Miksi media meni ministeri Räsäsen iholle?

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sisäministeri Päivi Räsäsen avustaja lähestyi eilen kello 16.18 joitakin toimituksia sähköpostilla, jossa hän pyysi, ettei kuvia Räsäsen sairaalaan saapumisesta julkaistaisi.

Pyyntöä ei noudatettu. Kuvat oli ehditty julkaista jo ennen viestin tuloa.

Räsänen oli joutunut auto-onnettomuuteen Vironlahdella. Sisäministeriö lähetti päivällä tiedotteen, jossa kerrottiin ministerin voivan hyvin ja jatkavansa päiväohjelmaansa normaalisti. Räsänen vietiin Kotkan keskussairaalaan, josta hänet kuitenkin siirrettiin jatkotutkimuksiin Helsingin Töölöön. Vointi ei sitten ollutkaan ihan niin hyvä kuin ensin annettiin ymmärtää, ja ministeriö joutui oikaisemaan aiempaa tiedotettaan. Räsäsen erityisavustaja Sonja Falk myönsi tiedon ministerin kunnosta lähteneen liikkeelle ennenaikaisesti.

Kun Räsästä tuotiin Töölön sairaalaan, paikalla oli myös mediaa. Ministeristä julkaistiin kuvia ja videoita, joissa häntä siirrettiin ambulanssista sairaalaan. Tämä herätti heti ihmettelyjä median moraalista. Miksi liikenneonnettomuuden uhrista esitettiin iholle tunkeutuvia kuvia ja videoita, kun hän oli avuttomassa tilassa ambulanssin paareilla?

Helsingin Sanomien kuvassa Räsänen näytettiin sairaalan ovien ulkopuolelta kuvattuna. Vaikutelma oli paparazzimainen, mutta Räsänen ei ollut kuvassa missään toimenpidehuoneessa vaan sairaalan sisääntulon käytävällä, julkisessa paikassa, jossa lain mukaan saa kuvata. Muissa kuvissa ja videoissa (esim. IS, IL, Yle, MTV) Räsästä nostettiin paareilla ulos ambulanssista sairaalan pihalla. Nekin oli kuvattu julkisella paikalla. Ministeri on poliittinen vallankäyttäjä, jonka yksityisyyden suoja on tavallista kansalaista kapeampi.

Juridisesti kuvien julkaisussa ei liene ongelmaa, mutta eettiselle pohdinnalle on silti aihetta.

Journalistin ohjeiden 29. kohdan mukaan julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on yleensä lupa selostaa ja kuvata ilman asianosaisen suostumusta.  Ohjeiden 28. kohta kehottaa kuitenkin noudattamaan hienotunteisuutta aina, kun hankitaan tietoja tai uutisoidaan sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista.

Kaikki, mikä on julkista, ei ole automaattisesti julkaistavissa.

Noudattivatko tiedotusvälineet siis riittävää hienotunteisuutta, kun ne julkaisivat kuvia loukkaantuneesta ministeristä?

Ei tietenkään olisi mitään mieltä sumentaa kuvista ministerin kasvoja, kuten tehtäisiin jonkun tavallisen kansalaisen kohdalla. Kuvia voi kuitenkin ottaa läheltä ja kaukaa, edestä ja takaa, ja kun filmin hinnasta ei tarvitse nykyisin säästellä, erilaista kuvamateriaalia on toimituksilla yllin kyllin tarjolla. Siellä on kyllä hienotunteisia ja vähemmän hienotunteisia otoksia, mistä valita.

Ministeristä otetut kuvat menivät lähelle, mitä moni pitää tarpeettomana tirkistelynä. Kuvissa ei kuitenkaan näy ministerin vammoja eikä hänelle tehdä kuvissa hoitotoimenpiteitä, mutta niistä käy hyvin selville, ettei ministeri ole niin hyvinvoivassa kunnossa kuin ministeriö antoi alun perin ymmärtää.

Kysyin perusteluja kuvien julkaisuun Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Iltalehden, Ylen uutisten ja MTV:n uutisten päätoimittajilta.

MTV:n Merja Ylä-Anttila sanoo toimituksensa kunnioittavan yksityisyyden suojaa ja hienotunteisuutta, mutta pitää kuvan julkaisua perusteltuna, koska ministerin onnettomuus ja äkillinen sairaalahoito on yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Lisäksi ministerin kunnosta tuli päivän mittaan hyvin erilaista tietoa.

”Kun sairaalan edestä tuli kuvaa Lehtikuvalta, me käytimme etäältä otetun kuvan etusivulla, jossa Räsänen peittyi otsikkopalkin alle. Kuvassa näkyi siis ambulanssista yleiskuvaa. Kuvassa näkyy etualalla sairaankuljetuksen henkilökuntaa ja takana Räsänen. Etäisyys on 3-5 metriä. Sama kuva oli kuvituksena itse jutussa, siinä Räsänen oli selvästi erotettavissa. Varsinaista saatavilla ollutta lähikuvaa ei käytetty.”

Ylä-Anttilan mukaan Räsäsen kuva tuli Lehtikuvan kuvapankkiin kello 15.32 ja avustajan pyyntö kello 16.18. Siinä vaiheessa kuva oli ollut julki jo jonkin aikaa, ja MTV:n toimitus päätti, että sitä ei lähdetä poistamaan.

Iltalehden päätoimittaja Petri Hakala sanoo uutisen kertomisen ja sen dokumentoinnin valokuvin onnettomuuspaikalla ja sairaalan ovella olevan perusteltua, koska ministerin tehtävä ja siitä selviytyminen ovat julkisia.

Kuvan julkaisuun ei kysytty lupaa, mutta sitä pohdittiin tarkasti juuri hienotunteisuuden näkökulmasta jo ennen kuin ministerin erityisavustaja välitti toiveen, ettei sairaalan ovella otettuja kuvia julkaistaisi. Tässä tapauksessa meidän mielestämme hienotunteisuus kulminoituu siihen, mitä kuvassa näkyy. Julkaisemissamme kuvissa ei ole mitään sellaisia yksityiskohtia, mitkä eivät olisi inhimillisesti ottaen hienotunteisia ministeri Päivi Räsäsen näkökulmasta.”

Ilta-Sanomien vastaavalla päätoimittajalla Tapio Sadeojalla ei ollut tietoa erityisavustajan pyynnöstä. Kuvan julkaisulle hän ei nähnyt estettä.

”Kyse on uutiskuvasta merkittävästä yhteiskunnallisesta vaikuttajasta julkisella paikalla, eikä kuvassa ole mitään sinänsä arkaluontoista tai loukkaavaa.”

Helsingin Sanomat ja Yle eivät vastanneet haastattelupyyntöön.