Faktaa ja fiktiota Ruokolahden leijonaoletetusta
Totuuden jälkeisestä ajasta on tullut muotihokema, vaikka ennenkin oli faktojen kanssa vähän niin ja näin.
Totuuden jälkeisestä ajasta on tullut muotihokema, vaikka ennenkin oli faktojen kanssa vähän niin ja näin. Tämä tuli mieleeni, kun luin hiljattain julkaistua MTV:n uutisjuttua Ruokolahden leijonasta ja vanhoista viranomaisasiakirjoista, joihin poliisi on kirjannut kolme ”luotettavaa havaintoa” leijonasta kesältä 1992.
Maikkari on hieman etukenossa, sillä Ruokolahden leijonan ensihavainnosta tulee kuluneeksi 25 vuotta vasta 23. kesäkuuta 2017. Vanhoja tapahtumia kertaava uutisjuttu on oiva esimerkki siitä, miten fakta ja fiktio limittyvät täysin saumattomasti toisiinsa, eikä lukija edes tiedosta, missä vaiheessa ollaan loikattu mielikuvitusmaailmoihin.
MTV:n uutinen lähtee liikkeelle leijonajahdin uskottavimmasta osuudesta eli Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen petoeläinasiantuntijan Erik S. Nyholmin jälkitunnistuksesta ja Enso-Gutzeitin hankintamiehen Martti Auvisen ensihavainnosta, joka kesti päivänvalossa hänen arvionsa mukaan noin 40 sekuntia.
Hankintamies – täytyyhän sellaisen ymmärtää, mitä näkee. Hankinta + mies = ”jämerä ja luotettava henkilö”, kuten uutisessa luonnehditaan. Faktaa!
Petoeläinasiantuntija ja varma jäljen tunnistus – faktaa.
Seuraavaksi uutisessa nostetaan esiin se, että Ruokolahden poliisi oli kirjannut kolme ”luotettavaa havaintoa”, joista kahdesta raportoitiin maa- ja metsätalousministeriölle. Eli kun viranomainen kirjaa ylös, että silminnäkijähavainnot ovat luotettavia, täytyyhän havaintojen silloin olla faktaa.
No jaa.
Suomalaisten poikkeuksellisesta kyvystä tunnistaa eläinlajeja kertoo muun muassa se, että koiria luullaan susiksi ja kauriiksi, ilveksiä karhuiksi ja maakotkia supikoiriksi. Toisia metsästäjiä on kautta historian tervehditty haulisuihkulla, kun heidät on tunnistettu hirviksi, kauriiksi tai metsoiksi.
Heinäkuussa 1992 ruotsalaisturistit videoivat kookasta, leijonaksi väitettyä kissaeläintä Imatralla. Paikallinen poliisi arvioi videolla esiintyvän joko naarasleijonan tai puuman. Korkeasaaren intendentti Jukka Salo tunnisti eläimen videolta ilvekseksi, jos se liikkui kissaeläimen tavoin kuten väitettiin, mutta pelkän ulkonäön perusteella kyse oli hänen mukaansa koirasta tai rusakosta.
Kuten tiedetään, leijona, puuma, ilves, koira ja rusakko ovat kaikki nisäkkäitä ja siksi hämmästyttävällä tavalla aivan toistensa näköisiä.
Ruokolahden ensihavaintojen jälkeen alkoi mediashow, jossa uskoa leijonaan ylläpidettiin massasuggestiolla ja karnevaalihenkisellä revittelyllä. Sillä tuskin oli paljon kytköksiä todellisuuteen – leijona oli metsässä, koska sen haluttiin kovasti olevan siellä, ja leijonasta tehtiin havaintoja jopa Kristiinankaupunkia myöten (Ruokolahdelta Kristiinankaupunkiin on matkaa yli 500 kilometriä). Ruokolahden leijonasta tuli oman aikansa meemi, jota ruokki jokainen väitetty havainto ja juttu mediassa.
MTV:n uutisen lopussa siirrytään varmoihin kolmannen käden tietoihin, kun väliotsikossa kerrotaan faktana leijonan karanneen venäläisestä sirkusvaunusta. Lähteenä ovat Nyholmin kanssa keskustellut venäläisen tiedeakatemian kollega ja Nyholmille tuttu rajavartija, ”joka oli saanut saman tiedon omalta rajavartijakollegaltaan”. Ja heidän tietonsa olivat peräisin arvatenkin hevosmiesten tietotoimistosta.
Faktaa on se, että huhut ojaan kaatuneista Moskovan sirkuksen autoista tai muista eläinkuljetusonnettomuuksista osoittautuivat kaikki perättömiksi. Kukaan ei ole pystynyt kertomaan ensikäden todistusta karanneista villieläimistä. Selitys sirkuksesta karanneesta leijonasta ja asian pimittämisestä kuulostaa mahdolliselta ja tarkoitukseen sopivalta, koska kaikkea tuollaistahan voi tapahtua juuri Venäjällä. Näytöt kuitenkin puuttuvat.
Lopuksi MTV:n uutisessa satuillaan Ruokolahden leijonaoletetun karusta lopusta: Nyholmin venäläiskollega arvelee, että sotilaat olisivat syöneet leijonanaaraan sen takia, että varuskuntien ruoka oli tuohon aikaan niin surkeaa. Venäläinen professori on tästä lähestulkoon varma.
Kauhea kohtalo, joka voisi olla totta!
Kun varmaa tietoa ei ole, Ruokolahden leijona on lopulta uskonkysymys.
Hankintamies on varma siitä, että hän näki leijonan. Kunnioitan hänen näkemystään, mutta pidän mahdollisena, että hän on voinut erehtyäkin.
Voisiko petoeläinasiantuntija erehtyä leijonan tassunjäljen tunnistamisessa? Luotan asiantuntijan ammattitaitoon, mutta pidän mahdollisena, että joku on väärentänyt jäljet.
Jos Ruokolahdella liikkui leijona, miksei nälkäisen pedon jäljiltä löytynyt haaskoja ja leijonankakkaa? Tätä korosti myös leijonaan skeptisesti suhtautunut Korkeasaaren intendentti jo vuonna 1992.
Kysäisin mielipidettä Ruokolahden leijonajahtiin osallistuneelta toimittajalta Pekka Pantsulta, joka työskenteli tuolloin leijonasta näyttäviä juttuja julkaisseessa Ilta-Sanomissa. Pantsu näki itsekin tassunjälkiä, vakuuttavimmat painaumat olivat sissikomppanian pururadalla.
”Siellä oli muutama iso jälki, jotka olivat noin kymmenen senttiä kanttiinsa. Pururata oli vähän kostea, ja siitä näki, että iso eläin oli mennyt radan poikki. Jäljen kohdalta rata oli kuiva”, Pantsu muistelee.
Moni lähti vitsillä mukaan ja tehtaili jälkiä maastoon. Pantsu nimitti heitä lusikkamiehiksi, koska he pyöräyttelivät tassunjälkiä ruokalusikalla.
Uskoiko Pantsu itse leijonaan?
”En tiedä. Joku eläin ne jäljet teki, mutta oliko se leijona, sitä en tiedä.”