Journalismin vaikein laji: virheiden oikaisu

”HS:n ruokakorivertailussa oli virheitä”, otsikoi valtakunnan päälehti eilen politiikan ja talouden toimituksen esimiehen Marko Junkkarin kommenttikirjoituksen. ”Oli virheitä” on laimea ilmaus, kun koko juttu oli täysi katastrofi. Suoraselkäistä kuitenkin on se, että joku ottaa nimellään ja kuvallaan vastuun tapahtuneesta – vaikka kyse oli työryhmän tekemästä jutusta – ja oikaisee todetut virheet.

Lukija saattoi odottaa myös lehden pahoittelua tai anteeksipyyntöä. Alalla on kuitenkin yleisenä käytäntönä, ettei virheitä pyydellä anteeksi kuin poikkeustapauksissa. Nöyryyden osoittaminen ei olisi ollut välttämättä huono asia tässä tapauksessa.

On tulkinnanvaraista, riittääkö oikaisuksi pelkkä Junkkarin kommentti, sillä Journalistin ohjeiden mukaan merkittävien virheiden jälkeen pitäisi julkaista kokonaan uusi juttu (JO 20). Kommenttikin on toki ”uusi juttu”, mutta kun virheitä on noin paljon, ainakin minä haluaisin lukijana nähdä korjatun taulukon.

Hesari julkaisi ruokakorivertailun virheitä oikaisevan kommentin samana päivänä, kun Julkisen sanan neuvosto (JSN) jakoi taas kerran langettavia päätöksiä tiedotusvälineiden puutteellisesta virheiden korjauksesta. Tästä syystä langettavan päätöksen saivat Hufvudstadsbladet, HS ja Yleisradio (en osallistunut päätöksiin, koska jouduin lähtemään kokouksesta ennen kyseisten tapausten käsittelyä).

Viime aikoina on ollut ihan liikaa tapauksia, joissa tiedotusväline ei pyynnöstä huolimatta oikaise viivyttelemättä olennaista asiavirhettä tai oikaisee sen puutteellisesti. Nykyisten ohjeiden mukaan korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. Monesti se toinen oikaisukanava unohtuu kokonaan.