Mediaansekaantujan journalismipalkinto jaetaan taas - ehdota viime vuoden kovinta koronauutista!

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuotta 2020 leimasi ehdottomasti yksi uutisaihe ylitse muiden – korona.

Viime helmikuusta lähtien tiedotusvälineet ovat rehkineet pandemian parissa urakalla, jonka loppu ei vielä edes häämötä näköpiirissä. Koronauutisointi on kiinnostanut yleisöä valtavasti, ja mediaan käytetty aika kasvoi etenkin viime keväänä huimasti.

Poikkeusolot ovat pakottaneet mediatalot suurelta osin etätöihin. Kaikki tämä on vaatinut journalisteilta venymistä ja uudenlaisiin toimintatapoihin opettelua.

Koronavirus tarttui pysyvästi uutisiin alkuvuodesta 2020. Kuvaaja esittää korona-sanan esiintymistä suomenkielisissä verkkouutisissa kuluneen vuoden aikana.

Koronauutisoinnin kokonaismassa on jo niin valtava, että yksittäiset uutiset ja uutisvoitot alkavat hämärtyä mielessä. Nyt onkin hyvä hetki muistella viime vuotta ja jakaa kunniaa erinomaisesta journalismista.

On aika kaivaa Mediaansekaantujan journalismipalkinto naftaliinista ja palkita viime vuoden kovimmat koronauutiset. Aiempina vuosina Mediaansekaantuja on jakanut muun muassa viihdejournalismin pulitserin.

Tänä vuonna kyse on journalismin kuninkuuslajista – skuupeista eli tiedotusvälineen omalla työllään hankkimista uutisvoitoista. Skuuppi voi olla valtakunnallinen tai paikallinen, se voi olla esimerkiksi politiikan, talouden, terveyden ja tieteen, urheilun tai viihteen saralta, kunhan se on kyseisen tiedotusvälineen ensimmäisenä julkaisema uutinen, joka liittyy koronavirukseen.

Uutisella tarkoitetaan tässä uutisjuttua, ei esimerkiksi näkökulmakirjoitusta tai kolumnia, ilmiöjuttua tai henkilökuvaa, elleivät ne sisällä merkittävää uutista koronaan liittyen.

Lehdet, televisio, radio ja verkkouutisvälineet ovat tässä kisassa samalla viivalla.

Jotta voisin laittaa skuupit järjestykseen, tarvitsen vapaasti luettavissa olevan verkkolinkin juttuun, lehtileikkeen tai ruutukaappauksen uutisesta. Lisäksi pyydän perusteluja, miksi juuri tämä uutinen oli viime vuoden kovin koronauutinen.

Ehdotuksia voivat lähettää kaikki lukijat, journalistit ja toimitukset. Erityisesti toivon uutistoimitusten esimiesten olevan hereillä ja vinkkaavan hyviä ehdokkaita.

Myös oman jutun ehdottaminen on sallittua. Ehdottajan nimi pysyy vain minun tiedossani. Osallistuminen ei maksa mitään.

Ehdotuksia voi tehdä suoraan minulle sosiaalisen median kanavissa tai sähköpostilla, pasi.kivioja(@)viestintaluotsi.fi.

Huomioin viimeistään 14. helmikuuta tulleet ehdotukset. Voittaja tai voittajat julkistetaan tässä blogissa helmikuun aikana. Palkintona on mainetta, kunniaa ja massiivista näkyvyyttä.