Lukikohan tätä kukaan ennen julkaisua?
Tänään on liputettu Mikael Agricolan ja Suomen kielen kunniaksi. Päivä menee kalenterissani yleensä ohi ilman hälyytyksiä, mutta tänä vuonna tehtiin todellinen kulttuuriteko: kielenhuollon tiedotuslehteä Kielikelloa julkaiseva Kotimaisten kielten keskus avasi Kielikellon arkistot vuodesta 1968 asti kaiken kansan luettavaksi maksutta verkossa.
Tiedän, tämä on todellinen breaking news. Koettakaa hillitä innostustanne, älkääkä kaikki rynnikö yhtaikaa tuolle sivustolle, ettei palvelin kaadu.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä aikakauslehtimäisessä Kielikellossa annetaan ohjeita oikeinkirjoituksesta, lauseiden muodostamisesta ja hyvän tekstin ominaisuuksista. Kuluvan vuoden Kielikellot ovat edelleen luettavissa maksua vastaan painetussa tai sähköisessä muodossa.
Kielikello julkaisee myös suomen kielen lautakunnan suosituksia. Yksi sellainenhan oli tämän vuoden tammikuussa tehty historiallinen päätös hyväksyä alkaa tehdä -muodon rinnalle rahvaan puhekielessä viljelemä alkaa tekemään. Tämä oli sokkiuutinen aika monelle vanhan liiton kielimestarille.
Kieli elää, ja se on vitun jees. Tähän on sopeuduttava myös äidinkieltä täydellisesti hallitsevien nestoreiden, jotka sormi pystyssä opettavat muille, miten sanat pitäisi asetella.
Oma periaatteeni on ollut, etten lähde osoittelemaan muiden ilmi selviä kieli virheitä. Suomen kieli on minulle työkalu, jolla ei mätkitä asiakasta päähän. Ei lääkärikään huido potilaitaan stetoskoopilla, eikä kosmetologi huomauttele kadulla toisten ihon epäpuhtauksista.
Minusta on tärkeintä, että ihmiset uskaltavat ilmaista itseään ja haluttu viesti välittyy kutakuinkin tarkoitetussa muodossa vastaanottajalle. Aivomme kyllä korjaavat pienet puutteet ilmaisussa, ja pystymme ymmärtämään hyvinkin vaillinaista tekstiä.
Puutun muiden kielivirheisiin vain kahdesta syystä: 1) ammatillisesti, jos olen esimerkiksi editoimassa julkaistavaksi toisen kirjoittamaa tekstiä, ja 2) jos huomaan jonkun ojentavan puutteellisella suomen kielellä muita kielivirheistä. Kielikiusaamiseen on puututtava jämäkällä otteella.
Lukijoilla riittäisi kauhisteltavaa ja naureskeltavaa, jos toimittajien kirjoitukset pääsisivät sellaisenaan lehtiin. Onneksi toimituksissa on yleensä ammattitaitoinen käsittelevä porras – toimitussihteeri, uutispäällikkö, joku kollega -, joka etsii ja tuhoaa suurimman osan tekstissä olevista kielivirheistä. Pieni osa virheistä pääsee silti joskus lehteen. Verkossa kielimokia näkee useammin, sillä nettiuutisia julkaistaan kovalla kiireellä, eikä niitä välttämättä lue ennen julkaisua kukaan muu kuin silmät ristissä monitoria yön pikkutunneilla tuijottanut kirjoittaja itse.
Mikään muu ei anna niin paljon aihetta lukijapalautteeseen kuin toimittajan kirjoitusvirheet. Ajattelun logiikka tuntuu menevän niin, että mitä enemmän kielivirheitä, sitä alhaisempi on toimittajan älykkyysosamäärä ja sitä ivallisempaa on lukijapalaute.
Testataanpa. Olen lukijoille vituillakseni kätkenyt tähän kirjoitukseen viisi kielioppivirhettä. Löydätkö ne?
Nyt linjat kuumiksi! Kerron oikeat vastaukset seuraavan blogaukseni yhteydessä.
P.S. Oman kielitaitotasonsa voi selvittää Ilta-Sanomien leikkimielisellä kymmenen kysymyksen testillä.