Heitä lantti journalistille

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalainen journalismin joukkorahoituspalvelu Rapport käynnistyi äänekkään some-pöhinän saattelemana toukokuun alussa. Haastattelin Seppo Honkasta, yhtä palvelun kolmesta perustajasta, uusimpaan Journalisti-lehteen. Juttu on luettavissa täältä.

Nyt kun on vierähtänyt noin kuukausi palvelun avaamisesta, on aika tarkistaa, miten journalismin joukkorahoitus on ottanut tuulta alleen. Kokonaan rahoitettuja juttuja on jo viisi:

  1. Olli Sulopuiston Mikä Apotti-hankkeessa oikein maksaa?
  2. Hanna Hirvosen & työryhmän Ystävänsä omaishoitaja
  3. Suvi Auvisen Sinivalkoisia valheita – poliisin ja uusnatsien kytkökset Suomessa
  4. Jarmo Korteniemen Ilmaisjakelun salattu maailma
  5. Jarmo Korteniemen Radioaktiivinen tulevaisuus

Hanna Hirvosen omaishoitajajuttu keräsi rahoitusta yli kolme kertaa pyydetyn summan. Myös Olli Sulopuiston juttuidea menestyi yli tavoitteensa.

Parhaiten tuntuvat pärjäävän juttuehdotukset, joita tekijät itse ja heidän some-verkostonsa levittävät aktiivisesti. Näin toimittajan Facebook-kaverit ja Twitter-seuraajat muuttuvat ihan konkreettisesti rahaksi. Toki jos juttuidea on tarpeeksi hyvä, aiheesta innostuvat myös muut.

Hyvää Rapportissa on tietysti se, että lukijat saavat juuri sellaista luettavaa kuin haluavat. Tiettyjä missiojournalismin riskejä näissä hankkeissa on kuitenkin olemassa. Esimerkiksi uusnatsijuttu sisältää premissin, että poliisi suojelisi äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäseniä. Jos totuus on kuitenkin se, että ei suojele, huomioiko tutkiva toimittaja tämän jutussaan tai vesittyykö koko rahoitettu raportti? Kuka varmistaa sen, että toimittaja noudattaa tiedonhankinnassaan tasapuolisuutta, pyrkii totuuteen ja avaa lukijoille riittävästi käyttämiään lähteitä?

Ei kukaan, sillä Rapportilla ei ole vastaavaa päätoimittajaa, joka kantaisi juridisen vastuun ja ohjeistaisi toimittajaa esimiehenä.  Rapport ei ole myöskään sitoutunut Julkisen sanan neuvostoon, jolloin kirjoittajia eivät sido journalistien eettiset ohjeet eikä Rapportin juttuja koskevia kanteluita käsitellä neuvostossa.

Jos jutussa on oikaisua vaativia virheitä tai jutun kohteelle vastineoikeuden tuottavia väitteitä, missä ne julkaistaan, kuten sananvapauslaki edellyttää?

Siihen ei osannut vastata Seppo Honkanenkaan, kun tiedustelin asiasta.

Se on Rapportissa myönteistä, että joukkorahoitetut jutut näyttävät tuottavan tekijöilleen säällisen työkorvauksen, kun monet perinteiset mediatalot polkevat freelancereiden palkkioita alaspäin. Jokin tolkku ehdotetuissa juttubudjeteissa kannattaa silti pitää, sillä perustelemattomat isot palkkiosummat eivät herätä rahoittajien sympatioita. Minua ei ainakaan kovin paljon innosta tukea kenenkään toimittajan seikkailuja Papua-Uuden-Guinean viidakoissa vaan panen roposeni suomalaisille relevantteihin ja realistisiin juttuhankkeisiin, jotka tuottavat yhteiskunnallisesti kiinnostavaa tietoa.

Viisi täysin lukijoiden ennakkoon rahoittamaa juttua ei ole ollenkaan huono alku Rapportilta. Onhan siellä toki monta juttuideaa, joissa ilmeisesti vain tekijän oma äiti on käynyt laittamassa muutaman euron tilille. Läpimenneet ehdotukset antavat kuitenkin myös muille yrittäjille osviittaa, miten ideansa kannattaa paketoida ja esitellä houkuttelevasti yleisölle.

Toivottavasti innostus journalismin joukkorahoitukseen jatkuu myös alkuhypen hälvennyttyä.