Blogit

Pasi Kivioja analysoi median ilmiöitä.

Likainen Harri jakaa keppiä ja kehuja

Blogit Mediaansekaantuja 29.9.2015 17:02
Pasi Kivioja
Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen (2014-2017).

Dekkarikirjailijalta ja entiseltä Helsingin Sanomien rikostoimittajalta Harri Nykäseltä ilmestyi tänään muistelmateos Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä (Crime Time ja Docendo), joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Ei liene vallan villi veikkaus, että osa mediasta ei hiisku kirjasta mitään, sillä Nykänen repii auki vanhoja rupia ja antaa suorasukaista kritiikkiä päällikkötoimittajien ratkaisuista vuosien varrella. Osansa saa niin oman talon väki kuin muiden välineiden entiset päätoimittajat.

Nykänen työskenteli lehdessä vuosina 1981-2001, kunnes toimittajanura päättyi Veikkauksen pääjohtajan Matti Ahteen ahdisteluskandaalin nostamiin kuohuihin.

Muistelmissa on aina kiinnostavaa se, kenet mainitaan nimeltä, ketä ei, kuka saa huutia, kuka kehuja. Nykänen muistaa hyvällä useimpia vanhoja työtovereitaan, kuten Martti Backmania, Matti Aaltoa, Matti Maunua, Keijo Himasta, toimituskamreeri Riitta Kymäläistä ja HS:n huippukuvaajia Erkki ”Ville” Laitilaa, Pentti Koskista ja kumppaneita. Rikos- ja oikeustoimittajakollegoitaan – muun muassa Jouni Tervoa, Jarkko Sipilää, Susanna Reinbothia, Teuvo Arolaista ja Riku Rantalaa – Nykänen käsittelee neutraaliin mutta arvostavaan sävyyn.

On  mielenkiintoista, miten lämpimästi entinen rikostoimittaja kirjoittaa joistakin pikkurikollisista ja vinkkihenkilöistä, joita Nykänen välillä jopa autteli heidän henkilökohtaisissa ongelmissaan. Kuten Iltalehden Juha Keskinen kirjoittaa: ”Sympaattista on se, miten Nykänen suhtautuu ymmärtäen ja jopa myötäeläen tavallisten pikkurikollisten touhuihin. Hyväosaisten sikailuihin Nykänen tarttuu terrierin energialla”.

Myönteinen sävy on Nykäsen tekstissä myös silloin, kun hän kirjoittaa tutuista poliiseista, Raid-televisiosarjan näyttelijöistä ja Sanoma Osakeyhtiön käyttämistä juristeista, kuten Matti Wuoresta ja Ari Kantorista. He saivatkin paiskia töitä oikein urakalla Nykäsen ja lehden pelastamiseksi jättikorvauksilta.

”Jotkut tulkitsivat minun vihaavan herroja. Aina, kun olen puhunut herroista, olen tarkoittanut, että epäkohtien paljastaminen kannattaa aloittaa ylätasolta. On paljon tärkeämpää käräyttää ministeri väärinkäytöksistä kuin ministeriön lomakevaraston hoitaja klemmarivarkaudesta”, Harri Nykänen kirjoittaa.

Kirjassa kritiikistä osansa saavat Nykäsen juttujen korkea-arvoiset kohteet, muun muassa PRH:n pääjohtaja Martti Enäjärvi, ministeri Olavi J. Mattila, Veikkauksen Matti Ahde, suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen, vasemmistopoliitikko Jaakko Laakso, verohallituksen pääjohtaja Jukka Tammi, pääministeri Kalevi Sorsa ja presidentti Mauno Koivisto. Piikkejä lentelee myös Ahteen sotkua selvittäneen Pirkko K. Koskisen, JSN:n entisen puheenjohtajan Jacob Södermanin, dosentti Johan Bäckmanin ja Aarno ”Loka” Laitisen suuntaan.

Nykänen ei säästele myöskään silloisia pomojaan, taloustoimituksen esimiestä Atte Jääskeläistä, entistä vastaavaa päätoimittajaa Janne Virkkusta, päätoimittaja Reetta Meriläistä, kustantaja Seppo Kievaria eikä edes SanomaWSOY:n toimitusjohtajaa Hannu Syrjästä. Nykäsen mukaan Virkkunen ja Meriläinen olivat alvariinsa torppaamassa hänen uutisiaan lehdestä, Nykäsen mielestä epäjournalistisin perustein. Silloisia toimituspäälliköitä Nykänen kutsuu ”näkymättömiksi, hajuttomiksi ja jotenkin tarpeettomiksi”. Aiemman päätoimittajan Heikki Tikkasen kanssa välit olivat mutkattomammat.

Myyttiseksi kummisetähahmoksi nousee tässäkin sanomalaisessa muistelmateoksessa yhtiön pääomistaja Aatos Erkko, jolle Harri Nykänen kirjoitteli kirjeitä komentoketjun ohi. Tämäkin on epäilemättä ärsyttänyt Nykäsen esimiehiä. Kirjeissään toimittaja muun muassa toivoi rikostoimitukselle omaa autoa ja valitti paljastusjuttuja panttaavista esimiehistään. Myös lehdestä lähtönsä jälkeen Nykänen kirjoitti Erkolle pitkän viimeisen kirjeen, mikä meni jo – kuten hän itsekin myöntää – patetian puolelle.

”Nuorena toimittajana olin vilpitön, naiivi ja kärsimätön. Vaarallinen yhdistelmä. Kuvittelin, että jos esitän hyvän ajatuksen tai parannusehdotuksen, se toteutetaan saman tien. Niinpä turvauduin heti urani alussa Erkkoon sen enempää asiaa pohtimatta”, Nykänen kertoo.

Kirjan nimenjatko Erkon renkinä on siinä mielessä harhaanjohtava, että rengillä on yleensä isäntä, jolta renki ottaa tehtäviä vastaan. Aatos Erkko ei kuitenkaan niitä Nykäselle antanut eikä valikoinut, kenen puuhat valtakunnan pelätyin rikostoimittaja seuraavaksi paljastaa. Kirjeenvaihtokin jäi melko yksipuoliseksi, sillä Erkko ei yleensä vastannut Nykäsen kirjeisiin.

Maaliinsa ne silti menivät.  Nykänen tuo esiin useammankin tapauksen, jossa hänen lähettämänsä kirjeen jälkeen alkoi talossa tapahtua.