Blogit

Pasi Kivioja analysoi median ilmiöitä.

Journalismin vaikein laji: virheiden oikaisu

Blogit Mediaansekaantuja 22.1.2015 16:33
Pasi Kivioja
Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen (2014-2017).

”HS:n ruokakorivertailussa oli virheitä”, otsikoi valtakunnan päälehti eilen politiikan ja talouden toimituksen esimiehen Marko Junkkarin kommenttikirjoituksen. ”Oli virheitä” on laimea ilmaus, kun koko juttu oli täysi katastrofi. Suoraselkäistä kuitenkin on se, että joku ottaa nimellään ja kuvallaan vastuun tapahtuneesta – vaikka kyse oli työryhmän tekemästä jutusta – ja oikaisee todetut virheet.

Lukija saattoi odottaa myös lehden pahoittelua tai anteeksipyyntöä. Alalla on kuitenkin yleisenä käytäntönä, ettei virheitä pyydellä anteeksi kuin poikkeustapauksissa. Nöyryyden osoittaminen ei olisi ollut välttämättä huono asia tässä tapauksessa.

On tulkinnanvaraista, riittääkö oikaisuksi pelkkä Junkkarin kommentti, sillä Journalistin ohjeiden mukaan merkittävien virheiden jälkeen pitäisi julkaista kokonaan uusi juttu (JO 20). Kommenttikin on toki ”uusi juttu”, mutta kun virheitä on noin paljon, ainakin minä haluaisin lukijana nähdä korjatun taulukon.

Hesari julkaisi ruokakorivertailun virheitä oikaisevan kommentin samana päivänä, kun Julkisen sanan neuvosto (JSN) jakoi taas kerran langettavia päätöksiä tiedotusvälineiden puutteellisesta virheiden korjauksesta. Tästä syystä langettavan päätöksen saivat Hufvudstadsbladet, HS ja Yleisradio (en osallistunut päätöksiin, koska jouduin lähtemään kokouksesta ennen kyseisten tapausten käsittelyä).

Viime aikoina on ollut ihan liikaa tapauksia, joissa tiedotusväline ei pyynnöstä huolimatta oikaise viivyttelemättä olennaista asiavirhettä tai oikaisee sen puutteellisesti. Nykyisten ohjeiden mukaan korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. Monesti se toinen oikaisukanava unohtuu kokonaan.

Osassa viime aikojen tapauksista on kiikastanut päätoimittajan ja lukijan näkemyserosta, onko kyse oikaisua vaativasta olennaisesta asiavirheestä vai vähäpätöisemmästä sivuseikasta. Sitten on myös sellaisia tapauksia, joissa toimitus ei reagoi oikaisupyyntöön lainkaan tai ei tee oikaisua viipymättä, kuten JO 20 edellyttää.

Turhien virheiden määrän kasvusta kirjoittaa myös JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen blogissaan: ”Kun olemme tutkineet tehtyjä kanteluja, olemme joutuneet toteamaan pettyneinä, että oikaisuohjeita ei selvästikään hallita toimituksissa tai sitten niitä on vain jätetty noudattamatta. JSN:n toimistosta, Helsingin Kruununhaasta, katsoen melkein kaikki virheen korjauksesta annetut langettavat päätökset olivat turhia”.

Miksi virheiden myöntäminen on toimituksille niin vaikeaa?

Toimittajakin on vain ihminen. Jopa lukija saattaa joskus erehtyä ja ymmärtänee siksi toimitustyön inhimillisen luonteen. Mokan jälkeen elämä jatkuu.

Myös päätoimittaja pääsisi helpommalla, jos tiedotusväline oikaisisi reilusti kaikki selkeät virheet, joihin joku vaatii hyvin perusteltua oikaisua. Seuraava vaihe nimittäin usein on, että päätoimittaja joutuu kirjoittamaan työläitä kirjallisia selvityksiä JSN:lle, joka on pakotettu antamaan langettavan päätöksen, jos olennaista asiavirhettä ei ole korjattu.