Miss Helsingin pahoinpitelijä täytyy saada vastuuseen
Moni on kummastellut erikoista medianäytelmää, jota on käyty Miss Helsingin pahoinpitelyn ympärillä.
Jessica Ruokola, 25, kruunattiin Helsingin kauneimmaksi perjantai-iltana 8.1.2016. Maanantaina 11.1. Ilta-Sanomat uutisoi, että Ruokola oli pahoinpidelty viikonloppuna missifinaalin jälkeen.
Ruokola vetäytyi julkisuudesta ja hänen tilannettaan kommentoi missikisan järjestäjä Martina Aitolehti, joka ei ottanut kantaa pahoinpitelijään eikä tämän motiiviin. Aitolehden mukaan vasta valittu missi oli huonossa kunnossa. Jo tässä vaiheessa kiinnitin huomiota poikkeukselliseen uutisointiin: tapahtuma-ajasta, -paikasta ja epäillystä tekijästä ei esitetty tiedotusvälineissä mitään faktaa tai edes arvioita (esim. IS, IL, Seiska, MTV).
Seiska-lehden mukaan pahoinpitelijä olisi Ruokolan tuttavapiiriin kuulunut mies.
Torstaina 21.1. Ruokola ilmestyi vihdoin kameroiden eteen varsin hämmentävään lehdistötilaisuuteen. Vahva meikkikään ei peittänyt täysin pahoinpitelyn jälkiä nuoren naisen kasvoilta, ja järkytys oli edelleen silminnähtävissä.