Mitä kuuluu?

Vanhat valokuvat kertovat, miltä ennen näytti, mutta vaikeampaa on tavoittaa muistijälki siitä, miltä ennen kuulosti. Olen itse syntynyt vuonna 1974, enkä kovin hyvin muista, millaisia ääniä ympäristössäni kuului 70- tai 80-luvulla. Olisi pitänyt äänitellä enemmän juttuja C-kasetille.

Jotakin kuitenkin on painunut mieleen: Autojen käyntiääni oli ennen voimakkaampi ja katkonaisempi, dieselmoottorit erottuivat bensakoneista, ja isäni Wartburg piti hassua römpötystä, jollaista ei enää kuule missään. Ei meillä ennen ilmalämpöpumppu suhissut samalla tavalla kuin nyt. Jotain ujellusta taisi kuulua joskus pattereista ja sirinää lämminvesivaraajasta. Muistan sormella pyöritettävien kiekkopuhelinten kovan pirinän, jonka jäljitelmää muuten suosin yhä iPhone-kännykässäni. 90-luvulla kuuli joka puolella Nokia Tune -soittoääntä, joka nykyisin on jo harvinaisuus.

Myös kirjoituskoneen naputus ja telan siirtoääni ovat historiaa. Niitä seurasivat kotitietokoneen matriisiprintterin rutina, modeemin viserrys ja faksilaitteen piippailu.

Myös median äänet ovat muuttuneet: Pystyn yhä viheltämään Urheiluruudun ja Lottoarvonnan vanhat tunnussävelmät, mutta niiden nykyisiä melodioita en saa millään päähäni. Muistan mainoskatkojen tunnusten, uutislähetysten introjen ja Ylen tietoiskujen äänimailman. Hyvin vahvasti ovat jääneet mieleen Kaj ja Hans ”Hasse” Wessmanin syvällä rintaäänellä radiossa lukemat STT:n uutiset, joita sodan käynyt pappani aina hiljentyi kuulemaan, eikä silloin kukaan saanut hiiskua mitään.

Äänikerrontaan ja ääniteknikkaan keskittyneen Äänipää-verkkosivuston mukaan maailmamme on nyt äänekkäämpi kuin ennen. Perkussiivisten iskuäänien tilalle on tullut jatkuva liikenteen, sähkölaitteiden ja ilmastoinnin humina. Se sisältää paljon matalia bassotaajuuksia. Kehityskulku on heijastunut muun muassa nykymusiikkiin.