Onko rikos yksityisasia? Uutisista ja netistä löytyvän tiedon yhdistely voi olla KKO:n mukaan rikos

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

Jatkan tänään laajemmin siitä, mihin jäin eilisessä postauksessani myymälävarkaan ja seksuaalirikollisen yksityisyydensuojasta. Korkeimman oikeuden (KKO) eilen antama päätös niin sanotussa ”pedofiilinmetsästäjän” tapauksessa on herättänyt ihmettelyä myös mediapiireissä.

Äänekoskelaisen miehen tuomio yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä pysyi voimassa läpi kaikkien oikeusasteiden. Mies oli julkaissut vuonna 2014 Facebookin avoimessa Pedofilian uhrien puolesta -ryhmässä neljä kuukautta vanhan MTV:n uutisen, jossa mainittiin reilun kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen saaneen seksuaalirikollisen nimi. Linkittämänsä uutisen yhteydessä mies julkaisi tuomitun kuvan, jonka tämä oli itse ladannut Facebook-sivulleen. Samaan yhteyteen mies kirjoitti ”X on ilmeisesti jo vapautunut?”

KKO katsoi, että vaikka nimeltä mainitun henkilön tuomio ja hänen valokuvansa olivat julkista tietoa, nimen ja kuvan yhdistäminen loukkasi tuomion saaneen miehen yksityiselämää.

Tämä tietenkin herättää kysymyksen muun muassa siitä, onko tuorekin rikos sellainen yksityisasia, jota ei voi julkisesti käsitellä nimillä ja kuvilla. Kummastelua on aiheuttanut myös se, miten julkisten tietojen yhdistäminen voi olla rangaistavaa, jos tiedot ovat kuitenkin kaikkien saatavilla uutisissa ja netissä.

Olin itsekin uutisia luettuani äimän käkenä, mutta KKO:n julkisen päätöslauselman luettuani ymmärsin tuomion perusteluja paremmin. Käytännössä kävi niin, että rikollisen yksityisyydensuoja voitti tavallisen kansalaisen sananvapauden. Ratkaisuun vaikutti olennaisesti se, ettei äänekoskelaismiehen Facebook-päivityksessä ollut oikeuden mielestä kyse ajankohtaisesta rikosuutisoinnista ja miehen kertoman mukaisesta keskustelusta yleisesti merkittävästä aiheesta.