Blogit

Pasi Kivioja analysoi median ilmiöitä.

Hätätilanteessa riko embargo

Blogit Mediaansekaantuja 21.4.2014 15:29
Pasi Kivioja
Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja entinen Julkisen sanan neuvoston jäsen (2014-2017).

Onko oikein, että tiedottava taho määrää tiedotteessa kerrotun asian julkaisuajankohdan? Voiko toimitukseen luottaa julkaisuaikataulun pitämisessä? Milloin toimittaja voi rikkoa embargoa? Mitä seuraa, jos toimitus ei noudata embargoa?

Näitä kysymyksiä tiedottajat ja toimittajat miettivät entistä useammin, sillä embargon käyttötapa on pikkuhiljaa luisunut median työn helpottamisesta julkisuudenhallinnan mestaroinniksi. Embargolla on perinteisesti tarkoitettu kirjoittamatonta herrasmiessopimusta tiedottajien ja toimittajien välillä. Toimitukset saavat aikaa perehtyä ja taustoittaa tiedotteen uutisaihetta, ennen kuin se tulee tiedotteessa mainittuna ajankohtana julkaisuvapaaksi. Yleensä tiedotusvälineet noudattavat embargoa, mutta poikkeuksiakin tapahtuu.

Kuuluisia toimituksellisia embargoja ovat maailmalla olleet muun muassa Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin Irakin-vierailusta uutisoiminen turvallisuussyistä vasta visiitin jälkeen vuonna 2003 ja Ison-Britannian prinssi Harryn asepalveluksesta vaikeneminen hänen Afganistanissa oloaikanaan 2007-2008. Prinssiä koskeneesta embargosta luovuttiin, kun australialainen aikakauslehti rikkoi sitä. Suomalaiset tiedotusvälineet eivät kertoneet Jemenissä siepattujen Atte ja Leila Kalevan nimistä ja taustoista, koska ulkoministeriö ja siepattujen omaiset olivat toivoneet näin. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja perusteli vaikenemista siepattujen turvallisuudella.

Tällaiset turvaembargot ovat vielä jotenkin perusteltavissa, mutta tiedon panttaaminen kaupallisista ja kulttuurisista hyödykkeistä saa usein absurdeja piirteitä. Ongelma on krooninen muun muassa kirjabisneksessä. Kirjakustantamo Teoksen omistaja Niklas Herlin kiteytti kirjaembargojen ongelman hyvin jo kuusi vuotta sitten. Joskus uutuuskirjan embargoa rikotaan epähuomiossa, joskus taas tarkoituksella.

Havahduin viimeksi rikkoutuvan embargon helinään, kun olin seuraamassa Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon jakoa Otavamediassa viime marraskuussa. Palkinto myönnettiin iltapäivätilaisuudessa Hufvudstadsbladetin ja Svenska Dagbladetin Moskovan-kirjeenvaihtajalle Anna-Lena Laurénille. Tiedotteen embargo oli kello 16.30, mutta Yleisradio julkaisi uutisen jo aamupäivällä (ks. uutisen loppumaininta) ennen kuin palkintoa oli jaettu. Sorry kaikki, se oli vahinko!

Tässä tapauksessa embargon vaihtoehtona olisi se, että palkitun nimi ja tuomariston perustelut lähtisivät tiedoksi toimituksille vasta sitten, kun palkinnonsaaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa. Sähköiset mediat kiirehtisivät kertomaan palkinnonsaajan nimen heti, syvällisemmät taustoittavat jutut ja voittajan haastattelut ilmestyisivät vasta seuraavana päivänä päivälehdissä. Painettuihin viikkolehtiin juttu ennättäisi vasta seuraavalla viikolla, jolloin se saattaisi jäädä vanhana uutisena julkaisematta kokonaan.

