluohjelman vetäjänä ja oli kutsunut studioon viestintätoimistonsa toimitusjohtajan. Sidonnaisuutta ei ilmoitettu, mutta neuvoston enemmistö piti tässä tapauksessa vierasvalintoja perusteltuina eikä nähnyt liikesuhteen vaikuttaneen ohjelman sisältöön. Neuvosto päätyi vapauttavaan äänestyksen jälkeen.

2) Vapauttava päätös tapauksessa, jossa aikakauslehden bloggaaja, oman erityisalansa asiantuntija, kertoi blogissaan juuri ilmestyneestä kirjastaan. Sidonnaisuus oli avoimesti ilmoitettu. En osallistunut tämän päätöksen tekemiseen, koska olin oman sidonnaisuuteni vuoksi jäävi.

3) Vapauttava päätös tapauksessa, jossa paikallislehti kritisoi nimettömässä pääkirjoituksessa kunnan koulutuslautakunnan kokouksessa sattunutta äänestysepisodia. Lehden päätoimittaja on koulutuslautakunnan puheenjohtaja, mutta sidonnaisuutta ei tekstissä ilmoitettu. Neuvosto piti asiaa ongelmallisena, mutta päätyi pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen vapauttavaan.

Näissä tapauksissa päädyttiin vapauttaviin päätöksiin lieventävien asianhaarojen vuoksi. Minusta sekä tapauksissa 1 että 3 ei olisi ollut ongelmaa, jos sidonnaisuus olisi tuotu avoimesti esiin. Tämä olisi ollut toimittajilta tyylikäs ratkaisu, mutta neuvosto ei jaa tyylipisteitä.

Neuvosto linjasi Elina Grundströminkin esiinnostamaa asiaa näin: ”Nykyisin yrittäjinä työskentelevät toimittajat esiintyvät useissa eri tiedotusvälineissä. Yksi esiintyminen synnyttää usein uusia esiintymispyyntöjä. Tämä on tärkeää toimittajien ja heidän yritystensä liiketoiminnan kannalta. Siitä aiheutuu erityisiä velvoitteita yrittäjätoimittajia käyttäville tiedotusvälineille ja toimittajille itselleen. Toimitusten on harkittava tällöin erityisen huolellisesti, ettei toimittaja käsittele omaan intressipiiriinsä saati yritystoimintaansa liittyviä asioita. Lisäksi yleisölle on aina kerrottava niistä kytköksistä, jotka voivat vaikuttaa toimittajan toimintaan.”