Oikaisuvaatimus menee herkästi tunteisiin - mutta miksi Yle oikaisi pienellä merkittävän Sipilä-asian?
Journalistisen virheen korjaus on periaatteessa yksinkertainen asia mutta käytännössä usein kaikkea muuta. Yleensä ongelma on siinä, ettei mitään virhettä myönnetä tapahtuneen, kuten kävi JSN:n ratkaisemassa Ylen ja Iltalehden sotahirvien tapauksessa.
Neljän JSN-vuoteni aikana näin monta kertaa, miten kommunikaatio virheestä valittavan lukijan ja palautetta saavan toimituksen välillä meni lukkoon. ”Ettekö te idiootit tämän vertaa tajua” -tyyppisiä herjoja on putki väärällään, eikä niissä aina edes kovin selvästi yksilöidä, mikä on oikaisua vaativa olennainen asiavirhe. Käytäntö on kuitenkin sellainen, että jos toimitus ei oikaise tietoonsa tullutta olennaista asiavirhettä, JSN joutuu antamaan langettavan päätöksen Journalistin ohjeiden 20. kohdan perusteella.
JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön.
JSN tulkitsee, oliko kyse olennaisesta asiavirheestä vai jostain vähäpätöisemmästä erheestä, jota ei tarvitse oikaista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pienemmätkin virheet kannattaa oikaista silloin, kun yleisö niistä huomauttaa tai jos toimitus huomaa itse mokanneensa. Median uskottavuutta ei heikennä vaan päinvastoin vahvistaa se, että palautteeseen reagoidaan ja oikaisuja julkaistaan.
Vinkkinä oikaisua vaativille sanoisin, että lopputulos on parempi, jos pyyntö on asiallinen eikä alenna vastaanottajansa ihmisarvoa. Toisessa päässäkin on ihminen – usein juuri se isä tai äiti, jonka lapsi arvostelun kohteeksi joutunut juttu on. Menee siis herkästi tunteisiin, vaikka ammattilaisten pitäisi ottaa asiat asioina.
Otan kirjoittajan luvalla esimerkin toimitukselle lähetetystä oikaisupyynnöstä, joka johti virheen korjaamiseen. Tampereen yliopistossa suunnittelijana työskentelevä Satu Seppä kertoi Facebookissa huomanneensa Ylen jutussa asiavirheen.
”Lähetin toimitukselle siitä ystävällisen viestin. Laitoin mukaan kolme linkkiä lähteisiin, joista tiedon voi tarkistaa. Kymmenessä minuutissa sain vastauksen, jossa pahoiteltiin epätäsmällisyyttä ja pyydettiin tarkistamaan, onko tieto korjattu oikein. Toimitus kiitti palautteesta. Minä kiitin ripeästä reagoinnista”, Seppä kirjoitti.
”Arjen mediakritiikki onnistuu myös ilman sättimistä, kuittailua, mollaamista, nolaamista, vinoilua tai toimittajien ammattitaidon kyseenalaistamista. Kokeiltu on. Tuntui oikein hyvältä.”
Lopuksi tuore havainto oikaisemisesta. En tiedä, kuka oli osannut pyytää oikealla tavalla virheen korjausta Yleltä, joka lisäsi suurta numeroa tekemättä HS:n tietovuotoa koskevan juttunsa perään pienen lisäyksen:
”Juttua korjattu 18.12 klo 16.33: Jutussa luki aiemmin, että Suomi olisi pudonnut maailman lehdistönvapausindeksissä kolmanneksi Ylen ja pääministeri Juha Sipilän viimevuotisen ’konfliktin’ seurauksena. Suomi putosi kolmanneksi kuitenkin sen vuoksi, että Norja ja Ruotsi menivät lehdistönvapaudessa Suomen ohi.”
Tämä pieni oikaisu siis korjaa paitsi kyseistä juttua mutta vetää pohjan pois myös aiemmalta uutisoinnilta kotimaassa ja ulkomaista mediaa myöten. Esimerkiksi Yle itse uutisoi Suomen sijoituksen lehdistönvapausindeksissä heikenneen Sipilän toiminnan vuoksi.
Kiinnitin Toimittajat ilman rajoja -järjestön pitämässä sananvapausseminaarissa toukokuussa 2017 huomiota siihen, että vaikka Suomi olisi saanut ilman Sipilän vaikutusta samat pisteet kuin edellisvuonna, Ruotsi ja Norja olisivat silti kiilanneet listalla ohi. Ne kun paransivat suoritustaan merkittävästi, ja Suomen tulos hieman heikkeni. Mediassa oli mennyt läpi tulkinta Sipilän romahduttavasta vaikutuksesta. Uutisointi perustui indeksiä ylläpitävän Toimittajat ilman rajoja -järjestön tiedotteeseen, jossa Sipilän rooli tuli vahvasti esiin.
Se, miten paljon Sipilä heikensi Suomen pistemäärää vuoden 2017 vertailussa, on vain järjestön tiedossa. Joka tapauksessa Ylen tekemän pienen oikaisun vaikutus ja merkitys on sen verran suuri, että kannattaisi kysyä selvennyksiä tilastojen tulkintaan järjestöltä itseltään ja tehdä siltä pohjalta kunnon juttu, kuten toimittaja Johanna Vehkoo ehdotti Twitterissä:
Eli: jos haluaa kiistää aivan kaikkialle levinneen selityksen, pitäisi kysyä järjestöltä. Sitten oikaista vanha uutinen ja kirjoittaa uusi, jossa asia avataan.
— Johanna Vehkoo (@vehkoo) December 20, 2017
Tämä olisi myös Journalistin ohjeiden 20. kohdan hengen mukaista. Siellä todetaan, että korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen ja kehotetaan julkaisemaan tarvittaessa kokonaan uusi juttu.