Monella aikakauslehdellä on kuitenkin nykyisin verkkouutispalvelu, jonka ansiosta ne ovat uutisoinnissa ainakin periaatteessa samalla viivalla sanomalehtien, television ja radion kanssa. Onlinessa vanhan maailman deadlinet ja embargot eivät enää toimi. Tieto pyrkii ulos heti.

Yleisradion internetpalvelujen palvelupäällikkö Kari Haakana piti blogissaan koko embargokäytäntöä outona ja vanhentuneena. Hänen mielestään embargoa käytetään nykyisin maksimaalisen huomion järjestelyvälineenä. Haakanan kritiikki kohdistui erityisesti viihdeteollisuuden asettamiin julkaisurajoituksiin elokuvakriitikoille, jotka eivät saa julkaista ennakkonäytöksissä näkemistään elokuvista arvosteluita tai kertoa elokuvasta sosiaalisessa mediassa ennen ensi-iltaa Suomessa. Tilanne on eriskummallinen, sillä somessa voi käydä jo kova kuhina uudesta elokuvasta, jonka ensi-ilta on ollut Yhdysvalloissa Suomea aiemmin. Embargon rikkominen tietäisi elokuvakriitikolle studion tai elokuvalevittäjän mustalle listalle joutumista. Freelancer-kriitikolle se tarkoittaisi alan vaihtoa.

Elokuvakriitikko Kalle Kinnunen linkitti taannoin Twitteriin kuvan sopimuksesta, jonka toimittaja joutuu allekirjoittamaan päästäkseen haastattelemaan amerikkalaisia elokuvatähtiä. Sopimuksen mukaan ”rahallinen korvaus ei riitä”, jos kertoo mielipiteensä elokuvasta liian aikaisin. ”Journalisti” onkin laitettu ihan aiheellisesti lainausmerkkeihin sopimuksen ensimmäisellä rivillä.

Myös Suomessa televisio-ohjelmista kirjoittavat toimittajat sitoutuvat julkaisua rajoittaviin sopimuksiin. Esimerkiksi MTV3:lla on internetissä toimiva sähköinen lehdistöpalvelu MTV Pressi, jonka kautta toimittajat pääsevät katsomaan ohjelmia ennen niiden ensiesitystä MTV3:ssa.

Palvelun ehdot ovat tiukat: Embargoa on aina noudatettava. Esikatselumateriaalista ennakkoon tehtävien juttujen sisältö ei saa paljastaa ohjelman sisältöä yksityiskohtaisesti tai merkittävien käänteiden ja tapahtumien osalta. Esikatselumateriaalista ei myöskään saa ottaa suoria repliikkilainauksia tai kuvakaappauksia ilman oikeudenhaltijan lupaa, eikä niitä saa julkaista missään muodossa. ”Sivuston käyttäjä sitoutuu EHDOTTOMASTI alla oleviin ehtoihin ja sääntöihin henkilökohtaisesti. Mikäli palvelun käyttäjä rikkoo ehtoja ja käyttörajoituksia, joutuu hän siitä henkilökohtaiseen vastuuseen ja häneltä evätään sivuston käyttöoikeudet”.

Toisin kuin tiedote-embargossa, joka perustuu pelkkään oletukseen toimituksen yhteistyöhalusta, tässä on kyse kahdenkeskisestä kirjallisesta sopimuksesta, jota toimittaja sitoutuu noudattamaan, kun hän painaa Hyväksyn-painiketta. Sopimusrikkomuksen sanktiot jäävät epäselväksi, mutta ainakin sivuston käyttöoikeudet voi menettää.

Sopimus on sopimus, ja sitä on noudatettava. Hyvä kysymys kuitenkin on, pitääkö toimitusten mennä viihdeteollisuuden leikkeihin mukaan ja missä menee se hiuksenhieno raja, että journalistista tuleekin elokuva- tai tv-tuotantoyhtiön ehdoilla toimiva PR-henkilö.

