Juttu helsinkiläismiehen dna-testistä imaisee mukaansa - tällainen on hyvän tarinan resepti

En ole käsitellyt tällä palstalla aiemmin Suomen Kuvalehden juttuja, mutta teen tällä kertaa poikkeuksen omasta halustani. Lehden freelancerina en tiedä, mitä juttuja toimituksessa on tekeillä, ja luen ne ensimmäistä kertaa vasta lehdestä, kuten muutkin lukijat.

Joskus eteen tulee mukavia yllätyksiä, mutta harva juttu missään tiedotusvälineessä aiheuttaa minussa välittömän vau-efektin. Nyt kuitenkin kävi niin, että yksi juttu osui ja upposi. Piti oikein ruveta analysoimaan, mikä oli jutun vaikuttava ainesosa, joka onnistui läpäisemään turtuneen suojakuoreni.

Itsetutkiskelussa kävi ilmi, että näitä vaikuttavia tekijöitä oli monta.

Elina Järvisen Suomen Kuvalehteen kirjoittama Sä oot mun pikkuveli (lue juttu maksutta linkistä) on poikkeuksellisen hyvin kerrottu tarina helsinkiläisestä Timo Ramusta, joka päätti tehdä kaupallisen dna-testin. Sen jälkeen Ramulle selvisi, että hänen isänsä ei olekaan hänen biologinen isänsä ja hänellä on liuta sisaruspuolia. Kukaan heistä ei tiedä todellista isäänsä.

Järvisen jutulla on mittaa 21 000 merkkiä välilyönteineen, eli se on täyspitkä aikakauslehden juttu. Näin pitkää juttua on vaikea rakentaa niin, että se pitäisi otteessaan otsikosta viimeiseen pisteeseen asti. Moni lukija lukee vain alun tai hyppii tylsiksi kokemiensa kohtien yli.