Tappajat eivät kuulu viihdeohjelmiin
Nelosen vastaava kanavatuottaja Alexandra von Knorring-Rosti on fiksu ihminen. Knorring-Rosti hyllytti Jari Sarasvuon huomisesta ohjelmasta Jenna Lepomäen tapon avustamisesta tuomitun Joel Lilon haastattelun. En tiedä, mitä Sarasvuon päässä liikkui, kun hän päätti tällaisen haastattelun tehdä, mutta se oli huono idea.
Lilo tuomittiin toissa vuonna elinkautiseen vankeuteen nuoren naisen murhasta, mutta hovioikeus lievensi tuomion tapon avunannoksi ja lyhensi rangaistusta kuuteen vuoteen. Lilo istui nuorena henkilönä tuomiostaan kaksi vuotta ja on jo vapaalla jalalla. Vapautumisen jälkeen lehdet uutisoivat Lilon epäillyistä uhkauksista ja loukkaavista viesteistä Lepomäen muistosivulla Facebookissa.
Vastaava kanavatuottaja Knorring-Rosti perusteli Ilta-Sanomissa hyllytystä surmatun tytön muiston kunnioittamisella ja surevien ihmisten rauhaan jättämisellä.
”Ohjelma vain paranee”, hän totesi hyllytyksen vaikutuksista IS:lle.
On ymmärrettävää, että yleisöllä on tiedontarve julmien ja käsittämättömien henkirikosten motiiveista, joiden sairaista ajatuksenkuluista vain tekijät itse voivat kertoa. Raskaista rikoksista tuomituilla kriminaaleillakin on toki sananvapautensa, jota he voivat toteuttaa sosiaalisessa mediassa tai Alibi-lehden haastatteluissa. Tv:n primetimeen ja viihdeohjelmiin tappajien selitykset eivät mielestäni kuulu.