Kirja: Spede lopetti kriitikoiden juottamisen ja uhkaili toimittajia - naissotkut eivät selviä vieläkään

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koomikko ja elokuvaohjaaja Pertti ”Spede” Pasanen kuoli kirkkonummelaiselle golf-kentälle päivälleen kuusitoista vuotta sitten. Muistan sen oikein hyvin, sillä samaan poikkeukselliseen uutisvuoteen 2001 osuivat myös Lahden dopingkäryt, Veikkauksen toimitusjohtajan Matti Ahteen ahdisteluskandaali, nuorten poikien tekemät Heinojen pariskunnan murhat ja Yhdysvaltain terrori-iskut. Spede kuoli perjantaina, ja WTC:n tornit sortuivat sitä seuraavana tiistaina, joten meillä riitti kiireitä Ilta-Sanomissa.

IS:ssa oli tuolloin töissä myös nykyinen  Apu-lehden toimituspäällikkö Tuomas Marjamäki. Hän oli ilmeisesti viimeinen Spedeä haastatellut toimittaja. 

Päivälleen kuusitoista vuotta myöhemmin Tuomas Marjamäki julkaisee elämäkerran Spede, nimittäin (Docendo). Siinä kirjailija käy säntillisesti, kronologisesti ja varsin neutraaliin sävyyn läpi Suomen ehkä merkittävimmän viihdehahmon uran ja elämänkaaren. Joissakin kiistakysymyksissä kirjoittaja kuitenkin asettuu kohteensa puolelle.

Esimerkiksi MTV:n entinen ohjelmajohtaja Jorma Sairanen ottaa Marjamäeltä mojovasti vastapalloon. Sairanen luonnehti viime vuonna ilmestyneessä, elokuvakriitikko Kalle Kinnusen toimittamassa Daddy Cool -kirjassa (Teos) Spedeä ahneeksi, syrjäänvetäytyneeksi ja aggressiiviseksi. Sairanen arvosteli muun muassa Speden pukeutumista ja hänen kotinsa sisustusta. Entinen ohjelmajohtaja spekuloi Pasasen naissuhteilla ja väitti tämän ainakin kahdessa tapauksessa puhuneen pelkät kalsarit jalassa levottomia töihin saapuville naisille.

”On erikoista, että tällaiset epämääräiset tarinat tulevat esiin kolmannen osapuolen kertomana yli viisitoista vuotta syytetyn kuoleman jälkeen. Uhrien olemassaolosta ei ole tietoa, saati siitä, mitä he mahdollisesti ovat kokeneet. Omista naissuhteistaan Jorma Sairanen muistelmissaan vaikeni”, Marjamäki napauttaa kirjassaan.