Päätoimittajapeli käynnistyi - onko nyt naisten vuoro Ilta-Sanomien johdossa?

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun vallan huipulla politiikassa tai liike-elämässä avautuu merkittävä johtajanpesti, media on pullollaan analyyseja siitä, kuka valitaan tähän tärkeään tehtävään. Toimittajat rakastavat spekulointia.

Mutta kun kyse on media-alan vaikutusvaltaisesta tehtävästä, kukaan ei hiisku mitään. Tai siis hiiskuu, mutta korkeintaan kollegojen kesken työmaaruokalassa tai tuopin äärellä baarissa.

Olen käynyt jo sen verran monta kuiskuttelevaa yksityiskeskustelua siitä, kenestä tulee Ilta-Sanomien seuraava vastaava päätoimittaja, joten miksenpä julkistaisi omaa shortlistiäni täällä.

Ilta-Sanomien nykyinen vastaava päätoimittaja ja kustantaja Tapio Sadeoja jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. Hän toimi myös STT:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 2016-2018. IS on Suomen johtava uutismedia verkossa, joten ihan vähäpätöisestä hommasta ei ole kyse.

Mielenkiintoista on, että Sanoma ei hae Sadeojan tilalle kustantajaa ja vastaavaa päätoimittajaa vaan pelkästään vastaavaa päätoimittajaa. Tämä laventaa seuraajaehdokkaiden joukkoa.

Sadeojan edeltäjät Antti-Pekka Pietilä, Hannu Savola ja Vesa-Pekka Koljonen nousivat vastaaviksi päätoimittajiksi Sanoman sisältä, ja sanomalaisuutta on suosittu myös Helsingin Sanomien vastaavien päätoimittajien valinnoissa. Todennäköisyys yhtiön ulkopuolelta tulevalle vastaavalle päätoimittajalle on pieni muttei mahdoton.

Media-alan ulkopuolelta nousevaan päätoimittajaan en taas usko ollenkaan.

Kun Sanoma hankki viime vuonna omistukseensa Kaiku Entertainmentin, periaatteessa oman konsernin sisältä voisi IS:n vastaavaksi päätoimittajaksi nousta myös Maija Vilkkumaa tai Juha Tapio. No, vitsi vitsi – pidän kuitenkin peukkuja Kaiun tiimiin kuuluvan Elastisen puolesta.

Sanoman lehdistä olisi tarjolla kovia nimiä, mutta moni uskoo, että asialla on ihan turha spekuloida, koska vahvin ehdokas vastaavaksi päätoimittajaksi on Ulla Appelsin. Hän on hoitanut IS:n päätoimittajan tehtävää vuodesta 2010.

Häntä minäkin veikkaan uudeksi vastaavaksi, mutta jos nyt edes viihteen vuoksi mietittäisiin vielä muitakin nimiä listalle.

IltA-Sanomien omista toimituspäälliköistä Jari Tourusella on aiempaa kokemusta vastaavan päätoimittajan tehtävistä Savon Sanomissa, jossa hän toimi vuosina 2006-2015. Sitä ennen hän työskenteli pitkään muun muassa Iltalehden uutispäällikkönä.

Hesarin johdosta on ennenkin noustu iltapäivälehtien päätoimittajiksi. Olisiko tässä HS:n toisen päätoimittajan Antero Mukan suuri tilaisuus tai lähtisikö vastikään toimituspäälliköksi nimitetty Laura Saarikoski mukaan alakerran lehden päätoimittajakisaan?

Sanoma Median aikakauslehtien puolella Me Naisten organisaatio on täynnä entisiä iltasanomalaisia. Lehden päätoimittaja Iina Artima-Kyrki ja hänen esinaisensa, Sanoma Lifestylen johtaja Johanna Lahti ovat entisiä IS:n viihdetoimituksen vetäjiä ja kokemukseltaan tehtävään sopivia.

 

Konsernin ulkopuolellakin olisi kovia tekijöitä. Iltalehden julkaisupäällikkö Erkki Meriluoto siirtyi Seuran päätoimittajaksi kesällä 2018. Miksei saman tien Ilta-Sanomien ruoriin?

Tekniikan Maailman päätoimittaja Reijo Ruokanen ehti jo kertaalleen olla IS:n päätoimittajana vuosina 2007-2010 ja kirjoittaa Ilta-Sanomiin edelleen kolumneja, joten napanuoraa ei ole kokonaan katkaistu. Myös Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Uutisten vastaavana päätoimittajana vuonna 2017 aloittanut Mikko Heino on työskennellyt johtotehtävissä muun muassa Iltalehdessä ja Ilta-Sanomissa.

Seiskaa kustantavan  Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä oli yksi Iltalehden päätoimittajista vuosina 2002-2004. Hänen alaisenaan työskentelevä medialiiketoimintojen johtaja Elina Schüller on toiminut aiemmin toimituspäällikkönä sekä Iltalehdessä että Ilta-Sanomissa.

 

Tuntisikohan HS:n entinen päätoimittaja, nykyinen Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen vielä vetoa lehtimaailmaan?

Todellinen musta hevonen päätoimittajakisassa olisi hänen entinen esimiehensä Atte Jääskeläinen, jolla olisi myös työhakemuksessa kysyttyä kansainvälistä kokemusta sekä Sanoma-taustaa.

Korkeisiin viestintävirkoihin siirtyneistä entisistä journalistijohtajista tulee mieleen valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, joka toimi aiemmin Helsingin Sanomien digitaalisista sisällöistä vastaavana päätoimittajana. Voi toki olla, että hän sai jo tarpeekseen Aamulehden päätoimittajasekoilusta.

Joka tapauksessa tällä kertaa hyvistä naisehdokkaista ei todellakaan ole pulaa.

 

Tässä minun veikkaukseni. Kylläpä teki hyvää spekuloida, ja suon saman ilon nyt teillekin.

Hakuaikaa Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan tehtävään on 8.3.2019 asti. Nyt sitten vaan hakemusta vetämään!