Idolsista Voice of Finlandiin: Laulukilpailuviihde muuttui sadismista selkääntaputteluksi

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

”Ajattelin, että menin sinne parhaaseen katseluaikaan nolaamaan itseni miljoonan ihmisen eteen”, muisteli Helsingin Sanomien haastattelussa (€) Johanna Ristimäki osallistumistaan Idols-laulukilpailuun 19 vuotta sitten.

Hän oli tuolloin 23-vuotias ja laulajana täysin raakile. Idols oli aikansa menestysohjelma, joka järkytti osallistujia ja yleisöä tuomariston tylyllä palautteella nuorille esiintyjille. Idolsin kautta nousivat tähdiksi muun muassa Anna Abreu, Antti Tuisku ja moni muu.

”Sua on helpompi katsoa kuin kuunnella”, letkautti Ristimäelle Idolsin päätuomari Kim Kuusi ja keskeytti tämän laulun.

HS:n jutussa Ristimäki kertoo, että täystyrmäys riisti häneltä laulamisen ilon vuosiksi. Nykyisin hän on töissä toisella alalla ja käy sentään joskus laulamassa karaokea.

Idolsin nuorimmat osallistujat olivat 16-vuotiaita, joiden epäonnistuneista laulusuorituksista veisteltiin sadistista massaviihdettä suuren yleisön edessä.

Muistan, miten ahdistavalta se tuntui katsojastakin.

Laulaminen on herkkä ja intiimi asia. Yhtä hyvin voisi mennä lavalle ilkialastomana kuulemaan tuomariraadin arvostelua ja sen jälkeen ottamaan vastaan kansan syvien rivien asiantuntevaa arviointia nettipalstoilla.

En ole itse osallistunut televisiossa laulukilpailuihin, mutta aikuisenakin arveluttaisi altistaa itsensä lannistavalle kommentoinnille.

HS:n juttua lukiessani saatoin samastua Ristimäen kokemuksiin. Mieleeni muistui eräs tökerö laulunopettaja, joka pilasi toiminnallaan ja epäkannustavilla kommenteillaan omat lauluhaluni niin, etten puoleen vuoteen kyennyt edes avaamaan suutani.

Onneksi löysin opettajia, jotka kannustuksellaan saivat aikaan täysin päinvastaisen ilmiön ja itsevarmuuteni kasvoi. Itsevarmuudestahan laulamisessa on paljolti kyse, toissijaisesti teknisestä osaamisesta.

Idolsin tylytys tuntui katsojasta koulukiusaamiselta, mutta tuomareiden tyyli muuttui yhtäkkiä. Mitä lie kulisseissa tapahtunut, kun tuomaristo korjasi toimintatapaansa kannustavammaksi.

Tv-viihteen kannalta on kuitenkin ongelmallista, jos kritiikkiä ei esitetä ollenkaan. Silloin puuttuu se kitka, joka synnyttää draaman ja tekee ohjelmasta kiinnostavan.

Voice of Finland -kilpailun myöhäiskaudet ovat hyvä esimerkki siitä, miten ohjelma menettää teränsä, jos homma menee pelkäksi selkääntaputteluksi. Voicessa ei ole Idolsin tapaan esitystä kriittisesti arvioivia tuomareita vaan esiintyjien potentiaalia laskelmoivia tähtivalmentajia.

Nelosen esittämän Voicen esitysten kriittisempi arviointi ulkoistui yhdessä vaiheessa saman konsernin Ilta-Sanomien Poppipoliiseille, jotka tekivät sen työn, mikä tähtivalmentajilta jäi tekemättä kameroiden edessä. Oma kiinnostukseni Voiceen lopahti samoihin aikoihin, kun IS lopetti Poppipoliisit.

Koska kysymys on kuitenkin laulukilpailusta, voisi olettaa, että myös korjattavia epäkohtia löytyy kilpailijoiden taidoissa. Rakentava palaute auttaa laulajaa kehittymään, mutta tietenkään maltillisista kommenteista ei revitä mehukkaita otsikoita eikä editoida ohjelmalle teasereita.

Kaikille lannistamaan pyrkiville viisastelijoille voi sanoa: tehkää itse perässä!

Idolsia esitettiin yhdeksän kautta vuosina 2003-2018. Vuonna 2012 Suomessa alkaneen Voice of Finlandin neljännentoista kauden jaksoja kuvataan jälleen lokakuussa.