Pettyneelle rahat takaisin – löytyikö journalismin Graalin malja?

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

Hollannissa avautui toissa päivänä Blendleksi kutsuttu journalismin kauppapaikka, jollaista ei ole vielä missään muualla maailmassa. Poikkeuksellista on se, että Blendlessä ovat mukana Hollannin kaikki keskeiset lehtikustantajat, joiden tarjonnasta käyttäjä maksaa vain lukemistaan artikkeleista. Lehtiä on valikoimassa nyt 40. Artikkeleiden hinnat vaihtelevat 10–29 sentin välillä.

Pieniin summiin perustuvat mikromaksut eivät ole olleet maailmalla hyvässä huudossa lehtien digimaksuissa, koska kustantajat pitävät isompia kuukausimaksuja tuottoisampana bisneksenä. Näin toimii esimerkiksi amerikkalaisten kustantajien Next Issue, jossa saa luettavakseen 125 aikakauslehteä runsaalla 7 eurolla kuussa.

Lehtien selaamisen lisäksi lukija voi Blendlessä seurata, mitä artikkeleita kaverit ja muut henkilöt lukevat eniten. Palvelua voi käyttää vain Hollannissa, mutta Beta-näkymää voi testata täällä (kokeile vaihtaa selausnäkymää vasemman yläreunan painikkeista).

Erityisen houkuttelevaksi Blendlen tekee mahdollisuus syöttää sanahakuja koko lehtiaineistoon ja asettaa omia sanavahteja. Jos haluaa seurata esimerkiksi politiikkaan, kulttuuriin tai urheiluun liittyvää tiettyä keskustelua ja uutisointia, Blendlen kautta saa aihepiiristä kattavan läpileikkauksen koko lehtimediakentästä.

Mielenkiintoisin ominaisuus on lupaus maksun palauttamisesta, jos lukija ei ole tyytyväinen artikkeliin. Maksujen palautusten määrä on kytköksissä siihen, miten monesta artikkelista käyttäjä on maksanut. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän voi vaatia palautuksia. Palautusta pyytävän pitää perustella vaatimuksensa.