Lordi kahmii sanomalehtiä omistukseensa nippu kerrallaan
Keskisuomalainen-konserni kertoi eilen ostavansa nipun kaakkoissuomalaisia sanomalehtiä, ja konsernin osakekurssi pomppasi päivän aikana 5,7 prosenttia Helsingin pörssissä. Samalla sai luonnollisen selityksen viikkoa aiemmin julkistettu tieto nyt myytyjen Kaakon Viestinnän lehtien palaamisesta takaisin Suomen Tietotoimiston asiakkaiksi.
Vuonna 2015 Kaakon Viestinnän lehdet vaihtoivat STT:n sisältöyhteistyöhön Helsingin Sanomien kanssa. Keskisuomalainen ja Helsingin Sanomia kustantava Sanoma ovat kilpailijoita Etelä-Suomen markkinoilla, ja vaikka STT:kin on nykyisin pääosin Sanoman omistama, yhteistyö STT:n kanssa lienee Keskisuomalaiselle siedettävämpi ratkaisu – onhan myös Keskisuomalainen STT:n vähemmistöomistaja.
Tosin ennen Keskisuomalaisen kanssa tehtyjä kauppoja Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka perusteli paluuta STT:n huomaan tietotoimiston parantuneilla palveluilla ja hinnoittelumallilla.
Eilisen kaupan hinnaksi kerrottiin 17,5 miljoonaa euroa. Laajentumisen ansiosta Keskisuomalainen-konsernin liikevaihto nousee lähes 250 miljoonaan euroon ja työntekijöiden määrä 6 340:een. Liikevaihdolla mitattuna Keskisuomalainen on vielä kaukana koko Sanoma-konsernin 1 315 miljoonasta eurosta mutta lähestyy jo Alma Median 355:tä miljoonaa euroa.
Kun verrataan konsernikohtaista sanomalehtinimikkeiden määrää, näyttää siltä, että Keski-Suomen lordi Vesa-Pekka Kangaskorpi kahmii syliinsä maakunta- ja paikallislehtiä nippu kerrallaan (Kangaskorpi sai lordin arvonimen joulukuussa 2017, kun Keskisuomalainen osti toimitusjohtajalleen ja suuromistajalleen palan maata Skotlannista).