Muistatko, kuka haastatteli sinua viime kesänä?
”Me täällä Suomen Kuvalehdessä vaalimme lukijoidemme meille osoittamaa luottamusta siihen, että kerromme maailman tapahtumista tarkasti ja todenmukaisesti. Sen vuoksi ryhdyimme heti tutkimaan asiaa, kun lähteemme kertoivat, etteivät he olleet puhuneet toimittajan kanssa, joka oli siteerannut heitä jutussaan. Jutun oli kirjoittanut freetoimittaja Pasi Kivioja, joka on kirjoittanut Suomen Kuvalehdelle vuodesta 2013.
Koska Kivioja ei pystynyt esittämään uskottavia todisteita tekemistään haastatteluista, palkkasimme riippumattoman faktantarkistajan tutkimaan kaikkia hänen tekemiään artikkeleita. Faktantarkistaja löysi tutkimuksissaan noin 50 todennäköisesti tai varmuudella tekaistua haastattelua, mukaan lukien jutut tapahtumista, joihin hän ei ollut järjestäjien mukaan osallistunut lainkaan. Kymmeniä haastateltavia ei pystytty jäljittämään – joko heistä ei ollut tietoja verkossa tai he olivat anonyymejä – ja useat Kiviojan jutuissaan siteeraamat henkilöt joko kiistivät puhuneensa hänen kanssaan tai antaneensa jutuissa mainittuja kommentteja.”
Jösses, tämä olisi jokaisen toimittajan pahin painajainen. Koko ura toimittajana olisi mitätöity valheellisena, eikä uusia juttukeikkoja heruisi enää koskaan mistään. Wikipediaan tulisi omalle kohdalle ikuinen merkintä huijaritoimittaja.
Tuo avauskappale on itse tekaisemani. Oikea ”huijaritoimittaja”, johon tässä viittaan, on brittiläisen The Guardianin free-toimittaja Joseph Mayton. Guardian uutisoi eilen häneen kohdistuneista lehden sisäisistä tutkimuksista kutakuinkin noilla käyttämilläni sanoilla.
Ei ole varmasti helppoa lehdelle myöntää, että se on julkaissut sepitettyjä juttuja.
Eikä ole varmasti kevyin perustein lyöty huijarin leimaa lehden pitkäaikaisen avustajan päälle. On täytynyt olla vahvaa näyttöä.
Mutta jos vaakakupissa on toisella puolen yhden free-toimittajan maine ja toisella puolen koko laadukkaana pidetyn tiedotusvälineen journalistinen uskottavuus, on selvää, kumpi siinä vertailussa painaa enemmän. Epäilyksenalaiseen yksilöön otetaan selvä hajurako. Näin tehtiin muun muassa Jayson Blairille New York Timesissa, Jack Kelleylle USA Todayssa, Juan Thompsonille The Interceptissä ja Stephen Glassille The New Republicissa.
Guardian kertoi, ettei Joseph Maytonin kaikkia haastateltavia kyetty jäljittämään. Mayton itse kiistää lehden syytökset ja huomauttaa, että tutkittavina olleista haastatteluista monet oli tehty kuukausia tai vuosia sitten. Hänen mukaansa monet haastatteluista tapahtuivat mielenosoituksissa tai kadulla. Hän ei ole säilyttänyt muistiinpanojaan tai yhteystietoja noista kohtaamisista eikä ole nauhoittanut keskustelujaan. Hän myöntää, että teki virheen, koska ei säilyttänyt haastattelumateriaalejaan, mutta se on hänen mukaansa eri asia kuin tarinoiden tekaiseminen.
Jos minun juttujeni lähteiltä kysyttäisiin vuosien päästä, puhuivatko he kanssani tai sanoivatko niin kuin jutussani väitin, eivät he välttämättä muistaisi satunnaista nopeaa kohtaamistamme. Reportterin nimi ei ole haastateltaville yleensä olennainen asia.
Kaikkia lähteitäni ei saataisi jäljitettyä. Osa heistä on esiintynyt jutuissani anonyymisti, osaa ei löydy verkosta tai heitä on useita samannimisiä tai he ovat muuttaneet sittemmin nimeään.
En myöskään ole säilyttänyt kaikkia vanhoja haastattelumuistiinpanojani, tallennuksiani ja keräämiäni yhteystietoja, joten minun olisi hyvin vaikea todistaa itseni viattomaksi. Luulenpa, että moni kollega olisi yhtä pahassa pulassa. Nekin jotka nauhoittavat puhelinhaastattelunsa – mukaan lukien minä itse – eivät välttämättä säilö nauhoja tai tiedostoja kovin pitkään. Maytonin tapauksen jälkeen on pakko miettiä, pitäisikö tosiaan olla huolellisempi ja mistä löytyisi aika ja tila kaiken arkistoimiselle.
Guardian kertoo oppineensa tapauksesta kaksi asiaa: Ensinnäkin heidän pitää oppia tuntemaan käyttämänsä freelancerit paremmin, ennen kuin avustajien kanssa ryhdytään säännölliseen yhteistyöhön. Suosittelen myös vakituiseen henkilökuntaan tutustumista, sillä freelancerius ja huijarius eivät automaattisesti korreloi keskenään. Huijareissa on ollut lehden palkollisiakin.
Toiseksi Guardian lupaa vastedes harkita tarkemmin anonyymien lähteiden käyttöä jutuissa, joissa ei ole erityistä tarvetta nimensuojaan. Tämä on hyvä neuvo, jota kannattaa miettiä myös suomalaisissa medioissa.
P.S. Aiempi SK-kolumnini ajankohtaisista huijareista löytyy täältä.