Amerikkalainen it-alan verkkosivusto Tech Crunch julisti jo vuonna 2008 rikkovansa vastedes kaikkia mahdollisia embargoja, koska tiedotteita suoltavien PR-firmojen toiminta oli lähtenyt lapasesta. Samanlaista embargojen lopunajan henkeä on ollut ilmassa muuallakin.

Mitä sanovat embargoista ns. viralliset tahot?

STT-Lehtikuvan sisäisen tyylikirjan melko kohtelias embargo-ohje neuvoo noudattamaan embargoa mutta rikkomaan sitä tarvittaessa: ”Noudata tiedon antajan toivomaa embargoa, jos se on perusteltu. Jos embargolla annettu tieto sisältää tärkeän uutisen, ota yhteyttä embargon asettajaan ja kysy perusteluja sekä lupaa embargon rikkomiseen. Jollet pidä embargoa perusteltuna, voit rikkoa sen toimituksen johdon luvalla. Toimi samoin myös, jos jokin muu media rikkoo embargon tai tieto tulee muuten julki esimerkiksi internetissä. Myös STT luopuu silloin embargosta”.

Lehdistön etiikkaa valvova Julkisen sanan neuvosto sai vastikään kantelun embargon rikkomisesta. Yleisradio oli julkaissut uutisen lasten internetinkäytöstä pari päivää etuajassa. Kantelija kysyi, onko JSN:lla linjausta siitä, kuinka on toimittava, jos julkaisee verkossa tiedotteen ennen embargoa. ”Voivatko tutkijat ja yritykset luottaa siihen, että toimituksille voi lähettää tiedotteet etukäteen? Onko hyväksyttävää vesittää varsinaiset tiedotustilaisuudet julkaisemalla juttu jo pari päivää ennen, kunhan lisää loppuun pienet pahoittelut?”

Neuvosto on yhden ainoan kerran joskus muinoin käsitellyt embargon rikkomista. Silloin JSN antoi vapauttavan päätöksen sanomalehti Keskisuomalaiselle, joka oli julkaissut Aseistakieltäytyjäliiton tiedotteen pohjalta tehdyn uutisen etuajassa. Neuvoston mukaan embargon noudattaminen on vakiintunut käytäntö, josta voidaan kuitenkin tarvittaessa poiketa.

Tuoreempi Yleisradion tapaus kuuluu niin sanottuihin karsittuihin kanteluihin, joita ei puheenjohtajan päätöksellä oteta neuvoston käsittelyyn. Puheenjohtaja Risto Uimosen karsintaperustelun mukaan embargo perustuu keskinäiseen luottamukseen, ja tiedotusvälineet noudattavat yleensä toivetta, koska embargon rikkomisen avulla saavutettua uutisvoittoa ei arvosteta alalla. Uimosen mukaan embargo ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että sillä kategorisesti sidotaan tai rajoitetaan journalistista päätösvaltaa. Viimekätinen harkinta- ja ratkaisuvalta on aina toimituksilla. ”Jos on kyse esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittävästä tiedosta, lähettäjänkin on syytä varautua siihen, että toimitusten käsiä ei voi sitoa embargolla”.

Summa summarum: Tiedottaja, käytä järkeäsi. Toimittaja, kysy esimieheltäsi.

P.S. Lupasin kertoa oikeat vastaukset edellisen blogaukseni väärinkirjoitusvisaan.

1. Suomen kieli -> suomen kieli

2. Hälyytyksiä -> hälytyksiä

3. Ilmi selviä kieli virheitä -> ilmiselviä kielivirheitä

4. Yhdeksännessä kappaleessa viivoilla erotetun selityksen jälkimmäiseksi viivaksi ajatusviiva yhdysviivan sijaan

5. Kolmanneksi viimeisessä kappaleessa vituillakseni kahdella t:llä

Vulgaarien sanojen käyttö tekstissä oli tietoinen tyylivirhe, ei sinänsä varsinainen kielivirhe. Pari kiistanalaista pilkunpaikkaakin löytyi, mutta väitellään niistä joskus toiste. Kiitos hyvistä kommenteista!