Mediaansekaantujan blogi oli suljettuna yli kuukauden - kukaan ei huomannut mitään

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaikessa hiljaisuudessa olen kampanjoinut kolumnien ja blogien puolesta sulkemalla blogini ja pidättäytymällä kirjoittamasta Mediaansekaantujaan yli puoleentoista kuukauteen syyskuun puolivälistä lähtien. Protestilla halusin havainnollistaa sitä pimentoa, johon mediakriittisten kirjoitusten lopettaminen johtaisi.

Valitettavasti kukaan ei kiinnittänyt asiaan minkäänlaista huomiota.

Mediaa ruotivia kirjoituksia on julkaistu joka puolella ilman Mediaansekaantujaakin. Myös blogia julkaiseva Suomen Kuvalehti on jatkanut muilla palstoillaan kirjoittelua mediasta. Somessa jauhetaan mediasta jokaikinen päivä ja jokaikinen yö. Itsekin olen kirjoitellut mediasta sinne sun tänne mutta en blogiini.

Herää kysymys, onko tällaisessa protestoinnissa mitään järkeä, kun se ei vaikuta mihinkään?