Kaiken takana on pian Perttu Pitkänen

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

Ilta-Sanomat uutisoi tiistaina, että tekijänoikeusjärjestöt, tv-yhtiöt ja suuret operaattorit ovat päässeet sovintoon ehdoista, joilla operaattorit saavat tarjota asiakkailleen tv-ohjelmien tallennusta verkkopalveluna. Toimittaja Perttu Pitkäsen kirjoittamassa uutisessa kerrottiin, että ”Nettitallennuksen sovintoehdotuksesta kirjoitti ensimmäisenä Digitoday-verkkolehti”.

Digitodayn uutinen aiheesta oli julkaistu viime lauantaina, kolme päivää aiemmin kuin Ilta-Sanomissa. Digitodayn uutisen oli kirjoittanut Perttu Pitkänen. Hän siis kirjoitti samasta aiheesta kaksi uutista, joista jälkimmäisessä antoi tunnustusta tekemälleen ensimmäiselle uutiselle.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, on mainittava, että Pitkänen on itse asiassa Taloussanomien toimittaja.

Konsernisynergioita tunteville journalisteille tässä ei liene mitään ihmeellistä, mutta muita sivistettäköön, että verkkolehti Digitoday on osa Taloussanomia, joka puolestaan kuuluu Ilta-Sanomien organisaatioon. Kaikkia kolmea lehteä hallitsee vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja.

Nyt ollaan aika lähellä ikiliikkujan keksimistä. Median keskittyessä ja toimittajien määrän vähentyessä voi käydä pian niin, että sama Perttu Pitkänen kirjoittaa kaikki uutiset eri välineisiin. Samalla ratkeaa alan ikuinen nillitysongelma, kuka oikeastaan uutisoi asiasta ensimmäisenä. Se oli tietenkin Perttu Pitkänen.